Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Carne

torstai 13. elokuuta 2009

Carne

Vaikka rantalomakohteessa ihan loistavia kalaruokia saakin, on karskien lihansyöjänisäkkäiden saatava välillä myös lihaa. Tämän näköisiä liharuokia tuli eteemme Hotel Sole Blun täysihoitoviikon aikana:



1. Beef de inglese (19 pistettä) oli niin hyvää, että toivoin joka kerta päivän ruokalistaa tutkiessamme sitä olevan uudelleen tarjolla. Annoksen päälle loroteltu sitruunainen kastike oli ihanan raikasta, ja sopi täydellisesti yhteen myös lisukkeena olleiden vihreiden papujen kanssa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä mitä tekemistä tällä on englantilaisten kanssa? Nimi kun viittaa englantilaisittain valmistettuun naudanlihaan. (BSE, I assume?)



2. Saltimbocca alla romana (18,50 pistettä). Saltimbocca tarkoittaa "hyppää suuhun" ja voi kyllä, minun suuhuni saavat mielellään hyppiä näin valmistetut vasikat (tai pikkulehmän puutteessa myös naudat) kavereineen! Oli hyvää!



Scaloppina al vino bianco (18,50 pistettä). Vasikanleike sai makua ja mehevyyttä herkullisesta valkoviinikastikkeesta. Tätä lisää!



4. Vitello tonnato (17,50 pistettä) on klassinen italialainen sapuska, jossa yhdistyvät liha ja tonnikalasta väsätty kastike. Herkkua.



5. Brasato all'italiana (16,50 pistettä) sai lisäpisteitä lautasella nököttävistä herkullisista pötkyläperunoista, jotka olivat ehkä paras lisuke kaikista. Itse liha muistutti paahtopaistia.


6. Stinco saporito al ginepro (16,25 pistettä). Stinco tarkoittaa säärtä, saporito mausteista ja ginepro katajaa, vaan meistäpä tämä maistui ihan joulukinkulta.



Carne alla piastra (16,25 pistettä) sisälsi kaksi pihviä. Ihan perushyvää. Vähän joulukinkkufiboja taisi tulla näistäkin.


8. Cotoletta alla milanese (16 pistettä). Wienerleike oli hyvää, mutta hieman kuivahkoa.



Carne ai ferri (16 pistettä) oli perus paistettu pihvi. Ihan hyvää, vaikka kuivuus taisi vaivata tätäkin kaveria.



Braciole burro e salvia (16 pistettä) antoi odottaa paljon nimestä löytyvän yhdistelmän voi ja salvia perusteella, ja hyväähän tämä toki oli, ei kuitenkaan ihan niin mahtavaa kuin odotin.



11. Carne alla griglia (14,75 pistettä) pitää kovatasoisen lihaosastomme perää. Muistiinpanoissamme tämän kohdalla lukee possun kyljys. Ei ollenkaan pahaa tämäkään, vaan olikohan ystävämme hieman kuiva?

Kaikenkaikkiaan liharuoat olivat kaikki oikein herkullisia. Näitä kuvia katsellessa tekisi niin mieli syödä uudestaan vaikka näitä kaikkia. Mitä sinä maistaisit? Minä ottaisin juuri nyt mieluiten scaloppina al vino biancon enkä toki jättäisi syömättä beef de ingleseäkään. Oikeastaan voisin ottaa molemmat jos vapaasti saisin päättää.

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu