Miami Beach

Vietettyämme kolme yötä Nykissä, heräsimme aamulla aikaisin lentääksemme aurinkoiseen Floridaan. Kurkistus hotellin ikkunasta ulos kertoi Manhattanilla satavan lähes kaatamalla, joten ajoitus oli mitä parhain siirtyä vesilätäköiden keskeltä Miami Beachin lämpöön. Laskeutuessamme Fort Lauderdalen kentälle, otimme innolla vastaan kuuman ja kostean lämpöaallon, riisuimme takit, istuimme vuokra-avoautoon ja lähdimme ajamaan kohti Miamia ja South Beachia. Fiilis oli aivan mieletön kun popitimme radiota täysillä, aurinko lämmitti autossa istujia ja tiesimme lomaa olevan edessä vielä rutkasti.

Päästyämme perille heitimme kamat hotellihuoneeseen, vaihdoimme kevyemmät vaatteet ja lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä. Pian selvisikin, että hotellimme Haddon Hall sijaitsi aivan täydellisellä paikalla. Ranta oli tien toisella puolella, Lincoln Road ruoka- ja ostospaikkoineen kävelymatkan päässä ja legendaarinen Ocean Drive päättyi juuri hotellimme kohdalla. Ukkelin kamera lauloikin lähes tauotta koko Miamissa viettämämme ajan herraseni bongaillessa toinen toistaan hienompia autoja.

Vakiopaikaksemme muodostui hotelliamme vastapäätä aivan Ocean Driven päätepisteessä oleva ravintola, jonka terassille paistoi aurinko koko päivän, ja jonka ruokalistalla oli herkkuja moneen makuun drinkkilistasta puhumattakaan. Iltapäivän happy hourkin oli mukava asia. Annokset ravintolassa (kuten muuallakin Miamissa ja ilmeisesti koko jenkkilässä) olivat järjettömän kokoisia, ja meille riittikin hyvin yksi alkuruoka puoliksi. Otettuamme ensimmäisenä päivänä alkuruokalistalta nachoja ja ranskalaisia sooseineen, emme mitenkään jaksaneet syödä molempia annoksia, vaikka olimme kovin nälkäisiä. Kolmen ruokalajin illallinen tässä jättiannosten maassa ei siis tullut mieleenkään.

Kivoja "pieniä" alkupaloja.

Eräänä iltana Lincoln Roadilla illastaessamme otimme pääruokalistalta löytyneen paellan puoliksi, ja vaikka tuolloinkin oli kova nälkä, jäi paellasta puolet syömättä. Annoskoko oli siis todellakin ihan överisuuri, enkä ihmettele yhtään maassa vellovaa ylipaino-ongelmaa.

Lincoln Roadilla oli ravintoloita vähän jokaiseen makuun ja mekin ruokailimme siellä lähes joka ilta. Eräänä iltana astelimme Tiramesu-nimiseen italialaiseen ravintolaan pastalle, ja voi herranjestas sentään miten herkullista pastaa eteemme kannettiin! Yritämme syödä reissussa ollessamme mahdollisimman monessa eri paikassa, ja vaikka menisimme samaan ravintolaan uudelleen, emme ota ikinä samaa annosta kahta kertaa, jotta saamme varmasti maistettua mahdollisimman montaa eri ruokaa. Nyt oli kuitenkin pakko luisua näistä periaatteista, sillä Tiramesun kinkkukermapasta lumosi meidät niin, että meidän oli pakko mennä heti seuraavana iltana syömään annos uudestaan. Perhana että se olikin hyvää!

Alempi pasta on meidät lumonnut kinkkukermapasta. Eikä tuo ylempikään pahaa ollut..

Toinen meikäläisen Floridassa lumonnut ruoka-asia olivat Taco Bellin 99 senttiä maksaneet wrapit, jotka näyttävät kuvassa kaikkea muuta kuin herkulliselta, mutta joiden mausteinen jauhelihasoossi ja omituiset rapeat jutut maistuivat niin hyvälle, että wrapiakin oli pakko saada vielä toisenkin kerran loman aikana. Jos asuisin Jenkeissä lihoisin palleroksi alta aikayksikön, sillä hotkisin Taco Bellin wrapeja varmasti ainakin joka toinen päivä. Yksi wrap riitti varsin hyvin viemään nälän, joten hinta-laatusuhde oli aivan loistava. 99 sentillä maha täyteen, mahtavaa!

Tämä mössö oli aivan saiiiraaan hyvää!

Rahasta puheen ollen, ollaanpa nyt rehellisiä: Tekemämme Nykin, Miamin ja Karibian risteilyn sisältänyt parin viikon reissu on aika kallis, vaikka kuinka löytäisi hyvät lento- ja hotellitarjoukset. Teimme siis taktisen vedon ja säästimme hieman rahaa Miamissa syömällä aamiaisen ja välillä myös välipalaa hotellihuoneessa. Ostimme lähikaupasta leipää, juustoa ja leikkeleitä jääkaappiimme ja säästimme sillä pitkän dollarin, vaikka kävimmekin myös ulkona syömässä. Näin pystyimme törsäämään hyvällä omatunnolla Karibialla, sillä risteilyllä emme halunneet säästellä. Kun kerran Karibian risteilylle lähtee, ei siellä tee mieli himmailla vaan nauttia koko rahan edestä. Mutta Karibiasta lisää myöhemmin, nyt keskitytään Miamiin.

Ylemmässä kuvassa kauppareissun saldoa. Juomia kului helteisessä Miamissa ennätysmäärä ja peanutbutter Twixiä oli saatava joka kauppareissulta. Alemmassa kuvassa poseeraavat aamiaisleipämme.

Haddon Hall Hotelin sekä Tiramesun pastojen lisäksi minulla olisi vielä yksi vinkki Miamin suunnalla lomaileville: Menkää ihmeessä katsomaan Holokaustin uhrien muistomerkkiä South Beachille. Kyseinen muistomerkki on epäilemättä hienoin, koskettavin ja pysäyttävin mitä olen ikinä nähnyt. Kuvista tunnelma ei välity, sillä oleellinen osa muistomerkkiä puuttuu. Merkille johtavassa käytävässä soi nimittäin kaunis musiikki, joka kruunasi kokemuksen. Yleensä me huonon huumorintajun omaavina vitsailemme kaikesta mistä ei saisi, ja juutalaisvitsitkin ikävä kyllä kuuluvat repertuaariin. Täällä sen sijaan ei tullut mieleenkään vääntää vitsiä, vaan kiersimme muistomerkin kaikessa hiljaisuudessa kylmien väreiden mennessä pitkin selkäpiitä. Hyvä etten purskahtanut itkuun. Kokemus todella pysäytti ja pisti miettimään noitakin kauheuksia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!