Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Hengenpelastaja ja hänen miehensä

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Hengenpelastaja ja hänen miehensä



Otsikko viittaa Kälyn ja Insinöörin häämatkaan, joka meinasi muuttua astetta jännittävämmäksi erään tappajakilpikonnan ansiosta. Onneksi tuore aviovaimo on kuitenkin supertaitava uimari, joka pelastaa tarvittaessa kilpparin perässä liian pitkälle snorklanneen aviomiehensä, joka on niellyt merivettä ja lähtenyt uimaan väärään suuntaan yrittäessään päästä rantaan. Tällaista meidän perheessä, mites teillä sujuu toi uiminen?


Kilpparitarinan ja muita häämatkajuttuja kertoivat siis Käly ja Insinööri kyläillessään meillä eräänä perjantai-iltana. Minun piti tehdä ihan vähän vaan jotain pientä tarjottavaa, mutta homma lähti taas lapasesta, ja pian tarjottavaa oli niin paljon, että niitä syötiin koko viikonloppu ja silti osa piti heittää pois. Mutta kun halusin kokeilla vielä tuota yhtä juttua, ja tämä on hätävara jos toi toinen menee pieleen. Ja pian pöytä olikin täynnä ruokaa. Oho, taas mulle kävi näin.




Näistä tikuista löytyy vihreällä pestolla sivelty mozzarella-pala, basilikan lehti ja heppaa. Nämä olivat yllättäen lemppareitani. Mikä tahansa mikä sisältää heppaa, pestoa tai basilikaa on lempparini.




Hedelmäisissä tikuissa on keltaista kiiviä, valkohomejuustoa ja cantaloupe-melonia. Valkohomejuusto on myös lempparini.




Kahden erikoisemman tikun lisäksi piti tehdä myös perus edam-paprika-oliivi -tikkuja, jos joku ei vaikka halua syödä heppaa, tai on allerginen kiiville. Nämäkin olivat oikein hyviä, varsinkin tuon oliivin ansiosta. Oliivikin on lempparini. Kaikki ovat lemppareitani.




Parmankinkkutäytteisten herkkusienien ohje löytyy maku.fi -sivustolta ja voi herran jestas näistäkin tuli hyviä, vaikka ne kuvassa näyttävätkin hieman kalpeilta. Se voi johtua siitä, etteivät sienet olleet vielä ruskettuneet uunissa kuvan ottohetkellä.. Valmistuttuaan ne lennähtivät suoraan pöytään, joten kuvan ottaminen valmiista sienistä jäi unholaan. Oli niin kova nälkä.



Oliivipallojenkin ohjeen voit käydä urkkimassa maku.fi -sivustolta. Nämä lössähtivät keltaisessa keittiössä uunista tultuaan, eivätkä ne olleet enää yhtä pyöreitä kuin ylläolevassa kuvassa. Maku oli kuitenkin hyvä, joten pieni lysähtäminen ei haitannut ruokahetkiämme.




Karjalanpiirakat on saatu Ukkelin äidiltä ja munavoin tein ihan itse. Enkös olekin taitava? Mitäs nyt yksistä omatekemistä karjalanpiirakoista, munavoin tekee vain todellinen mestari! Vai miten se nyt meni..



Jälkkäriksi napsimme aivan i-h-a-n-i-a suklaakonvehteja, jotka löytyivät Ukkelin työpaikaltaan saamasta joululahjapaketista (kuva paketin muusta sisällöstä alla). Minun työpaikaltani saamasta joululahjasta ei valitettavasti ole kuvaa, eikä siitä ole mitään kerrottavaakaan, sillä...noh, me emme saaneet joululahjoja. Taisimme olla aika tuhmia työntekijöitä kun joulupukki ei käynyt ollenkaan meidän toimistossamme. Hmph.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu