Parasta

Katsokaa, ihailkaa ja olkaa kateellisia:

Maistuis varmaan sullekin

Nyt tuli kuulkaas keltaisen keittiön tähänastisen historian parasta ruokaa! Eikä tämän meriitin loistoa heikennä edes se, että keltaisen keittiön historia on toistaiseksi melkoisen lyhyt, ja ruoka syntyi vieraassa (tai ehkä jo vähän tutussa) keittiössä Keravalla. Keltaisen keittiön blogiin se kuitenkin ikuistetaan, joten keltaisen keittiön parhaaksi ruoaksi sitä myös kutsutaan. Piste.

Olimme suunnitelleet ukkelin kanssa jo jonkin aikaa ison lihaköntsän uuniin työntämistä, ja nyt kun vähäohjelmainen viikonloppu koitti, nappasimme kaupasta mukaamme hieman yli kilon kokoisen porsaan kasslermötikän. Ennen uuniin tunkemista puukotimme lihaa ja työnsimme haavoihin tuoretta chiliä sekä valkosipulin kynsiä noin puolen valkosipulin verran.

Riittääköhän tämä varmasti kahdelle?

Tarpeeksi valkosipulia että varmasti maistuu

Niin hyvää ja niin kermaista

Lihamötikän kaveriksi teimme valkosipulikermaperunoita sekä uunissa paahdettuja kasviksia. Perunat viipaloitiin vuokaan, piilotettiin sekaan yhden valkosipulin murskatut kynnet, kaadettiin kermaa päälle ja maustettiin chilivalkosipuliöljyllä.

Lihan alle piilotimme pilkottuja porkkanoita, paprikaa, kesäkurpitsaa, sipulia, tuoretta chiliä sekä veitsen terän alla liiskattuja valkosipulin kynsiä. Yksi valkosipuli riittää. Kasvisten joukkoon lurahti myöskin chilivalkosipuliöljyä sekä pippuria.

Työnsimme kaikki kaverit uuniin samaan aikaan, ja annoimme muhia niin kauan, kunnes paistomittari kertoi kasslerin olevan valmista. Ennen lihan leikkaamista annoimme sen vetäytyä vartin verran mahojen muristessa ja kuolan valuessa suupielistämme, kunnes oli pakko käydä ruoan kimppuun ja syödä itsensä ähkyyn. Örh.

Kasvikset ennen..

..ja jälkeen uunin.

Kuten joku laskutaitoinen saattoi ehkä jo huomata, oli valkosipulia ruoassame vähintään riittävästi. Yhteensä kaksi ja puoli valkosipulia plus valkosipuliöljyä. Nam. Viime aikoina on tullut syötyä aivan liian vähän tuota valkoista ystäväämme, ja uhkaava valkosipulivaje oli korjattava ennen kuin käy huonosti.

Ihmeellistä oli se, ettemme kuulemma haisseet valkosipulille sunnuntaina, vaikka olimme tuhonneet ruokiemme viimeiset jämät vasta aamulla, ja koko edellinen ilta oli kulunut valkosipulilla mässäillessä. Täytyy varmaan alkaa kohta uskoa väitteisiin, joiden mukaan paljon valkosipulia syövien keho tottuu tuohon ihanaan ruoka-aineeseen, eikä se aiheuta enää pahaa hajua niidenkään raukkojen nenissä, jotka eivät ole ymmärtäneet nauttia valkosipulia vähään aikaan.