Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Meren otuksia

torstai 27. toukokuuta 2010

Meren otuksia



Jumbon Cittarissa on hyvä ruokaintoilijan seikkailla. Hyllyt pursuaa vaikka mitä kivoja uusia kavereita, joita tekisi ihan hirveästi mieli maistaa, mutta harmi ettei kaikkea voi ottaa mukaansa ainakaan samalla kerralla.

Kevään mittaan allekirjoittaneeseen iski kauhea himo kaikenlaisiin mereneläviin, simpukoihin, mustekalaan, sushiin ja sellaiseen, mutta ikäväkseni satuin himon iskiessä olemaan Egyptissä. Ei siinä muuten mitään, mutta äärimmäisen likaisen Niilin nähtyäni ei tehnyt mieli ottaa riskiä syömällä likaisessa vedessä uiskentelevia paikallisia mutanttikaloja. Hotellimme naapurissa oleva sushipaikka himotti kovasti, mutta raaka Egyptin kala tuntui itsemurhalta Niilin vierailun jälkeen.

Oli siis säästettävä merenelävien himo kotiin ja Jumbon Cittariin, jonka pakastekaapista nappasimme mielenkiintoisen sekoituksen erilaisia rapuja, simpukoita, mustekalaa ja muita erikoisia kavereita. Tästä tekisimme alkupalaa paketin ohjeen mukaan.



Otukset sulatettiin ensin hyvin ja heitettiin sitten pannulle paistumaan. Paketti kehotti lorauttamaan sekaan valkoviiniä ja haihduttamaan sen pois, mutta vaikka kaapissamme on yleensä aina perusvalikoima viiniä, ei joukossa ollut tällä kertaa yhtään valkoista. Punkkua ja skumppaa olisi löytynyt useampi pullo ja olipa joukossa myös harvinaisempi rose-viini, muttei yhtään valkkaria. No höh, sitten ollaan ilman.

Sitruunamehua sentään lorautin hieman kypsyneiden meriotusteni päälle. Otusten kaveriksi paahdoin myös leipää ja huuhtelin pari salaatinlehteä lautasen reunalle koristeeksi, ja ihan oli kuulkaa kelpo alkupala! Tää ainakin tykkäs paljon, ja merenelävien himokin laantui hetkeksi, vaikka kyllä minun vieläkin tekee mieli sushia...

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu