Perjantai, nämä laulut on kaikuja Tillikasta..

Viime heinäkuu oli minulle töiden kannalta raskas. Pyöritin käytännössä katsoen koko osastoamme työkavereiden ollessa lomalla, ja voin kertoa että töitä oli niin paljon että pinna meinasi olla välillä kireällä, vaikka suhtaudun yleensä työasioihin tyynen rauhallisesti, enkä muutenkaan hermostu helposti. Asiaa ei myöskään auttanut se, etteivät kesät ole alallamme suinkaan rauhallisinta aikaa vaan melkeinpä päinvastoin. Myös kolmenkymmenen asteen helle toi omat haasteensa hikisessä toimistossa raatajalle.

Eräänä aamuna kasaantumaan päässyt stressi purkautui viiden minuutin tärinäitkuna, jonka jälkeen olo oli niin paljon parempi, että hihittelin loppupäivän yksin työhuoneessani typerille asioille. Jemmailin hyräillen papereita piiloon laatikkoon etten näe kuinka paljon minulla on vielä töitä tehtävänä, ja nauraa hekottelin omille typerille jutuilleni. Hieman kyllä tunsin oloni pipipääksi ja kalenterissakin lukee kyseisen päivän kohdalla "tänään minusta tuli hullu", mutta pääasia kai että stressi helpotti edes hetkeksi.

Voitte varmasti uskoa että meikäläisen valtasi aikamoiset riemun tunteet viimeisenä perjantaina ennen kollegan paluuta töihin. Olimme varanneet Ukkelin kanssa pöydän Kampin Don Corleonesta ja kirmasin sinne hameen helmat hulmuten heti töistä vapauduttuani. Oi onnea!

Alkuun otimme yhteiseksi Il Tagliere -nimisen annoksen, joka sisältää italialaisia leikkeleitä ja juustoja, grillattuja leipiä sekä paahdettuja ja marinoituja kasviksia. Nam. Pelkkä tämä olisi riittänyt sammuttamaan nälän, mutta pakkohan meidän oli maistaa vielä ravintolan kuuluisia pastojakin.

Carbonara, hyvää..

Ukkelin pasta, vielä parempaa..

Itse valitsin perinteisen pasta carbonaran, sillä en osaa tehdä sitä itse. Hyväähän se oli, mutta Ukkelin pasta oli vielä parempaa. Annoskateus iski siis ja pahasti. Jos muistan oikein, Ukkelin valitsema annos oli penne-pastaa, broileria, paprikaa, tomaattia, mascarponea ja basilikapestoa sisältävä Penne alla Coppola.

Ruokailun jälkeen haimme viereisestä Kaakaopuusta pienen rasiallisen maailman parhaita suklaakonvehteja ja istahdimme terassille herkuttelemaan niillä ja lasillisilla valkoviiniä. Työkiireiden helpottuminen, perjantai, kaunis kesäinen päivä ja hyvä seura johtivat lopulta siihen, että löysimme itsemme Malmin Tillikasta Vilukissan ja Tukan kanssa hoilottamasta karaokea. Ja meillä oli ihan hullun hauskaa. How säälittävää is that?