Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Tonno

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Tonno



Italia-juttuja joudumme odottelemaan vielä yhden pikku tonnikalan verran, mutta seuraavan tekstin lupaan käsittelevän saapasmaan herkkuja. Eri asia sitten koska se ilmestyy, möhöhöhö. Ei vaan, edistystä on oikeasti tapahtunut, sillä lomakuvat on taisteltu eilen illalla koneelle. Saa taputtaa! Melkein meinasi hermo mennä (ja menikin), sillä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ryttyilevät koneet. Murrrr.. Jopa minun normaalisti niin rauhallinen luonteeni pääsi kiehumaan yli, ja siellä sitä sitten muristiin äänettömästi ja painettiin päätä seinään. Oon mä aika hurja kun mä suutun..


Lopulta insinöörin tytär kuitenkin sai kuin saikin niskaotteen tulikuumana hurisevasta antiikkikoneestaan, ja ennen puoltayötä oli viimeisetkin kuvat koneella. Blogiin en enää edes harkinnut niitä siirtäväni, niin väsynyt ja ittuuntunut olin, vaikka olinkin ottanut torkkuja kesken kuvien siirron. Huoh. Jos huomenna sitten. Tai ylihuomenna. Viimeistään viikonloppuna, tai ehkä sitä seuraavana..


Joka tapauksessa, NYT siihen tonnikalaan. Keltaiseen keittiöön ostetaan säännöllisen epäsäännöllisesti tonnikalapihvejä, sillä tonno on halpaa, hyvää ja siitä on helppo valmistaa herkkua. Suosin pakastimesta löytyvää pakettia, jossa köllöttää kaksi pihvilöistä valmiina sulamisen kautta paistumaan. Tällä kertaa värkkäsin tonnosen kaveriksi salaatin vihreistä asioista (salaatti, kurkku, paprika, herne) sekä paistetusta sipulista.


Itse tonnikalaan taioin lisämakua dijon-sinapin ja garlic & pepperin avulla seuraavasti: Sulata tonnikalapihvi ja pyyhi se talouspaperilla. Sivele pihvin reunat dijon-sinapilla ja pyörittele sitä sen jälkeen garlic & pepper -mausteseoksessa. Sinappi toimii ikään kuin liimana mausteelle. Jos et ole valkosipulin ja pippurin ystävä, voit käyttää jotakin muuta maustetta (sitruunapippuri toiminee ainakin) tai vaikkapa seesaminsiemeniä. Paista tämän jälkeen pihvi normaalisti pannulla, pirskauta sitruunamehua päälle ja syö. Tonnikalapihvi maistuu myös seuraavana päivänä kylmänä salaatin seassa.


Ja tietokoneelleni tiedoksi: Mulle ei vittuilla. (<- Sata pistettä sille, joka arvaa mitä kirjoja olen viime aikoina ahminut.)

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu