Moottoripyöriä ja jäätelöautoja

Huomaa käsi, jonka verisuonia narkkaritkin kadehtii.

Kävimme eräänä kesäisenä perjantai-iltana moikkaamassa äitiäni ja hänen uutta grilliään (taisi se tuleva datanomikin olla jossain sotkun keskellä pimeässä huoneessa Wowin lumoissa). Grillin uumenista löytyi ihania valkosipuliperunanyyttejä sekä kahta sorttia pihvejä. Lisäksi pöydässä oli salaattia, viiniä sekä jälkkäriksi kääretorttua ja hienosta uudesta teepannusta tarjoiltua teetä.

Perunayllätys

Kesken terassilla istuskelun alkoi tieltä kuulua armotonta pärinää ja pörinää, jonka ukkeli asiantuntevasti osasi kertoa tulevan moottoripyöristä. Ja tsädäm, heti kun pari minuuttia kestävä reaktioaikamme oli kulunut, pomppasimme äidin kanssa pystyyn ja kirmasimme paljasjaloin pihojen läpi tien reunaan katsomaan miljoonia ja miljoonia ohi ajavia moottoripyöriä. Niitä oli oikeasti tosi paljon!

Hauskaa hölmöltä tuntuneen (ja arvatenkin myös kaistapäiseltä näyttäneen) vipeltämisemme lisäksi oli se, että pojat (datanomikin taisi olla tullut hetkeksi tutustumaan ulkoilmaan) jäivät pihalle nököttämään kun me tytöt ryntäsimme ihailemaan moottoripyöriä. Sama ilmiö tapahtui myös naapurissa. Vaan eikös niiden pyörien pitäisi kiinnostaa miehiä enemmän?

Kävimme vielä myöhemmin illalla etsimässä moottoripyörälaumaa autolla ukkelin kanssa, mutta tuona iltana eivät ilmeisesti muut kuin jäätelöautot (niitäkin oli tosi paljon) halunneet näyttäytyä meille. Lentokonebongauksemmekin jäi pariin autosta käsin ihmeteltyyn koneeseen, joista innostuneena hurautimme lentokentän laidalle. Siinä aidan takana pönöttäessämme yksikään kone ei kuitenkaan halunnut enää nousta (en haluaisi minäkään jos olisin Air France) ja netistä tarkastaminen paljastikin seuraavan koneen lähtevän vasta tunnin kuluttua. Mikäs ihmeen tauko juuri silloin täytyi pitää kun me olimme kivunneet kentän laidalle tuijottamaan ohijyliseviä lentokoneita? Ei jummarra.

Onneksi tällä kertaa Helsinki-Vantaalla oli parempi sää kuin viimeksi. Olimme nimittäin viime syksynä samaisessa paikassa ihailemassa nousevia lentokoneita kunnon sademyräkän aikaan. Silloin tuuli niin kovasti oijoi, että sateenvarjokin meinasi lentää meistä vahvemman kädestä. Tällä kertaa kuitenkin ainoa ongelmaksi laskettava asia puuttuneiden koneiden lisäksi oli kivuta mäeltä alas korkokengät jalassa. Kalliojyrkänne (oli se ainakin 10 cm korkea!) ja hiekkamäki kun eivät ole niitä parhaita alustoja korkokenkäjuoksulle. Ehjin nilkoin kuitenkin selvisin, ja ainoa haittapuoli vuorikiipeilyssä oli se, että mul oli kengissä hiekkaa. Ja sinä yönä rannalla vihdoinkin (mikä piisi mikä piisi??).

Joku oli jo haukannut puolet kääretortusta