Jamien kotiruokaa possusta, perunoista ja sipulista

Mistä näitä Jamien reseptejä oikein tulee? No Jamien kotona -kirjasta tietenkin, jonka olen päättänyt kokata kannesta kanteen. Tällä kertaa vuorossa ovat balsamietikkaiset sipulit ja perunat maukkaaksi muhitetun uuniporsaan ja sen liemestä tehdyn kastikkeen kera.

Perunoihin ja sipuliloihin (hyvä äidinkieli ja silleen..) tarvitset:

- 1,5 kg kiinteitä perunoita

- merisuolaa ja mustapippuria

- oliiviöljyä

- 200 g voita

- mieluummin tuoretta rosmariinia, mutta kuivakin käy

- 1 valkosipulin

- 5 punasipulia

- 1,5 dl balsamiviinietikkaa

Ja possu kastikkeineen valmistuu näillä aineksilla:

- edelleen mieluummin sitä tuoretta rosmariinia, mutta kuivakin käy hädän hetkellä

- 2 rkl fenkolinsiemeniä

- 1,5 kg porsaan paisti

- 6 valkosipulin kynttä

- 1 punasipuli

- 2 sellerinvartta

- 4 laakerinlehteä

- 2 viinilasillista valkoviiniä (voi miten ikävää, että taas pitää avata koko pullo kahden lasillisen takia)

Murskaa fenkolinsiemenet ja sekoittele ne rosmariinin lehtien, suolan ja pippurin kera mukavaksi mausteseokseksi, jossa kierittelet possun. Ruskista lihan pinta pannulla ja laita se sen jälkeen uunivuokaan pilkotun sipulin, valkosipulinkynsien, pilkottujen sellerinvarsien sekä laakerinlehtien kera. Laita koko homma 200-asteiseen uuniin kypsymään ja valele possua välillä pohjalle kertyvällä nesteellä.

Pese perunat, pilko ne pienemmiksi ja keitä noin 8 minuuttia. Perunoiden oleillessa porekylvyssään lorauta pannulle oliiviöljyä ja nakkaa voi, rosmariinin lehdet ja pilkottu valkosipuli perään. Kuumenna niin, että voi sulaa, mutta valkosipuli ja rosmariini eivät saa päästä kärähtämään. Lisää balsamiviinietikka ja kiehuta matalalla lämmöllä 5 minuuttia.

Ihanat maut muhimassa.

Ota toinen uunivuoka ja kaada sinne perunat, pilkotut punasipulit sekä pannulla valmistamasi balsamiliemi. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita samaan uuniin possun kanssa ylätasolle noin 50 minuutiksi. Nauti uunista kantautuvista tuoksuista.

Kun liha on ollut uunissa noin tunnin, pelasta se pois sieltä ja kaada vuoasta kaikki muu paitsi itse liha pannulle. Lihan voit kääriä folion suojiin ja pannulla oleva liemipohja kuumennetaan, lisätään perään valkoviini ja kiehutetaan matalalla lämmöllä niin, että neste on vähentynyt puoleen alkuperäisestä. Siivilöi kastikkeesta lopuksi rämmäleet poies, leikkaa liha ja poista perunat sekä sipulit uunista. Ja kas näin ruoka on valmista nautittavaksi. Ponapetiit!

Kastike on niin kuvauksellinen, että se sai kunniapaikan postauksen lopusta.

Grilli-ilta Espoossa

Olipa kerran hikisen helteinen heinäkuu, lauantai-ilta ja meikähyypiöt oli kutsuttu Espooseen viettämään grilli-iltaa. Käly ja Insinööri olivat jälleen laittaneet pöydän koreaksi ja aurinkovarjon alla oli mukava herkutella, jutella ja pelata hauskaa aakkospeliä. Kävimmepä me äidin kanssa välillä sisällä kurkkimassa Albertin ja hänen surullisen vaimonsa häitäkin, vaikkei Monacon meno ollutkaan mitään kovin riemukasta katseltavaa. Charlene-raukka..

Onneksi meillä oli kuitenkin hauskaa Charlenenkin puolesta, vaikka allekirjoittanutta jännittikin hieman tuleva kotimatka. Olin nimittäin lupautunut kuskiksi, vaikka olenkin maailman surkein liikenteessä, ja muutun rauhallisuuden perikuvasta kiroilevaksi stressihirviöksi auton ratin taakse joutuessani. Mikään ei ole kamalampaa kun valoissa seisominen takana olevan auton huohottaessa niskaan, vasemmalle kääntyminen, vaihteen vaihtaminen tai ihan vain auton käynnistäminen. Minä ja autot EI TODELLAKAAN olla kavereita.

Tuonakin onnekkaana ajoreissuna rikoin auton vaihteet kolme kertaa matkalla Espoosta Vantaalle ja sieltä Helsinkiin. Onneksi Ukkeli the Autosankari oli paikalla ja korjasi vian yhä uudelleen ja uudelleen, mutta silti loppuhuipennuksena oli parit liikennevalot ja parkkeeraaminen vaihde jumittuneena kolmoselle. Ei ollut kaikkein helpoin temppu lähteä liikkeelle kolmosella, mutta ihme kyllä selvisimme kotiin asti ilman auto- tai ihmisuhreja.

Samana iltana muutkin vempaimet olivat minua vastaan, sillä myös kamerani sanoi työsopimuksensa irti. Ehdin ottaa muutaman kuvan pöydän antimista ja loput voitte käydä katsomassa Kälyn blogista. Sieltä löytyy myös resepti suussasulavaan omatekoiseen jäätelöön, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Auton ja kameran lisäksi tuona iltana meni mäsäksi myös tietokoneen hiiri, mutta sen sain sentään ihan itse korjattua. Jee. Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta muistelen grilli-iltaa ilolla, sillä mikä voisikaan olla parempaa, kuin hyvän ruoan ääreen kokoontuminen mukavalla porukalla keskellä kauneinta kesää. Ihan sama vaikka kamera hajoaa kesken ruokakuvauksen ja autokyyti kotiin on vähintäänkin epävarmoilla kantimilla. Hyvä ruoka, parempi mieli, todellakin.

H niin kuin Hevonen

Koska tämä on ruokablogi ja aakkossarjani käsittelee ruokaa, tarkoittaa H niin kuin hevonen heppaa pihvinä ja mieluiten Cantina Westissä nautittuna. Mutta koska heppapihviä on hehkutettu täällä ainakin satamiljoona kertaa ja sen kuvakin on näkynyt täällä melkein yhtä usein (tällä hetkellä muun muassa bannerissa), kirjoitan nyt vaihteeksi hevosista ihan elävinä eläiminä. H olikin varmaan tähän astisista kirjaimista helpoin, sillä ilman hevosta koko aakkossarja olisi huijausta.

Hevospihvin lisäksi pidän tosiaan hevosista myös muuten ja harrastankin intohimoisesti ratsastusta sekä heposten kanssa touhuamista. Ristiriitaista ehkä, vaikken itse näekään mitään sopimatonta siinä, että rakastan hevosia niin elävinä eläiminä kuin lautasellanikin. Jos heppa kuolee, on aivan sama valmistetaanko siitä ruokaa meille kulinaristeille, vai jätetäänkö ruho jonnekin mätänemään. Heppaa ei kuitenkaan kasvateta ruoaksi, eikä niitä tapeta lihan takia, joten en osaa tuntea huonoa omatuntoa heppapihvin haarukoimisesta. Sitäpaitsi Marko Björsinkin mielestä hevosen lihan päätyminen ravinnoksi on paras mahdollinen loppusijoituspaikka kuolleelle eläimelle.

Koska hevospihvistä on tosiaan kirjoitettu tähän blogiin valtavan paljon, en aio hehkuttaa sen herkullisuutta nyt sen enempää. Sen sijaan kerron hieman eräästä ratsastusleiristä, jolle osallistuimme Maajussin morsiamen kanssa viime viikonloppuna. Varasimme leirin hetken mielijohteesta idean ollessa ensin lähinnä vitsi, mutta jonka päätimmekin hölmöyksissämme toteuttaa. Tallin omistaja oli meille jo ennestään tuttu, sillä aloitin ratsastuksen hänen aiemmalla tallillaan pienenä pirpanana, jatkaen harrastusta samalla tallilla tiiviit viisi vuotta, kunnes teini-ikä sai hevosharrastuksen jäämään pitkälle tauolle.

Olikin melkoisen jännittävää lampsia moikkaamaan tuttua tallin omistajaa kentän laidalle leirin alussa, ja vielä jännittävämpää oli kun kuulin, että lapsuuden hoitohevoseni on saavuttanut uskomattoman 29-vuoden iän ja porskuttaa yhä pirteänä, joskin hieman harmaantuneena menemään. Leirin paras hetki olikin kun sain ratsastaa vanhalla herralla puolikkaan tunnin esteiden hyppäämisineen kaikkineen.

Olen hypännyt kyseisellä heposella aikoinaan ensimmäiset esteeni, joten haikean nostalginen tunnelma valtasi mielen, kun viipotimme menemään yli ristikkoesteiden. Heppa tuntui edelleen niin tutulta, että laittaessani sitä kuntoon ennen tuntia, tuli silmäkulmaan muutama kyynel, kun kaikki lapsuuden heppamuistot tulvahtivat mieleeni. Onneksi olin yksin siinä osassa tallia, eikä kukaan nähnyt herkistymistäni. Aika noloa nimittäin..

Siellä se kurkkii.

Leiri kesti viikonlopun yli ja oli fyysisesti niin rankka, että olen ollut vielä tälläkin viikolla hyvin väsynyt, mutta onnellinen. Viisi ratsastustuntia, päivän kestänyt matka estekilpailuihin, jatkuva hevosten kanssa touhuaminen ja ulkoilma saivat tämän pienen leiriläisen pään painumaan iltaisin syvälle tyynyyn unen saapuessa heti luvan saatuaan.

Herkkuja, ristikoita ja Hevoshullu-lehtiä, eli mikään ei ole muuttunut sitten lapsuusajan leirien.

Viikonloppuun kuului paljon naurua, leirielämää makuupusseineen ja ulkohuusseineen, hevosten hörähtelyä, ruohomättäälle rynniviä suomenhevosia, pienen itsepäisen ponin kanssa taistelua, kuraisia saappaita, karanneen hevosen metsästystä ja vanhojen hyvien aikojen muistelua. Ja tosiaan, vaikka kyseessä onkin ruokablogi ja hevospihvi on kaikkien aikojen lemppariravintola-annokseni, pidän hevosista silti enemmän reippaina ratsuina, tallissa hörähtelevinä hölmöläisinä ja laitumella piehtaroivina riemupakkauksina. Kerran heppatyttö - aina heppatyttö.

Suolainen piirakkapohja

Sanokaa vaan kun Jamie Oliverin ylistäminen alkaa ärsyttää, niin jatkan vaan kahta kauheammin. Hahaa! Ei kun oikeasti, välillä tuntuu hölmöltä kehua ihan hulluna kaikkia Jamien reseptejä, mutta kun mies on nero ja tekee jopa tavallisen piirakkapohjan leipomisesta taidetta. Itselleni ei ainakaan ole tullut mieleenkään, että jostain niin tavallisesta kuin piirakkapohjastakin voi tehdä todellista herkkua maustamalla sen juustolla ja yrteillä. Voi nnnnaammm. Tällä ohjeella saa aikaiseksi noin kilon taikinaa ja sen voi tuhertaa joko käsin tai monitoimikoneella:

- 500 g vehnäjauhoja
- 200 g voita

- 50 g cheddaria

- merisuolaa

- rosmariinia

- timjamia

- 2 kananmunaa

- loraus maitoa

Sekoita jauhot, voi, raastettu cheddar sekä hyppysellinen merisuolaa joko puhtaalla tasolla sormin nyppien tai helpommin monitoimikoneessa. Cheddarin tulisi olla niin sanottua oikeaa kovaa cheddaria eikä sitä sulatejuustoa, jota laitetaan omatekoisten hampurilaisten väliin. Keltaisessa keittiössä käytettiin sulatejuustoa paremman puutteessa, mutta ensi kerralla metsästän kovan cheddarin juustohyllyn uumenista, vaikka se kuinka yrittäisi paeta hamuavaa kättäni.

Lisää taikinaan yrtit, kananmunat sekä maito ja sekoita hyvin. Taputtele valmis taikina jauhotetulla tasolla tiiviiksi kiekoksi, kääri taikinakiekko kelmuun ja jätä jääkaappiin tekeytymään hetkeksi jos toiseksikin. Käytä suolaisten piirakoiden pohjana tai tyrkkää vaikka pakastimeen odottamaan yllätysvieraita.

Kreikkalainen ilta

Vietimme eräänä perjantai-iltana tyttöjen kesken kreikkalaista iltaa, johon kuului yhdessä kokkaamista, syömistä, jutustelua ja sen sellaista, mitä nyt tyttöjen iltaan yleensä kuuluukin. Olin etsinyt reseptit kreikkalaista illallista varten valmiiksi ja valuttanut jogurtin, mutta muuten sapuskapuolen valmistaminen hoitui mukavasti kaikki yhes koos. Yks, kaks, koli, neli..

Yksi ruokailijoista ei syö punaista lihaa, joten moussakasta tehtiin kasvisversio. Jos olet iso lihansyöjämies, voit kuitenkin korvata soijarouheen jauhelihalla vallan mainiosti. Kyseinen lihankammoajakaveri ei lopulta päässytkään paikalle, mutta soijarouhemoussaka upposi hyvin meihin lihansyöjiinkin, ja jopa Ukkelillekin maistui kasvisversio hänen tultua myöhemmin kotiin maistelemaan rippeitä.





Kreikkalainen ilta alkoi reseptien tutkimisella, vesilasillisilla ja pienellä kokkauksen aikaisella napostelulla. Koko illan ajan tarjolla oli nimittäin dolmadeksia eli viininlehtikääryleitä, kalamata-oliiveja ja sitruunaa, joista jälkimmäisistä osa oli tarkoitettu alkuruoan päälle pirskotettavaksi.

Ja alkuruokanahan oli ihanaa paistettua halloumia rucolapedillä. Halloumi on oikeastaan kyllä alunperin Kyprokselta kotoisin, mutta eikös Kreikka ja Kypros ole aikalailla sama asia? Juu ei, mutta leikitään nyt silti että on, sillä kovin kreikkalaiselta tämä salaatti maistui:

Paistettua halloumia rucolapedillä:

- 1 rkl punaviinietikkaa / balsamicoa
- 4 rkl oliiviöljyä
- rucolaa
- halloumi-juustoa
- kananmuna
- korppu- tai vehnäjauhoja

Levittele rucola lautasille. Sekoita etikka ja oliiviöljy kulhossa ja kaada seos rucolan päälle.

Leikkaa halloumi viipaleiksi. Kieritä viipaleet ensin kananmunassa ja sitten jauhoissa. Paista viipaleita oliiviöljyssä muutama minuutti molemmilta puolilta niin, että pinta on rapea, mutta juusto on sisältä valuvaa. Tarjoile heti.

Pääruoaksi teimme jo mainitsemaani kasvismoussakaa ja täytyypä tunnustaa, että tämä oli ensikosketukseni soijarouheeseen. Ihan jees kaveri, vaikkei mielestäni ihan täysin korvaakaan jauhelihaa. Soijarouhepussi on kuitenkin kiva ruokakaapin asukki, sillä siitä saa taiottua aterian jos toisenkin ilman kauppareissua. Pitää vaan muistaa maustaa runsaalla kädellä, sillä ilman sitä rouhe ei maistu miltään. Keltaisessa keittiössä soijarouheesta on väkerretty ainakin chili con carnea ja pastaa eli makaronimössöä.



Kasvismoussaka:

- 2 munakoisoa

Soijarouhekastike:

- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 dl soijarouhetta
- vettä
- 2 rkl tomaattipyrettä
- pippurisekoitusta, paprikajauhetta

Valkokastike:

- 2 rkl voita
- 3 rkl vehnäjauhoja
- 5 dl maitoa
- 2 dl juustoraastetta
- mustapippuria

Leikkaa munakoisoista viipaleita ja paista niitä pannulla niin että ne ruskettuvat. Kuivaa paistetut viipaleet talouspaperilla.

Kuullota silputtua sipulia ja pilkottuja valkosipulinkynsiä pannulla. Lisää soijarouhe ja paista hetki. Lisää vettä pienissä erissä ja jatka kunnes soijarouhe on turvonnut eikä se ime enää vettä itseensä. Mausta samalla. Lisää sitten kastikkeeseen tomaattipyre. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 30-40 minuuttia.


Siellä ne kastikkeet pulputtaa

Kiehauta jauhot voissa, lisää maito koko ajan sekoittaen. Keitä kunnes kastike sakenee. Mausta ja sekoita juustoraaste joukkoon.

Ennen uunia

Ja uunin jälkeen

Lado voideltuun uunivuokaan ensin kerros munakoisoja ja sitten soijarouhekastiketta. Jatka näin ja jätä päällimmäiseksi munakoisokerros. Kaada päälle valkokastike ja ripottele juustoraastetta päällimmäiseksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Illallisen kruunasi iki-ihana Rodoksen rakkauteni, eli albaani, ei kun siis annos jogurttia ja hunajaa. Namnamnamnamnam.

Jogurttia ja hunajaa:

- maustamatonta jogurttia
- hunajaa
- pähkinöitä ja/tai marjoja

Valuta jogurtista ylimääräinen neste pois. Lorauta annoskulhojen pohjalle hunajaa ja lusikoi jogurttia päälle. Valuta päällimmäiseksi vielä runsaasti hunajaa ja tarjoile pähkinöiden sekä marjojen kanssa.

Vaikka kummastutimmekin itseämme juomalla kokkauksen aikana pelkästään vettä, avasimme toki illallisella pari viinipulloa ruokajuomaksi. Koska kyseessä oli kreikkalainen ilta, oli valkoinen viini itseoikeutetusti retsinaa ja hänen punainen kaverinsa saman merkkistä kreikkalaista punaviiniä. Ja kyllä maistui Kreikalle! Ihan kuin olisimme tehneet tuona iltana pikavisiitin Helleenien maahan.

Gringos Locos

Oho, tästä ähkyillasta raportoiminen on hieman viivästynyt, sillä muistan odottaneeni Ukkelia eräänä maanantai-iltana töiden jälkeen armottomassa pakkasessa Oopperan kulmilla. Ja nythän ulkona hehkuu kuuma heinäkuun helle (tai jos tarkkoja ollaan, niin juuri tällä hetkellä siellä paukkuu ukkonen), joten muutama kuukausi on näiden herkkujen syömisestä jo kulunut. Vaan ei se mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja koskas tässä blogissa muka muutenkaan olisi mikään ajan tasalla?

Tosiaan, odottelin toppatakkiin, kaulaliinaan, pipoon ja muihin mahdollisimman lämpoisiin härpäkkeisiin kietoutuneena Ukkelia Oopperan kulmilla. Emme kuitenkaan sivistäneet itseämme Joutsenlammella tai muullakaan sukkahousuissa hyppelyllä, vaan talsimme Kisahallin päätyyn Gringos Locos -nimiseen ravintolaan. Meillä oli mukanamme Citydealista tulostettu lahjakortti, minkä lisäksi ravintolassa oli maanantain kunniaksi "kaksi pääruokaa yhden hinnalla" -tarjous. Tämä tarkoitti sitä, että saimme tehdä tosissamme töitä lahjakortin kuluttamiseksi, ja ähkyhän siitä tuli.

Alkuun otimme annoksen nachoja sekä herkkulajitelman, jossa oli kaikenlaisia friteerattuja kavereita, ranskalaisia, lisää nachoja sekä kahta eri dippiä. Nam ja örh. Pelkät alkupalat olisivat jo riittäneet sammuttamaan nälän, mutta pääruoat oli jo tilattu, joten ei muuta kuin pihviä naamariin.

Tuliseksi mainostettu pihviannos oli kerrankin ihan oikeasti tulista, mikä sai naamamme kääntymään hymyyn, sillä tulinen ruoka on hyvää. Ehkä muutama hikipisarakin kihosi otsalle, mutta se kuuluu vain asiaan. Tässä ravintolassa kannattaa siis oikeasti ottaa vähemmän tulinen annos, jos ei siedä chilin poltetta suussaan. Ja toisaalta taas chilin ystäville tiedoksi, että Gringos Locos tekee yhteistyötä chilikauppa.fi:n kanssa, mikä takaa mukavan poltteen tietyissä annoksissa. Ravintolan nettisivuilla painotetaankin, että annokset nautitaan asiakkaan omalla vastuulla.

Tulisen ruoan jälkeen tilasimme jälkkäriksi mansikka- ja vadelmapirtelöt. Siinä ähkyssä mikään tuhdimpi jälkkäri ei olisi mahtunut edes siihen kuuluisaan toiseen mahaan, johon makeat ruoat menevät. Pirtelö oli siinäkin mielessä hyvä valinta, että se tasapainotti oloa tulisen pihviannoksen jälkeen. Sen sijaan ulkona paukkuvan pakkasen takia pirtelö ei ollut hyvä idea: Iso kasa kylmää mahassa sai tämän pienen ruokailijan tärisemään kylmyydestä matkalla kotiin. Hrrrr, nyt mä ymmärrän miksi jäätelö on kesä- eikä talviruokaa.

Woden rahka

Välipaloista puheen ollen, Lihatukku Veijo Votkinin eli tuttavallisemmin Woden tehtaanmyymälästä saa aivan mielettömän hyvää rahkaa, jota lusikoidaan täällä meidän toimistossa harva se päivä. Onpa innokkaimmat yrittäneet tehdä vastaavaa kotonakin, mutta ei vaan onnistu ei. Kuultuaan huolemme Herra Wotkinsin mies kertoi rahkansa salaisuuden ja minäpä jaan sen reippaana tyttönä täällä blogissakin, vaikken kysynytkään herra Wotkinsin mieheltä erillistä lupaa reseptin täällä levittämiseen. Tuskin herra kuitenkaan pahastuu, ja jos pahastuu sittenkin, niin sivupalkista löytyy sähköpostiosoite, jonne uhkailut ja kiristykset voi jättää, kiitos.

Noniin, salaisen rahkareseptin suhde on puolet kermavaahtoa ja puolet rahkaa. Kermavaahtoon sekoitetaan sokeria oman maun mukaan, minkä jälkeen rahka sotketaan sekaan ja tarkistetaan maku. Tarvittaessa sokeria voi laittaa tässä vaiheessa lisää, mutta pois sitä ei voi ottaa, joten varovasti sen sokeripurkin kanssa kaverit. Rahkaan tulevat marjat (mansikat ja mustikat on parhaita) tulee ehdottomasti valuttaa kunnolla, ettei niistä irtoava neste pilaa koko herkkurahkaa. Jos rahkaan haluaa lisätä banaania, ei se saa missään nimessä olla mössöä vaan palasia.

Ja sitten sanotaan kaikki yhtä aikaa: Kiitos Herra Wotkinsin mies!

Frutti, frutti, riisifrutti

Erilaiset välipalasysteemit ovat tulleet allekirjoittaneen työhistoriassa hyvinkin tutuiksi, sillä pelkkä lounas ei yleensä riitä pitämään nälkää koko työpäivää, vaan iltapäivällä on saatava jotakin pientä purtavaa karkottamaan mahan murina. Olen ottanut tavakseni syödä työpäivänä lounaaksi salaattia ja jotakin lihaa, keittoa tai muuta kevyttä, sillä tuhdin hiilaripitoisen lounaan jälkeen tulee niin iso väsy, että lounaan jälkeiset pari työtuntia menevät haukotellessa. Kyllähän tuhdimpi annos pitäisi nälän poissa pidempään, mutta minulle sopii paremmin syödä kevyt lounas ja tarvittaessa pieni välipala iltapäivällä. Illalla ja viikonloppuna voi sitten herkutella tuhdimmin.

Lemppareimpia välipaloja ovat hedelmät ja marjat (SUKLAAPAS!!), jogurtit, rahkat ja proteiinijuomat (JA SUKLAA!!), kuivaliha, pähkinät tai ihan vaan kahvi, tee tai muu juoma, jos nälkä ei ole kova. Ja joo, suklaapatukkakin on aika kiva välipala, mutta myös sekin tuppaa väsyttämään, joten Twixiä mutustan vain erityisinä päivinä, tai jos suklaahammasta kolottaa sietämättömän kovasti. Niinä päivinä kun lähden suoraan töistä tallille, kävelen työmatkan tai tiedän muuten vaan etten pääse heti työpäivän jälkeen syömään (sillä ainahan se on mielessä: ruoka), saatan syödä välipalaksi ruisleipää tai jotakin muuta hieman täyttävämpää.

Yksi lemppareimpia välipaloja on riisifrutti, ja voi Jamie Oliver, kuinka paljon jumaloinkaan sinua kun annoit minulle ohjeen ihan ikioman kotitekoisen riisifrutin tekemiseen. Omatekoinen riisifruttijälkkäri (missä vaiheessa se muuttui välipalasta jälkkäriksi..?) on sitäpaitsi paaaaljon parempaa kuin kaupasta löytyvä teollinen mömmö (joka sekin on toki hyvää jos ei jaksa hätääntyä lisäaineista).

6-8 annokseen Jamie Oliverin riisifruttia tarvitset:

- jonkun verran marenkia (ohjeessa taisi seistä (tämän verbivalinnan myötä terveisiä ruotsin maikalle) 50 marenkia, tiedä sitten minkä kokoisista oli kyse..?)

- 1 kg mansikoita (tuoreita tai pakaste)

- 150 g sokeria (vähempikin riittää jos ei ole niin kovasti makean perään)

- 12 dl maitua (eli maitOa)

- 200 g puuroriisiä (jonka loppumisen huomasin muuten toissa viikonloppuna, kun halusin täysin järkeenkäyvästi tehdä joulupuuroa keskellä kesää. Muista siis Martina ostaa puuroriisiä!)

- 2 rkl vaniljasokeria

Heivaa mansikat ja sokeri kattilaan ja keitä niitä miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia murskaten samalla mansikat mössöksi. Kuori pintaan nousevaa vaahtoa reikäkauhalla ja viskaa se kauas poies lavuaarin uumeniin. Vaahto siis, ei kauhaa.

Laita maito, riisi ja vaniljasokeri toiseen kattilaan ja kuumenna ensin täpöllä niin että homma alkaa kiehua ja kiehuta sitten miedolla lämmöllä puolisen tuntia, tai kunnes riisi on puuromaista. Murentele marengit jossain välissä.

Kippaa kulhoon riisiä, mansikoista ja sokerista tullutta hilloa ja marenkimurua. On aika herkkua ja maistuu erittäin hyvältä myös kylmänä. Melkein jopa paremmalta kuin lämmin mömmö. Ja hei, aplodit sille, ettei tämä Jamie Oliverin resepti pääty kehotukseen lorauttaa vielä hieman oliiviöljyä päälle. Taitaa olla eka kerta (eli toisin sanoen vissiinkin eka kerta kun teen Jamien ohjeella jotakin makeaa)!

Mittumaari

Tämän vuoden juhannuksena Ukkeli oli koko viikonlopun töissä yövuorossa, joten minut oli tuomittu joko A: mököttämään yksin kotona koko jussi tai B: keksimään omaa kivaa. Valitsin vaihtoehdon B: omaa kivaa ja kutsuin pikkuveljen ja isosiskon kumppaneineen aattona kylään. Myöhemmin sain kutsun myös Mäntyharjuun katsomaan Dannya, mutta jouduin jättämään tämän mahtavan tilaisuuden väliin, sillä nyt oli vuorossa sisarusjuhannus.

Teitä kiinnostanee eniten ruoka, joten kerrotaanpa siitä sitten. Ostin alkupalaksi pieniä suolaisia herkkuja eli kolmea erilaista oliivia, aurinkokuivattuja tomaatteja, marinoituja valkosipulin kynsiä, ilmakuivattua kinkkua, kahta eri salamileikkelettä, pötköä chorizosalamia ja kolmea eri juustoa, jotka tottelivat nimiä taleggio, provolone ja vanha gouda. Juustotarjottimella oli myös suolakeksejä.

Suolaisten naposteltavien kaverina tarjoilin kolmea patonkia sekä kolmea eri levitettä, joista jälkimmäisistä yksi oli ihan perus margariinia, yksi taco-tuorejuustoa ja yksi maailman parasta valkosipulirahkalevitettä, jonka ohje ilmestyy blogiin omana postauksenaan. Siskoni taikoi pöytään vielä coleslawta sekä vihreää salaattia, jossa oli kaikkia kivoja ylläreitä, kuten krutonkeja ja pinjansiemeniä.

Lämmin ruoka oli juhannuksena tietenkin makkaraa. Työnsin uuniin Wotkinsin makkarahyllystä valitsemaani texmex-makkaraa, hirvigrilleriä ja juustonakkia. Ihan mielettömän hyviä ja lihaisia kavereita olivat he. Makkaroiden kanssa uuniin meni myös kasa ranskalaisia, jotta nirsoinkin (Datanomi) saa mahansa täyteen.

Jälkkäriksi olin leipaissut salmiakkijuustokakun Kinuskikissan reseptillä, jota muuntelin hippasen:

- 200 g Domino-keksejä

- 50 g margariinia

- 10 kpl Kick-patukoita (niitä oli alunperin 11, mutta yksi katosi salaperäisesti johonkin...)

- 2,5 dl kuohukermaa

- 8 liivatelehteä

- 2,5 dl Flora vispiä

- 1 dl vettä

- turkinpippurirouhetta

- 2 dl lakritsikastiketta

Sulata päivää ennen itse leipomista Kick-patukat kuohukermaan ja jätä seos viilenemään jääkaappiin, jotta se on seuraavana päivänä varmasti kylmää. Itse leipomispäivä alkaa keksien murskaamisella ja margariinin sekoittamisella keksimurskaan. Sauvasekoitin on ystävä. Painele valmis seos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Laita 5 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vatkaa eilen valmistamasi lakritsikermakastike vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa myös Flora vispi ja sekoita sitten vaahdot keskenään. Kiehauta 0,5 dl vettä ja liota liivatelehdet siihen. Sekoita liivateneste sekä turkinpippurirouhe täytteen sekaan ja kippaa valmis täyte vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Kiilteen valmistus alkaa laittamalla 3 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kiehuta 0,5 dl vettä ja sulata lionneet liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita vesi ja liivate kaupan valmiiseen lakritsikastikkeeseen ja kaada kiilleseos vuokaan päällimmäiseksi. Anna taas jähmettyä jääkaapissa.

Juhannuksena vessaakin koristaa kesäinen kukkakimppu.

RIP Tuleva datanomi

Eipäs nyt hätäännytä siellä. Pikkuveljeni, joka tunnetaan blogissa nimellä Tuleva datanomi ei suinkaan ole kuollut, vaan hänen bloginimensä Tuleva datanomi vain vaivutetaan tämän tekstin myötä unholaan. Pikkuherra (minua vain muutaman pään pidempi pikkuinen) sai nimittäin koulunsa päätökseen ja sitä juhlitaan nyt! Hei hei Tuleva datanomi ja tervetuloa Datanomi!

Viralliset valmistujaisbileet pidettiin helatorstaina pienellä porukalla Helsingissä Stone's Gastropubin yksityiskabinetissa. Sapuskat juhlaruokailuun tuotiin Virgin Oilista eikä Virginin ruoat pettäneet tälläkään kertaa, vaan pöydän antimia santsattiin useaan otteeseen.

Alkumaljojen kilistelyn jälkeen pöytään kannettiin leipää, jonka kaverina oli vallan mainion makuista tsatsikia. Lopulta osa meistä söikin tsatsikia leivän kanssa, eikä suinkaan leipää tsatsikin kanssa, niin kuin olisi varmaan ollut tarkoitus.

Mukava tarjoilija toi meille myös ison kasan herkullista salaattia ja toisen ison kulhollisen tapaksia. Kulho sisälsi lemppariyhdistelmääni prosciuttoa ja melonia, hyvin maustettua perunaa, joka tuntui maistuvan päivänsankarillekin todella hyvin, sekä maukasta katkarapu-majoneesijuttua. Näistä riitti hyvin yhdeksälle hengelle, vaikka me tosiaan täytimmekin lautasiamme useammin kuin kerran, sillä aina piti saada vielä vähän tuota, ja otanpa siihen kaveriksi vielä hieman salaattia, ja no okei, laita pari perunaakin.

Ruokajuomana oli monta pullollista hyvää valkoviiniä, jota oli ihana nautsikella näiden ruokien kaverina kesäisenä juhlapäivänä. Vai mitä äiti? Jälkkäriksi oli vielä kakku- ja kahvitarjoilu, eikä kovin pieleen voi mennä jos meikäläisen eteen kantaa suklaakakkua. Nam.

Syö värikkäästi!

Meitä bloggaajia lähestytään yhä enenevässä määrin eri tahoilta markkinointimielessä. Yritykset ovat ymmärtäneet blogien merkityksen mainonnassa ja haluavat käyttää hyväkseen blogien kautta saatavaa näkyvyyttä ja kohderyhmien tavoitettavuutta. Minuakin lähestytään aika ajoin erilaisin viestein ja välillä joukossa on helmiä, joihin haluan tarttua kiinni.

Viimeisin mieltäni ilahduttanut yhteydenotto tuli vihannes.net -sivustolta. Vihannekset ovat kesällä parhaimmillaan ja haluankin kannustaa ihmisiä käyttämään enemmän maukkaita ja terveellisiä vihanneksia. Itsenikin pitäisi hieman skarpata vihannesten kanssa, vaikka olenkin hokenut itselleni "puoli kiloa päivässä" niin usein kuin muistan.

Mainostamiseksihan tämä menee, mutta menköön. Käykääpä siis ihmeessä tutustumassa sivustoon ja sieltä löytyviin resepteihin. Meneillään on myös reseptikilpailu, johon allekirjoittanutkin pähkäilee parhaillaan sopivaa reseptiä.