Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

 Epyktin tuliaisia

maanantai 10. toukokuuta 2010

Epyktin tuliaisia



Sen lisäksi että roudasimme Egyptistä kassikaupalla pyramideja ja muita matkamuistoesineitä, toimme mukanamme myös pari ruokatuliaista (itsellemme tietenkin), joista kerron kohta lisää. Vesipiippu jäi ostamatta, vaikka sellaista himoitsimmekin, mutta kaikkea muuta kivaa krääsää oli Ukkelin matkalaukku täynnä palatessamme kotiin. Oma laukkunihan oli niin täynnä bikineitä, ettei sinne juuri matkamuistoja mahtunut. Ja sanoi kuka tahansa mitä tahansa, niin totuus on kuitenkin se, että kahden viikon reissulle on täysin normaalia ottaa mukaan 20 bikinit. Nii.

Huonolaatuisessa yläkuvassa hengailee paikallisesta marketista mukaan nappaamamme maustesekoitus, joka näyttää ensisilmäyksellä vallan simppeliltä kaverilta. Mausteet ovat allekkaisissa pusseissa ja ylhäällä on lueteltu mausteiden nimet. Viimeistään Googlen avulla pitäisi siis selvitä mistä mausteista on kyse, ja mihin niitä voi käyttää.


Mutta entäs kun mausteiden nimiä onkin vähemmän kuin itse mausteita? Mistäs me nyt tiedetään mikä on mikäkin? No ei mistään niin, mutta oikeastaan se onkin ihan hauskaa. Sokkona maustamisella voi saada aikaiseksi vaikka mitä ylläreitä, ja erikoisjuttujen maistaminen on aina kuulunut lempipuuhiini. Rohkeasti siis vaan nimettömiä mausteita käyttämään!

Olenkin jo ripotellut yhtä keltaista maustetta kanan päälle, ja vaikken tunnistanutkaan maustetta, sopi se niin hyvin kanan kanssa, että maustoin seuraavankin kanapihvini sillä. Seuraavia maustekokeiluja odotellessa (Ukkelikin on varmasti innoissaan..).. Sen verran pitänee kuitenkin nuuhkaista käyttövuorossa olevaa maustetta, etten vaan mene sekoittamaan kanelia lihaan.



Toinen keltaiseen keittiöön sijoitettu tuliainen on ihana piparminttutee, joka oli pakko saada mukaan. Minulla on parhaillaan meneillään minttutee- ja vihreä tee -kausi, joten mikä olisi parempaa kuin nämä kaksi yhdessä? Sitäpaitsi epyktiläiset tekevät oikein kelpo teetä, joten pakkohan vihreä paketti oli napata mukaan.

Teepaketin lisäksi ostin itselleni töihin myös maailman mauttomimman, ja juuri siksi niin ihanan teekupin. Kuvaa kupista ei ole, mutta kuvitelkaa kohokuvioinen neonvärinen kaikkia värejä sisältävä kuppi pyramidin kuvilla, Tutankhamonin nassulla ja palmun muotoisella kädensijalla, niin ymmärrätte mistä puhun. Se on niin ihanan överi!

Tunnisteet: , , ,

2 kommenttia:

Blogger Merituuli kirjoitti...

överiltä se tosiaan kuulostaa :D

10. toukokuuta 2010 klo 22.07  
Blogger Martina kirjoitti...

Se ON överi! Työkaverit eivät oikein tienneet miten suhtautua uuteen ihanaan teekuppiini jota esittelin ylpeänä, kunnes kerroin että on se minustakin oikeasti aika ruma. :D

12. toukokuuta 2010 klo 11.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu