Toscanan munakoisot

Taas minä valitan toisten vaivalla keksimien nimien takia, mutta miksi ihmeessä kasvikselle pitää antaa niinkin typerä nimi kuin munakoiso? Ainakin minulle sanoista muna ja koiso tulee ensimmäisenä mieleen eturauhassyöpä tai jotakin vielä inhottavampaa. Koiso. Hyh.

Älkää kuitenkaan antako mielikuvan häiritä, sillä tämä resepti on todellakin kokeilemisen arvoinen. Nappasin sen Toscanalainen keittiö -nimisestä kirjasta, jossa on jokaisen reseptin kohdalla myös pieni kyseiseen annokseen liittyvä tarina. Ihanaa iltaluettavaa siis, kiitosta vaan lahjakassin ojentajille!

Munakoisoja päätin kokeilla, sillä ohje vaikutti tarpeeksi yksinkertaiselta arkenakin kokeiltavaksi, ja tottakai myös ruokaan kuuluva valkosipuli herätti mielenkiintoni sillä koisoisella sekunnilla, kun valkoisen ystäväni reseptistä bongasin. Munakoiso ei ole nimensä lisäksi vakuuttanut minua myöskään täysin maullaan, tai sanotaanko näin, että tämä liila muhku on jäänyt minulle hieman etäiseksi. Ennakkoluulot on tehty rikottaviksi ja lähi-Alepasta tarttui kuin tarttuikin mukaani munainen koiso ja timjamia. Näiden lisäksi naposteltaviin lerpakkeihin tarvitaan:

- oliiviöljyä

- 6 kynttä valkosipulia

- balsamicoa

- suolaa ja pippuria

Ja hommahan etenee niin, että munakoisot leikataan sentin paksuisiksi siipaleiksi, sivellään oliiviöljyllä ja paahdetaan joko hiilillä (Mitähäh? Ai siis grillissäkö? Talvella?!?) tai uunissa grillivastusten alla. Eli uunissa. Käännä kerran jotta molemmat puolet ruskettuvat.

Anna koisojen jäähtyä hieman. Voit vaikka siipaloida valkosipulia sillä aikaa. Sekoita balsamicoa ja oliiviöljyä keskenään noin puoli kahvikupillista, tai ehkä vähän enemmänkin. Öljyä saa olla hieman enemmän kuin balsamicoa. Kaada seos munakoisojen päälle, mausta valkosipulilla, timjamilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita ja syö. Jos et jaksa kaikkea kerralla, koisosi säilyvät jääkaapissa steriilissä (tai steriloidussa?) purkissa useita kuukausia.

Keltaisen keittiön kokki oli tosiaan hieman ennakkoluuloinen munakoisoja väsätessään. Noudatin kuitenkin ohjetta niin tarkkaan, että laitoin jopa suolaa koisoilleni, vaikka yleensä skippaan sen kaikkialta muualta paitsi keitetyn kananmunan päältä ja tulehtunutta lävistystä parantavasta merisuolaliuoksesta. Marinoidut koisot ylittivätkin odotukseni (eikä edes rimaa hipoen) ja uskallankin suositella niitä myös muille epäluuloisille erkeille.