Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Bello

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Bello




Klikkailin ennen joulua Bellosta kuumia juomia niin itselleni kuin joululahjapaketteihinkin. Näillä pakkasilla kuumat juomat tulevatkin todella tarpeeseen. Tällä viikolla meikäläisen aamurutiineihin on kuulunut itsensä syväjäädyttäminen junalaiturilla myöhässä olevaa junaa odotellen, ja sen jälkeen itsensä sulattaminen töissä kuuman teen avulla. Eräänä aamuna katsoin ihan kellosta kauanko kestää että varpaisiin palaa tunto, ja tasan puoli tuntia meni siitä, kun astuin sisään toimistoon, siihen kun varpaat tunsivat jälleen sormella tökkimisen. Kivaa. Luojan kiitos Miami ja Karibian risteilijä odottavat jo meikälomailijaa horisontissa.. Niin ja Nykki, vaikkei siellä olekaan yhtä lämmin.

Bellosta löytyy erilaisia teelaatuja, kahveja, kaakaota, terveellisiä suklaamakeisia ja kaikkea muuta jännää. Itse himoitsin eniten eri makuisia kaakaoita, ja ehdinkin tilata ihanan kanelikaakaon itselleni ennen kuin se loppui nettikaupasta. Kanelikaakao on valehtelematta parasta kaakaota, jota olen koskaan juonut. Niin täyteläisen pehmeä, suklainen ja oho, terveellinenkin vielä! Tällä hetkellä valikoimissa näyttäisi olevan vain luomukaakao sekä intensiivinen tumma kaakao, joista jälkimmäisen minä haluan. Se on pakko saada. Piste.


Kaakaon lisäksi tilasin kolme pakettia teetä ja ainakin tuo appelsiinin makuinen valkoinen tee on herkkua. Sillä olen sulatellut itseäni joka aamu, ja itseasiassa, jos suonette pienen tauon, käyn hakemassa sitä nytkin kupillisen itselleni. Pieni hetki..

...Noin. Oli muuten viimeinen pussi, pakko tilata lisää. Tilauksen mukana tuli myös ilmainen näyteylläri: Pala suklaata. Eikä ihan mitä tahansa suklaata, vaan vihreää sellaista, kuulemma vihreän teen makuista, vaikken minä huomannutkaan maussa mitään sellaista. Aika jännä, voi hitsi miten kivaa saada tällaisia erikoisia ylläreitä. Suklaa oli ihanan pehmeä ja suli suuhun, mutten ihan päässyt yli sen oudosta väristä. Kyllä suklaan pitää olla ruskeaa, tai erikoisluvalla valkoista. Vihreä suklaa näyttää jotenkin vialliselta, vaikkei sen maussa olisikaan mitään vikaa.

Hitsi, nyt täytyy varmaan ihan oikeasti tehdä taas tilaus. Kaakaota, teetä ja vaikkapa pussillinen Bourbon Arabica -kahvia, josta voi löytää ripauksen karamellin makua. Nam. Ja mikä parasta: Ties mikä ylläri paketista tällä kertaa kuoriutuukaan! Minut on niin helppo tehdä tyytyväiseksi sujauttamalla tilaukseen pieni ylläri. Sen ansiosta tilauksia pitää tehdä aina uudestaan ja uudestaan. Lushin saippuoitakin on pakko tilata usein, sillä paketista löytyy aina joku ihana tuotenäyte. Mutta se nyt ei enää liittynytkään ruokaan..

Nautinto ja terveys voivat kulkea käsi kädessä

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu