Tuliaisia tuhkan alta

Ukkelin äiti kävi tuossa tuhkapilven aikaan Epsanjan maalla ja toi sieltä vallan mieluisia tuliaisia. Ukkelin paidat ja meikätytön kaulakoru ovat hienoja (tai korua kuvailisin mieluummin sanoilla kaunis ja ihan minun näköiseni), mutta ykköstuliainen ainakin näin ruokablogin näkökulmasta on iiiihana aioli! Saimme aitoa alkuperäistä aiolia peräti kaksi purkillista, ja toinen loppui alta aikayksikön lisättyämme sitä jokaisen ruoan kaveriksi.

Erityisen ihanaa, ja paras tapa aloittaa arkiaamu, on paahtaa ruisleipää ja sivellä sen päälle kunnon kerros aiolia. Pelkkä aioli riittäisi hyvin leivän kaveriksi, mutta työaamuina kaipasin hieman tukevampaa aamupalaa, ja lisäsin leivän päälle myös hieman kinkkua ja juustoa. Taivaallista! Kyllä nyt työt maittaa kun masu on täynnä aiolia (ja hengitys tuoksuu mukavasti valkosipulille).

Aioli sopii erinomaisesti myös grillatun lihan kanssa herkuteltavaksi sekä salaatin kastikkeeksi. Ukkelin äiti kertoi tuhonneensa eräänä iltana kaverinsa kanssa purkillisen valkosipulista herkkua suolakeksien kera, enkä yhtään ihmettele, sillä suolakeksit ja aioli kuulostaa lyömättömältä yhdistelmältä. Ai että! Tuliaiskassistamme löytyi myös purkillinen jalapenotäytteisiä oliiveja, mutta sitä emme ole vielä korkanneet.

Tietääkö kukaan saako pääkaupunkiseudulta mistään aitoa aiolia, vai onko kaikkialla vain sitä paksua ja rasvaista mössöä, jossa ei maistu kunnolla valkosipuli? Katseeni kääntyy toiveikkaasti ainakin Hakaniemen hallin suuntaan.. Tai voisikohan itse väsäämällä saada aikaiseksi edes melkein samanlaista aiolia kuin tuliaispurkista paljastui? Jos ei, niin tämän tytön on ehkä pakko lähteä Espanjaan.