Syksyn satoa

Syksyn antimista ehdoton lempparini ovat sienet, mutta jos saan pussillisen tuoreita kotimaisia omenoita, en toki kieltäydy vastaanottamasta niitäkään. Viime viikonloppuna äidin luona käydessäni mukaani tarttuikin kassillinen oman pihan (tai jos totta puhutaan niin jonkun toisen oman pihan) omenoita, ilman että tarvitsi käydä edes omppuvarkaissa. On se ihmeelliseks muuttunu tää maailma..

Heti omenat nähdessäni pääni viereen ilmestyi omenapiirakan muotoinen ajatuskupla ja maanantai-illan masennusta lievittämään leipaisinkin jättimäisen piirakan. Pienempikin olisi voinut riittää, minulla kun ei tunnetusti ole vieläkään sitä miestä tai koiraa, niihin kun olisi niin kätevä työntää omaan mahaan mahtumattomat kokkailut. Parempi silti liikaa kuin ei ollenkaan, ja eiköhän tämä tyttö saa yhden piirakan tuhottua parissa päivässä ihan keskenäänkin, jos oikein kovasti yrittää.

Omenapiirakkaan tarvitset:

- 150 g voita

- 1,25 dl sokeria

- 1 kananmunan

- 3 dl vehnäjauhoja

- 1 tl leivinjauhetta

- omenaa

- kanelia

- lisää sokeria

- uunin

- uunivuoan

- kädet

Aloita voin ja sokerin vatkaamisella vaahdoksi. Keltaisessa keittiössä voipaketin ollessa sopivasti esillä voideltiin samalla myös uunivuoka. Alkuperäisessä ohjeessani tätä ei erikseen mainittu, mutta minä halusin tehdä sen ihan siitäkin ilosta että pääsen sörkkimään käsilläni voita. Seurauksenahan tästä riemusta on se, että huolellisesta käsienpesusta huolimatta kaikki mihin seuraavaksi koskee saa iloisen kiiltävän rasvakerroksen päälleen. Veitsikin lipsuu turvallisesti rasvaisissa sormissa, joten suosittelen pilkkomaan omenat ennen käsien työntämistä voipakettiin.

Voin ja sokerin muututtua vaahdoksi sekoita joukkoon kananmuna, jonka jälkeen on jauhojen ja jauheen vuoro päästä mukaan. Piilota leivinjauhe ensin vehnäjauhoihin, ja heitä vasta sitten nämä kaverukset taikinaan. Sitten taikina vuokaan ja omenaviipaleet/-lohkot päälle. Jos olisi oikein viitseliäs ja jos ei olisi maanantai, voisi omenat asetella vuokaan kauniisti riviin, ympyrään, kolmioon tai vaikka mihin hienoon kuvioon. Tai sitten ne voi vaan levittää sotkuksi taikinan päälle. Ei se makuun vaikuta.

Päälle vielä sokeria ja kanelia niin paljon kuin tahtoo laittaa ja vuoka 200 asteiseen uuniin noin 25 minuutiksi möllöttämään. Uunista kantautuva kanelin tuoksu on niin ihana, että minäkin reiluna kokkina avasin välioven, jotta tuoksu pääsee paremmin rappuun ja naapurit saavat tietää että meillä leivotaan, niillä ei.

Omenapiirakan paras ystävä on vanilja, joten kannattaa napata kauppareissulta mukaan jotakin vaniljapitoista. Minä nappasin lähikaupan viimeisen vaahtoutuvan vaniljakastikkeen, joten toivottavasti muilla ei ollut omenapiirakkapäivä silloin. Tai toivottavasti oli, hähhäh, ilman vaniljakastiketta, hähhäh!

Loppuun vielä eräs omenainen biisi, ihan vain siltä varalta jos Tampereen Omena-hotellissa kanssani samaan aikaan yöpyneet (elikkäs Vilukissa, Crab ja kalaparvi) eivät ole vielä traumatisoituneet tarpeeksi. Veikkaan että olette kuulleet tämän (liian) monta kertaa aikaisemminkin.. Kaikille muille tiedoksi, että jos hupia kaipaa, niin kannattaa hankkia kyseisestä lastenlaulusta monta eri versiota, ja soittaa niitä ihmisille niin kauan että ne alkavat käyttäytyä omituisesti.

"Olen omena, olen omena,

olen pyöreä omena.

Olen omena, olen omena,

olen punainen omena."