Belgialaisia, onko heitä?

Pikaisen googletuksen perusteella belgialaiseen ruokakulttuuriin kuuluu olennaisena osana olut, suklaa, rasva, peruna, kalat ja äyriäiset sekä koirat. Jälkimmäisiä otuksia ei kylläkään löydy lautaselta, vaan omistajansa vierestä omaa koirien ruokalistaa tutkimasta. Koiraystävällistä kansaa siis nuo belgialaiset, joista neljäsosa ei oikeastaan edes ole belgialaisia, vaan intialaisia, pakistanilaisia, turkkilaisia, kreikkalaisia ja muita siirtolaisia.

Jäljelle jääneet kolme neljäsosaakin kansasta jaetaan joko hollanninkielisiin belgialaisiin tai ranskankielisiin belgialaisiin, ja onpa pieni harhaantunut osa saksankielisiäkin belgialaisia. Kukaan ei siis ole rehellisesti ja pelkästään belgialainen. Mitä vikaa tuossa maassa on? Onhan suomalainenkin mieluummin ihan vain suomalainen kuin vaikkapa suomenruotsalainen.

Belgialainen ruokakaan ei oikeastaan ole belgialaista, vaan hyvinkin suurelta osin ranskalaisesta keittiöstä matkittua. Siirtolaisten suuren määrän ansiosta myös etninen ruoka on Belgiassa suosiossa. Eli tiivistettynä: Belgialaiset eivät oikeastaan ole belgialaisia eikä belgialainen ruoka belgialaista. Tämäpä kiintoisaa. Täytyykin suunnata Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmaan katsomaan, onko belgialaista olut- ja seurusteluravintola Belgeäkään olemassa, vai onko koko Belgia pelkkää huijausta.

Kyllähän ravintola omalta paikaltaan löytyi ja näytti ulkotulineen sekä lämpimine väreineen niin tunnelmalliselta, että päätimme viettää Vilukissan kanssa pimenevää ja loskaista keskiviikkoiltaamme belgialaistunnelmissa. Pöydässämme paloi kynttilä (jota on mukava huitaista kaulaliinalla) ja tunnelma oli muutenkin kotoisa ja lämmin. Hyvältä vaikutti siis ainakin tähän asti.

Tilasin parilahärkää, johon kuuluu 200 gramman pariloidun härän pihvin lisäksi punaviinikastiketta, valkosipuli-yrttivoita, kauden kasviksia sekä peruna-pekonigratiinia. Annos katosi vauhdilla nälkäiseen mahaani, mutta ei ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Maistui aivan samalta kuin pihviannokset yleensäkin eikä antanut aihetta älyttömään ruoan maukkauden hehkutukseen. Hyvää pihvi toki oli, mutta jotenkin vaan niin peruskamaa kuin vaan voi olla. Ja valkosipuli-yrttivoi, missä se oli?

Ravintolan tunnelma oli kuitenkin niin ihana, että tuhlaan mielelläni lounareita Belgessä uudestaankin, vaikkei tällä kertaa valitsemani ruoka ollutkaan kovin erikoista. Voi toki olla että mielenkiintoinen keskustelumme vyön käytöstä (älkää kysykö enempää) hämäytti huomioni pois itse syömisestä, ja näin ollen ruoka jäi toissijaiseksi asiaksi ravintolahetkessämme.

Ruokalistalta kyllä löytyi mielenkiintoisen kuuloisia annoksia kohtuuhintaan, joten kenties kun ensi kerralla valitsen jotakin epänormaalimpaa kuin pihvin, perunaa ja kasviksia, voin kehua ravintolan ruokaakin enemmän. Eihän se ravintolan syy ole, että valitsin listalta sen kaikista normaaleimman (lue: tylsimmän) annoksen.