Faaraoiden maa

Maailman stressaavimman talven jälkeen kahden viikon etelän loma on niin paikallaan kuin vaan pieni hengähdystauko voi olla. Mekin pääsimme vihdoin maaliskuun lopulla odotetulle lomamatkalle Epyktiin katsomaan rypamideja, lakoja ja rokalleja. Aurinkoakin otimme niin paljon että palaneesta pikkuvarpaastani kuoriutuu vieläkin nahka. Tai sitten siitä on tullut spitaalinen.

Kun talvenkalpean kalkkunan pistää kahdeksi viikoksi makaamaan aurinkotuoliin lähelle päiväntasaajaa, on ihon värin muutos sitä luokkaa että tyhmempi pelästyy peilikuvaansa kotiin palattuaan. Ukkeli tuu kattomaan, meiän vessassa on neekeri! Eiku sehän oonkin vaan mä.

Auringossa makoilun lisäksi kävimme tosiaan Kairossa ja puolisukellusveneellä ihmettelemässä koralliriutan kauniita värejä sekä lukuisia kaloja, joista omat suosikkini olivat ne kaksiväriset pikkukalat, joista toinen puoli on valkoinen ja toinen tummanruskea/musta. Myös pallokala oli hassu ja se kepin näköinen paikallaan möllöttäjä. Nemokin löytyi useaan kertaan Punaisen meren pinnan alta.

We all live in a yellow submarine.

Pastanjauhajat ovat kirjoittaneet Luxorin matkansa perusteella kattavan kuvauksen Egyptiläisestä sapuskasta, joten en ala turhaan toistamaan samoja asioita, kun en kuitenkaan osaisi kirjoittaa yhtä hyvin. Käykääpäs siis täällä lukemassa mikäli epyktiläinen ruokakulttuuri kiinnostaa.

Toinen syy miksen ala sen suuremmin kirjoittaa paikallisista ruokajutuista on se, että hotellimme oli all inclusive, joten tällä lomalla emme kierrelleet eri ravintoloissa maistelemassa paikallisia erikoisuuksia, vaan söimme lähes koko loman ajan pelkästään hotellimme sapuskoja. Hotel Siva Grand Beachin runsaista ruokatarjoiluista kirjoitan vielä oman postauksen, joten keskitytään tällä kertaa vain niihin pariin muuhun ruokapaikkaan, joissa loman aikana söimme.

Ainut paikallisessa ravintolassa nauttimamme ruoka oli Kairon retken lounas, jonka nautimme Niilistä lähtevän likaisen kanavan rannalla siinä kohdassa, jossa vedessä kellui aasin ruumis. Ravintola kuului suurempaan alueeseen, jossa oli monta pientä grilliravintolaa, uima-allas, hevos- ja kameliratsastusta sekä paljon paikallisia lapsiperheitä viettämässä kevätjuhlaa. Meidän suomalainen retkiporukkamme ohjattiin omaan ravintolaan, jossa pöytiin kannettiin pienet grillit täynnä kanaa sekä jauhelihapuikuloita. Peruna, riisi, kasvikset ja kastikkeet haettiin seisovasta pöydästä.

Sisäänkäynti ravintola-alueelle Tjäreborgin Kairon retkellä.

Lemppareitani ravintolan antimista olivat vihreät falafeliä muistuttavat rapeat pallurat sekä valkosipuliset perunat. Jauhelihapötkälekin oli hyvin maustettu huolimatta kanelista, jota inhoan lihassa. Kanelin maku peittyi kuitenkin suht hyvin pippurien ja muiden lihaan kuuluvien mausteiden alle, joten ei hätää, pötkäle tuli syödyksi kokonaan. Lisää en kuitenkaan ottanut (koska maha oli täysi).

Eräs pöytäseurueeseemme kuulunut herrasmies muuten kommentoi ruokakuvaustamme, ja kerroimme hänelle ottavamme kuvia ihan vain omaksi iloksemme, jotta voimme sitten jälkeenpäin muistella mitä tällä reissulla on tullut syötyä. Tottahan vastauksemme osittain olikin, mutta onhan se myönnettävä, että kuvia otettiin myös blogia varten. Olen kuitenkin vielä niin syvällä kaapissa, että pysyn yleensä hipihiljaa blogistani.

Toinen tavallaan paikallinen paikka, jota voi ehkä jollakin asteikolla kutsua ravintolaksi löytyy Hurghadan lentokentältä. Hotkaisimme neljästä turvatarkastuksesta selvittyämme ja koneeseen pääsyä odotellessamme kentän hampurilais- ja pizzapaikassa kuivat tuplajuustohampurilaiset sekä kylmät ranskalaiset, joissa oli surkein hinta-laatusuhde ikinä. Nälkä kuitenkin lähti ja ihanan ystävällisten ja hyvätapaisten (NOT!) venäläisten ystäviemme valloittamista pöydistä löytyi vihdoin yksi meillekin, joten ei tarvinnut syödä seisten. Jee.

Kolmas muu ruokapaikka kuin Hotel Siva Grand Beach oli tietenkin Finnairin lentokone, josta olisi kuulemma nähnyt pyramiditkin, ellei olisi istunut siiven kohdalla tai rivillä, jossa ei ole ikkunaa ollenkaan. Mahtava tuuri kävi siis istumapaikkojen kanssa molempiin suuntiin, mutta ei se mitään, sillä ruoka oli kuitenkin niin hyvää kuin lentokoneessa aina. Ja pyramiditkin näimme sitten ihan maasta käsin ja yhden sisältäkin, vaikka ahtaanpaikankammosta kärsivä Martina taistelikin koko kymmenminuuttisen paniikkia vastaan, eikä osannut ollenkaan keskittyä ihmettelemään pyramidin sisuskaluja.

Lentokoneruoasta kuitenkin vielä sen verran, että ihan oikeasti yksi parhaita juttuja matkustamisessa on mielestäni lentokoneessa tarjoiltu ruoka, vaikka se onkin hieman mautonta ja haaleaa. Minusta on silti ihana askarrella kaikkien niiden purkkien ja purnukoiden kanssa sitten kun odotus on palkittu ja vaaleahiuksinen (miksi kaikki lentoemännät ja matkaoppaat ovat blondeja?) lentoemäntä on ojentanut ruokatarjottimet meidän rivissä istuville. En tiedä pitäisikö tätä edes myöntää, mutta tälläkin kertaa yksi eniten odotettuja juttuja koko lomalla oli juuri lentokoneruokailu.

Lennolla pitää muistaa juoda tarpeeksi.

Aamupalaa à la Finnair.

Menomatkalla meille tarjoiltiin aamupalaa munakokkelin ja pyttipannun muodossa ja takaisin päin tarjottimella odotti ruisleipä, MAITOA (hyvin ne pienet kahvimaidotkin maistuivat maitoa ikävöineelle matkailijalle) sekä jauhelihapuikuloita ilman kanelia. Jehehess!!

Tarpeeksi rentouttaneen loman tunnistaa siitä ettei ensimmäinen työpäivä ahdista lainkaan, ja vapaapäivänäkin nousee pirteänä puoli kuudelta ylös kun kaikki univelat on kuitattu pois. Egyptin loma tarjosikin meille upeiden maisemien, kiinnostavan historian, varman auringon ja ihanien pienten hetkien lisäksi riittävästi lepoa, rauhaa ja rentoutumista. Mihinkäs me sitten seuraavaksi matkustettaisiin?