Tuppaankävijäiset

Maajussi morsiamineen muutti jo aika monta hetkeä sitten keltaisen keittiön lähimaastoihin ja nyt vihdoin oli vuorossa odotetut tuparit. Jiihaa! Samaan syssyyn osui myös muita juhlan aiheita, kuten Maajussin morsiamen synttärit sekä Maajussin ja morsiamen ensitapaamisen vuosipäivä sekä myös kihlojen vaihtamisen vuosipäivä. Kylläpä nyt oli siis juhlan aihetta kerrakseen!

Tämä juhlavieras tallusti tietysti ensimmäiseksi keittiöön kuolaamaan sapuskoja (ja kuvaamaan niitä salaa), vaikka olimme juuri kotona syöneet kunnon pihviannokset. Mutta kun nälkä tuli jo, ja sitäpaitsi napostelu on kivaa, vaikkei olisi nälkäkään. Tältä siellä näytti hetkeä ennen kuin kävin käsiksi herkkuihin:

Mukana menossa oli muun muassa täällä esiteltyjä herkkutikkuja, jotka saivat jälleen kehuja osakseen. On ne vaan niin hyviä. Tomaatittomiakin tikkuvaihtoehtoja oli herra Maajussi väkertänyt omilla pikku savolaiskätösillään kiitettävän määrän, vaikkei hän ilmeisesti edes tiennyt, että ainakin tämä tomaattivammainen joutuu välttelemään tomskuisia versioita allergiasta kipeytyneen huulensa takia. Mikä siinä onkin että talven edetessä ruoka-aineallergiat tuntuvat pahenevan? Viime talvena ainakin ylähuuleni oli valtaosan ajasta kirvelevän kipeä, ja liian moni ruoka pahensi tilannetta entisestään, vaikka tietääkseni olen vain ja ainoastaan tomaatille allerginen, ja sillekin suhteellisen vähän. Silti muun muassa ystävämme banaanin syöminen oli tuskaa. Höh.

Juhlatarjoilun kakkuosastoakin oli ihan pakko maistaa, vaikka yleensä bileolosuhteissa makeat kaverit päätyvät harvoin lautaselleni. Hörppimäni makeat drinkit, siiderit ja muut juomat ilmeisesti tyydyttävät sokerin tarpeen niin hyvin, ettei ylimääräistä makeaa tee enää mieli. Nyt kuitenkin maistoin pienen palasen kakkuva ja hyväähän se tietenkin oli. Maistuis varmaan nyttenkin..

Minun ja ukkelin sekä Vilukissan ja Tukan matka jatkui juhlista Rekan kyydillä Circukseen (jehesssh, kerrankin päästiin baariin asti!), jossa tanssin itseni yhtä hikiseksi ja punanaamaiseksi kuin Mervi Tapola. Loppuillasta oli hyvä tasailla hengitystä ja korjailla nestetasapainoa erään toverin ikuisia sukellusjuttuja kuunnellessa. Oikeasti, nyt olen kuullut varmasti enemmän sukellustarinoita kuin koko aikaisemmassa elämässäni yhteensä. Käykö kateeksi?

Taksijonossa jouduimme seuraamaan aamuyön känniurpojen älyvapaita touhuja ja taksikuskimmekin oli rasistisine juttuineen omalaatuinen, mutta ihan hauska, vaikka pankkikorttini meinasikin jäädä hänelle. Kello taisi olla jo viisi aamulla kun painoin vihdoin pääni tyynyyn ja simahdin neljän tunnin yöunilleni. Että hyvät pileet oli. Enkä minä ehkä sittenkään ole vielä niin vanha kuin luulen. Meikäläistä ei nimittäin kiusattu edes krapulalla, vaikka olosuhteet sille olivatkin suotuisat. Onnistunut ilta siis kaikin puolin, Martina kiittää bileiden isäntäpariskuntaa sekä krapulajumalia. Ja miksei kaikkia muitakin illan kulkuun vaikuttaneita tahoja.