Italialainen perheillallinen

Veimme Ukkelin pyöreitä vuosia täyttäneen isän syömään perinteisen jättiähkyaterian, eli La Famiglia -ravintolan Classic Menun. Idea yhdessä jaettavista isoista ruokakulhoista on mielestäni ihana ja toimii hyvin isommallakin porukalla, kun jokainen voi ottaa yhteisistä annoksista juuri sen verran kuin jaksaa syödä. Tällä kertaa otin suosiolla lautaselleni vähemmän ruokaa kuin viimeksi ihan alkuruoista alkaen, vaikka olisikin tehnyt mieli santsata. Näin onnistuin välttämään kammottavan "maha räjähtää ja silmät menee kiinni" -ähkyn, toisin kuin viime vuoden synttäri-illallisellani.

Tällä kertaa söimme illallisen ihan oikeasti perheen kesken, sillä pöytäseurueeseemme kuului Ukkelin ja minun lisäksi Ukkelin veli tyttöystävineen, Ukkelin äiti sekä yllätetty syntymäpäiväsankari-isä. Olimme tehneet pöytävarauksen perjantai-illalle hyvissä ajoin etukäteen, mitä suosittelen lämpimästi, sillä ravintola tuntuu olevan todella suosittu, enkä yhtään ihmettele miksi.

Syömisen ja juttelemisen lisäksi pöydässämme koettiin myös hieman herkempiä tunnelmia, kun Ukkelin äiti luki miehelleen kirjoittamansa ihanan runon ja paljasti lahjan, joka oli enemmän kuin paljon synttärisankarin mieleen. Sen mitä omien kyyneleideni pyyhkimiseltä ehdin huomata, ei tainnut muillakaan pysyä silmäkulmat kuivina, vaan kyyneleitä kimmelsi kaikkien silmissä enemmän tai vähän vähemmän. Minulla luonnollisesti aika paljonkin enemmän ja jatkoin nyyhkimistä vielä silloinkin kun muut olivat lopettaneet. Hohhoijaa, olen niiiin säälittävä..

Tällä kertaa valitsimme alkuruoaksi hyväksi havaitun carpaccion sekä erilaisia pikkuherkkuja sisältäneen antipasti-lautasen. Tai siis kulhon. Näistä löytyi jokaiselle jotakin, minulle luonnollisesti kaikkea paitsi tomaattia.

Seuraavaksi söimme tuttua kana-caesar-salaattia, joka on niin ikään tuttu kaveri viime kerralta, sekä hassun papanaisen näköistä, mutta aivan ihanan makuista valkosipulista katkarapupastaa. Pastaa meinasin ottaa lisää, mutta pelottava ähky mielessäin päätin jättää tilaa pääruoillekin.

Pääruoaksi oli valkosipulilammasta sekä aivan jumalaisen hyvää lohta. Voi namskista vaan, onneksi jaksoin tällä kertaa syödä pääruokia hieman enemmän kuin viimeksi.

Jälkkäriksi synttärisankari halusi tiramisua, mikä oli loistava valinta, sillä italialaisessa ravintolassa kyseinen jälkkäri oli osattu tehdä toodella hyvin. Jos joku, niin tiramisu toimii mielestäni melkoisen vaihtelevalla menestyksellä. Kun se osataan tehdä hyvin, on se valtavan herkullista, mutta ikävä kyllä olen lusikoinut useammin kuin kerran myös hieman epäonnistuneempiakin versioita tiramisusta. Toinen jälkkärimme oli ikisuosikkini juustokakku, joka oli oletetusti namia.

Kotimatkamme kulki Stockmannin jouluikkunan ohi, josta bongasin maailman suloisimman uinuvan nallen. Tuon minä haluan kotiin! "Rakas joulupukki, haluaisin Stockmannin jouluikkunan nallen.." Jos en saa, varastan sen.