Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Koska meillä on taantuma..

torstai 20. elokuuta 2009

Koska meillä on taantuma..



...juhla armas köyhien, eikä rasita työtkään, syyt on olla iloinen!

Tätä salaattikastiketta sopii tehdä muulloinkin kuin taloudellisesti tiukkoina aikoina, sillä sen lisäksi että se on halpaa (ja helppoakin juu kyllä), on se ennen kaikkea ihan jätte hyvää. Muunnellakin tätä kevyttä salaatin maustajaa voi mielinmäärin omien makuhermojen mukaan. Lisäksi se säilyy hyvänä pitkään kun tyrkkäät sen tiiviissä puketissa jääkaappiin. Aivan täydellistä siis. Tässäpä helppoakin helpompi salaattikastikkeen ohje:

- 1/2 dl öljyä
- 1/2 dl vettä
- 1/2 dl sitruunamehua
- 1 tl sinappia
- (suolaa)
- ja halutessasi yrttilöisiä, valkosipuloisia, chililöisiä, pippuriloisia..

Keltaisessa keittiössä tehtiin seuraavanlainen seos: Öljyksi valikoitui yrttinen oliiviöljy, vedeksi kraanavesi, sitruunamehuksi sitruunamehu, sinapiksi vihreä Turun ja ekstrana yksikyntinen valkosipuli murskattuna ihan rikkipoikkipampumräiskis.

Koska olimme kastikkeen sekoitteluhetkellä nälkäisiä, emme antaneet sen maustua rauhassa vaan lorottelimme aikaansaannostamme heti salaatin päälle. Ihan jees hän oli silloinkin, mutta voi Viipurin pamaus, seuraavana päivänä maustuttuaan rauhassa kastike oli niin hyvää ettei sanotuksi saa! Kokeile itse niin uskot. Paitsi että älä kokeile tätä nimenomaista keltaisen keittiön versiota jos vihaat valkosipulia.

Tästä tuli kertaheitolla mun lemppari.

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu