Muu maa nacho, oma maa hevonen

Oho, aika pikkasen paljon nachoja! Todelliset herkkupläjäykset ja laihduttajan unelmat meille tarjoili Cantina West eräänä joulukuisena lauantai-iltana. Cheddar-juustokuorrutuksen alta löytyy BBQ-kanaa, salsaa, punasipulia, jalapenoja ja tietysti myös niitä nachoja. Kanaversion lisäksi nacholautasen saa myös chili con carnella tai kasvisversiona, jolloin lihatäytteen tilalla on oliiveja.

Nacholautaset löytyvät ruokalistalta snackseista, mutta hervoton annos sopii oikein hyvin pääruoaksi, niin iso ja täyttävä se on. Ruokajuomaksi suosittelen ehdottomasti Coronaa tai Solia, ja jos sinulla on niin iso nälkä, että otat nachot alkuruoaksi, niin pääruoaksi suosittelen tietysti hevosta. Minusta ja Ukkelista tuntuikin kovin vaikealta tilata kerrankin jotakin muuta kuin heppaa, mutta Nachos Tico Tico oli oikein hyvä hepan korvike. Ensi kerralla on kuitenkin varmaan pakko tilata taas ikilemppariani hevospihviä, vaikka Cantina Westin lista onkin täynnä toinen toistaan houkuttelevamman kuuloisia annoksia. Voi miksei joka päivä voi olla Cantina West -päivä..

Jotta ruokailun jälkeinen ähky olisi varmasti sietämätön, päätimme tilata nachojen ahmimisen jälkeen vielä jälkiruokaakin, sillä sehän menee tunnetusti eri mahaan kuin suolainen ruoka. Ensin ajattelimme tilata vain jonkin pienen makean jutun yhteiseksi, mutta jälkkärilistaa tutkailtuamme suustamme putkahti vahingossa "juustokakku ja mutakakku". Oho. Mutakakku mangosorbetin, vadelmakastikkeen ja vaniljavaahdon kera vei kieleni mennessään, kun taas lime-juustokakku vadelmakastikkeen ja kermavaahdon kanssa oli Ukkelin lemppari. Herkullisia siis molemmat ja ähky todella oli melkoinen tämän satsin jälkeen. Uh.


Tarta de Queso con Limon


Mudcake

Hyvää joulua!

Tunnelmallista joulua kinkun ja mädin tuoksuisesta keltaisesta keittiöstä! Laitetaan tonttulakit päähän, syödään hyvin, juodaan sopivasti, ei vedetä joulupukkia parrasta, eikä hukuta lumihankeen!

Jouluterveisin: Pömppy Poronen (näin imartelevan tonttunimen allekirjoittanut sai firman pikkujouluissa)

Late, Pyhä Nikolaus, Jammu ja muut itsenäisyyspäivän hahmot

Illan tärkein vieras

Tämänkin vuoden itsenäisyyspäivänä suuntasimme perinteen mukaisesti Insinöörin, Kälyn ja Kodan kotiin nauttimaan ihanasta joulutunnelmasta sekä upeista herkuista, joita Käly ja Insinööri meille tarjoilivat. Kattauskin on heidän keittiössään aina viimeisen päälle niistä hienoista keraamisista maitotölkkijutuista lähtien (sillä oli joku nimikin..) ja hauskaa oheistekemistä on yleensä tiedossa Linnan juhlien katselemisen lisäksi.

Aloitetaan kuitenkin tärkeimmästä, eli ruoasta. Alkupalaksi Käly ja Insinööri olivat taikoneet ihanat filotaikinapiiraat (tai fillo, jos tykkää enemmän kahdesta ällästä), joiden kätköissä oli viikunaa sekä vuohenjuustoa. Nam. Kaikki missä on juustoa on hyvää, vai mitä Koda?

Pääruoan valmistaminen oli oma shownsa, sillä rusettikaulainen Insinööri liekitti pihvimme pöydän päädyssä. Palohälytinkin tuli testattua siinä sivussa. Ihanan mehevän pihvin kaverina oli punaviinikastiketta (joka oli oikeasti hyvää Käly!), uunijuureksia, perunaa ja leipää.

Jälkkärin kohdalla ainakin meikäläisen naama vinksahti hieman, sillä saimme lusikoitavaksi ulkotulia. Hmm, no, kaikkea pitää maistaa ja sitä rataa, joten ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen. Ulkotuli maistui kovin kinuskiselta ja sen sydän muistutti hyvin läheisesti Pätkistä. Ei mikään huono ulkotuli siis, vaan oikeastaan tosi herkullinen.

Juomapuoleen kuului toipilaan äidin yskimään saanut glögi, joka oli joidenkin mielestä tujua, mutta minulle se maistui hyvin. Glögissä pitääkin olla vähän potkua. Pihvin kanssa nautimme hyvää punaviiniä, josta otin kuvankin, mutta taustalla pälyilevä tulevan datanomin naama estää sen julkaisemisen blogissa. Läpi illan hörpimme myös kivennäisvettä ja popsimme olohuoneen pöydän kulhosta suklaakonvehteja.

Ennen kuin Tarja alkoi ottaa vastaan Latea ja muita kunniavieraitaan pelasimme "Kuka minä olen?" -peliä. Jokaisen otsaan lätkäistiin teippi, jossa luki jonkun henkilön/hahmon nimi ja Kyllä/Ei -kysymyksillä yritimme arvuutella mitä omassa otsassa mahtaakaan lukea. Minä olin Petteri Punakuono, Beyonce ja eräs julkkis nimeltä Martina. Eli minä itse siis jos ette tienneet. Aika paha.. Ukkelin otsassa oli kaikista visaisimmat nimet, vai mitä sanotte Pyhästä Nikolauksesta, Jammu Siltavuoresta ja Seppo Taalasmaasta. Okei, Suppo oli aika helppo, mutta kuka/mikä hemmetti on Pyhä Nikolaus?

Haastavin illan aikana esitetty kysymys oli äidin esittämä "Olenko jotakin syötävää?" kun hänen otsassaan luki Jeesus. Aluksi ajattelisi ettei Jeesus tietenkään ole mitään syötävää, mutta entäs se ehtoollisen "Tämä on minun ruumiini ja tämä vereni" -juttu? Niinpä, ei se ollutkaan ihan niin helppo kysymys vastata. Tai sitten me vain ajattelemme liian monimutkaisesti.

Pyhä Nikolaus

Ja sinä olet höyhen mun vietävänä

Kuva on taattua kännykkäkamera laatua, sillä parempi kamerani oli juuri kokenut väkivaltaisen kuoleman Ukkelin takataskussa.

Hiljattain uudistuneessa Kinuskikissan blogissa on tarjolla mitä upeampia kakkuja ja leivonnaisia, joita katsellessa alkaa väistämättömästi kakkuhammasta kolottaa ja vesi herahtaa kielelle. Koristeluinspiraatiokin iskee helposti kun viettää vähänkin pidemmän ajan Kinuskikissan blogissa. Armoitettu mämmikoura kun olen, en kuitenkaan ole vielä edes uskaltanut yrittää tehdä leipomuksiini mitään lähellekään Kinuskikissan luomusten tasoa olevia koristeita. Enkä uskalla nytkään, vaikka kakkusen teinkin (tuossa viime kesänä, hups, miten niin myöhässä nämä postaukset..).

Alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissalta, mutta tässä olisi omat pikkuriikkiset muutokseni sisältävä kakkuresepti höyhenenkeveään sitruunajuustokakkuun:

- 200 g Digestive-keksejä

- 1 prk vauvanruokaa (hedelmämössöä siis, eikä mitään karjalanpaistia. Itsellä oli jokin mangoinen hedelmäpiltti)

- 9 liivatetta

- sitruuna

- 200 g maustamatonta tuorejuustoa

- 2 dl rasvatonta hedelmäjogurttia (mulla oli muistaakseni joku ananaksen makuinen)

- 1 prk rasvatonta maitorahkaa

- 2 dl makeutusjauhetta (tai ihan vaan sokeria)

- 2 tl vaniljasokeria

- 4 valkuaista

- 2,5 dl appelsiinimehua

Hakkaa Digestivet kaulimella tohjoksi (tai murskaa ne jollakin vähemmän väkivaltaisella ja kätevämmällä tavalla). Sekoita vauvanruoka keksimurskaan ja painele tasaisesti leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle.

Liota kuusi liivatetta kylmässä vedessä (jätä loput kolme odottamaan parempia aikoja aka kiilteen tekoa). Purista sitruunasta mehut ulos ja raasta hedelmäraukan kuorikin niin, että jäljelle jää vain kovin rikkinäiset sitruunankuoret. Sekoita sitruunan kuoriraasteen kanssa tuorejuusto, jogurtti, rahka, makeutusjauhe ja vaniljasokeri. Kiehauta sitruunamehu, sulata liivatteet siihen ja lisää sitten mukaan täytteeseen. Vaahdota valkuaiset ja nostele vaahto varovasti täytteen sekaan. Kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja hylkää jääkaappiin jähmettymään vaikkapa yön yli, tai 3-4 tunniksi jos aikaa ei ole enempää.

Herää aamulla aikaisin tekemään kiille, sillä vieraat joille kakkua tarjoillaan tulevat lähestulkoon samaan aikaan illalla kun tulet itse töistä, joten kiilteelle ei ole työpäivän jälkeen enää aikaa. Kiehauta noin puoli desiä appelsiinimehua ja sulata kylmässä vedessä liottamasi liivatteet (3 kpl) mehuun. Lisää loput appelsiinimehut ja anna homman jäähtyä hetki ennen kuin kaadat sen lusikan kautta irtopohjavuokaan täytteen päälle kiilteeksi. Tyrkkää homma taas jääkaappiin jähmettymään.

Painonvartijoille, keventäjille ja muille tiedoksi, että koko kakku sisältää noin 1700 kaloria ja yksi pala 140-145 kaloria (jos jaat kakun 12 palaan). Ei kovin paljon kakuksi siis. Mielestäni keveyden myös maistoi kakussa, vaikka se hyvää olikin. Pidän silti enemmän ihanan kovasta, murenevasta ja rapeasta margariini-keksipohjasta sekä mehevänmuheasta, paksusta ja kaloripitoisemmasta täytteestä. On tämä silti hyvä kakku niihin hetkiin kun olo ei ole höyhenenkevyt (vaan ällöttävän turpea, tönkkö ja väsynyt), mutta kakkua tekisi silti mieli. Ja niinä hetkinä kun viihtyy mukavasti omissa sutjakoissa nahoissaan, voi tätä kakkua ottaa hyvällä omallatunnolla useamman palan.

Jamien sienirisotto

Jamie Oliverin ylistys jatkukoon. Tällä kertaa touhusin erään lauantai-illan ratoksi keltaisessa keittiössä sienirisottoa, joka sai jo pelkillä tuoksuillaan polveni veteliksi. Valmis tuotos oli niin makoisaa etten kohta enää suostu tekemään muita kuin Jamien ruokia.

Lauantai-iltaan risoton tekeminen sopii erinomaisesti, sillä ruoanlaiton alkuvaiheessa pitää avata viinipullo ja lorauttaa pari desiä valkkaria keitokseen. Ja voi että, nyt kun tämä viinipullo on kerran avattu niin pitäähän sen sisältö juoda pois. Kiireettömän risoton hämmentelyn ohessa lasillinen valkoviiniä maistuikin paremmin kuin hyvin ja loput viinit säästin itselleni ruokajuomaksi. Ukkelikin oli illan omilla teillään, joten meitä oli vain minä, Jamie ja risotto. Ja risottohan syntyi näin:

4-6 annosta

- 1,5 litraa kanalientä
- kourallinen kuivattuja herkkutatteja (mulla oli isiltä saatuja orakkaita)
- oliiviöljyä
- sipuli
- 2 sellerinvartta
- 400 g risottoriisiä
- 1,5 dl valkoviiniä tai vermuttia
- suolaa ja pippuria
- 4 suurta kourallista tuoreita sieniä (Mieluiten mitä tahansa muita kuin herkkusieniä. Mulla oli portobelloa ja se oli nam.)
- muutama tuoreen persiljan (tai kirvelin tai rakuunan) oksa
- 1 sitruunan mehu
- 25 g voita
- 2 kourallista parmesaania

Laita kanaliemi kuumenemaan. Samalla voit laittaa kuivatut sienet likoamaan pieneen kulhoon, jossa on vettä. Pilko sipuli ja selleri pieniksi paloiksi ja kuullota niitä öljyssä ainakin 10 minuuttia, niin että ne ovat hieman läpikuultavia. Lisää pannulle vähän lämpöä ja heitä riisi sekaan. Sitten on vuorossa parhaan tuoksuinen vaihe, sillä pannulle lisätään viini. Tuoksuttele ihania aromeita rauhassa, sillä nyt ei voi muuta kuin odotella, että viini on imeytynyt.



Lisää pannulle seuraavaksi kuivatut sienet ja niiden makuja imenyt liotusneste sekä ensimmäinen kauhallinen lämmittämääsi kanalientä. Lisäile lientä kauha kerrallaan aina kun edellinen on imeytynyt riisiin melkein kokonaan. Maistele samalla valkoviiniä ja nauti rauhallisesta tekemistä.

Liemen lisäilyn loppuvaiheilla voit alkaa pilkkoa tuoreita sieniä ja paahtaa ne kuumalla kuivalla pannulla. Kun sienet ovat paahtumassa voit pilkkoa persiljan. Sekoita persilja, paahdetut sienet sekä sitruunan mehu toisiinsa. Itse lisäsin vielä hieman mustapippuriakin, vaikkei Jamie niin käskenytkään. Hyvin toimi.

Kun olet imeyttänyt kaiken kanaliemen risottoon, ota pannu pois liedeltä ja sekoita risoton joukkoon voi sekä parmesaani. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Anna risoton levätä kannen alla 3 minuuttia, vaikka tiedän kyllä, että sitä tekisi mieli alkaa hotkia heti paikalla.

Annostele lautaselle risottoa, sieniä sekä parmesaania ja kruunaa koko komeus vielä Jamie Olivermaisella lorauksella oliiviöljyä. Kaada itsellesi lasi valkkaria ja nautiskele ruoasta kaikessa rauhassa. Ihan törkeän hyvää!

Kun kaikki menee pieleen

Moni keksi päältä kaunis..

Jep, Martina on taas leiponut, kuten nokkelimmat arvasivatkin jo otsikon perusteella. Tällä kertaa leipuri-Martinan henkinen ja fyysinen olotila oli sentään suht normaali (toisin kuin eräällä leipomiskerralla), mutta siitäkään huolimatta kaikki ei mennyt ihan putkeen. Korjaan: MIKÄÄN ei mennyt YHTÄÄN putkeen. Huoh.

Kaikki alkoi siitä, kun leipomisaineksia esiin tonkiessani heitin suolapurkin pitkin poikin keltaisen keittiön lattiaa. Armas Ukkelini kiikutti suolakasassa seisoneelle tyttöystävälleen imurin tyynenä ja sähläykseeni kovinkin tottuneena. Meillä on nimittäin viime aikoina keräilty myös muun muassa lattialle levinneitä suodatinpusseja, kun "minä en yleeety...ylettynyt". Myös siemenillä, leseillä ja kahvinpuruilla on kiva kuorruttaa keittiötä.

Pienen imurointisession jälkeen homma sai siis jatkua. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin lopettanut jo tähän, mutta koska olen itsepäinen, jatkoin tuhoontuomittua leipomissessiotani huonosta alusta huolimatta. Ei olisi kannattanut.

Tarkoituksenani oli siis tehdä Maajussin morsiamen synttärilahjaan suklaarae-keksejä M&M's karkeista, ja koska Maku.fi:n resepti vaikuttaa oikein käytettynä vallan pätevältä, linkkaan sen epäonnistumisestani huolimatta tähän. Kokeilkaa siis ihmeessä, vika ei ollut reseptissä vaan minussa. Niin minäkin teen kunhan synkimmät epäonnistumisen pilvet haihtuvat leipomisintoni yltä, sillä tämä ei oikeasti ole edes vaikea resepti, vaikka minun leipomisillassani menikin kaikki pieleen.

Lattialle lentäneen suolapurkin lisäksi sokerit ja jauhot pöllähtelivät iloisesti ilmojen halki kun sekoitin taikinaa väärällä sekoittimen terällä. Allekirjoittaneen paidan mahakohta oli mukavan valkoinen sekoittelun jälkeen, puhumattakaan keittiön pöydästä ja lattiasta, joten imurille tuli taas käyttöä.

Hieman myöhemmin kun tungin käteni taikinaan muotoillakseni siitä keksin kokoisia levyjä, tajusin unohtaneeni sormukset sormiini, ja voitte varmasti kuvitella, miten mukavasti tahmea taikina tarttui korujen röpelöisiin osiin. Joku voisi kauhistella myös sormusten välittömässä läheisyydessä hengailevaa bakteerikasvustoa, joka pääsi näin ollen kosketuksiin taikinan kanssa. Nam.

Todiste siitä, että minä ihan oikeasti YRITIN leipoa lahjakeksit itse. Ajatushan on tärkein ja pääasia että edes yrittää, vai mitä?

Keksit lopullisesti tuhonnut taho oli kuitenkin se samainen pirullinen suolapurkki joka levisi heti leipomisen alussa lattialle. Purkista nimittäin lorahti aiivan liikaa sisältöä taikinaan, osin laskuvirheeni ja osin vinksahtaneen korkin takia. Taikinaa ei pelastanut edes yritykseni kaapia ylimääräinen suola pois ja sitä seurannut hätäratkaisuni lisätä taikinaan sokeria liian suolaisuuden kumoamiseksi. Ripottelin sokeria jopa valmiiden keksien päälle, jos se jotenkin pelastaisi ylisuolaiset keksini, mutta ei, ei onnistunut. Ylläri.

Kukaan ei myöskään kertonut, että fariinisokerista tulee tiiliskivi kun paketin jättää avonaisena kaappiin. Tiiliskiveä olikin kovin mukava höylätä veitsellä noin ikuisuuden kestäneen ajan, jotta sain tarvittavan desilitran ruskeaa sokeria käyttööni. Fariinisokeripurkin kyljessä olisi kuulemma ohje, miten sokerin saa takaisin pehmeään muotoon, mutta kuulin tämän vinkin vasta seuraavana päivänä, eikä piiloblondin mieleen tullut tietenkään kurkistaa puketin kylkeä silloin kun ongelma oli akuutti.

Jotta kaikki olisi täydellistä, olivat keksit uunissa liian pitkään. Vaikkeivät ne sentään palaneet aivan mustiksi (en olisi yllättynyt tästäkään käänteestä), niin kovin rapsakoita niistä kuitenkin tuli. Mutta mitäpä väliä tuolla enää oli, kun keksit olivat kuitenkin liian suolaisia. Ei siis auttanut muu kuin soittaa yövuoroon lähteneelle Ukkelille nolo puhelu, että kaupasta tarttis keksipaketin..

Kovin loistavasti ei iltani jatkunut leipomisen jälkeenkään, vai mitä sanotte siitä, että täynnä makkarakeittoa ollut lusikka menikin suun sijaan pöydälle ja tv:n sammuttaminen ei onnistunut, vaikka kuinka painoin kaukosäätimen nappia. Tässä vaiheessa totesin, että on parasta mennä nukkumaan ennen kuin saan aikaiseksi vielä suurempia katastrofeja. Että hei, leipomisiin kaverit!

Syyllinen.

Shottibileet!

Perjantain ja pidennetyn viikonlopun kunniaksi tarjoilen teille nyt armottoman shottipläjäyksen! Kokoonnuimme viime kuussa Maajussipariskunnan kotiin viettämään hilpeitä shottibileitä, joihin jokainen kantoi viinakaapistaan pullon tai pari, ja näin synnyttämästämme pullomerestä syntyi jos jonkinlaisia shotteja. Shotteja tuli kumottua bileiden alusta saakka aikamoisella vauhdilla, joten välissä piti pitää tauko ja pelata juomapeliä. Lienee turha edes sanoa, että meno oli loppuillasta hieman, ööö...epämääräistä lienee sopiva sana. Vaikka enhän minä äiti tietenkään jokaista tässä luettelemaani shottia juonut. Enpä.



Paljon pulloja rivissä. Jos halusi osallistua seuraavalle shottikierrokselle, tuli oma nimikoitu shottilasi laittaa tarjottimelle. Jos taasen aikoi jättää seuraavan kierroksen väliin, asetettiin lasi mihin tahansa muualle kuin tarjottimelle, jotta shotin tekijä tietää mihin lasiin kaadetaan viinaksia ja mihin ei. Yllättäen kaikki lasit ovat kuvassa tarjottimella.



Omaan lasiin sai valita sopivan tarran, jonka avulla tunnistaa omansa vielä kymmenenkin shotin jälkeen.



Ilta alkoi leppoisasti Perisynnillä:

- 1 osa minttulikööriä
- 1 osa Baileysia



Ja heti perään huudettiin Jumalauta! kumoten seuraavanlainen shotti:

- viskiä
- appelsiinimehua
- rommia
- vodkaa

Tähän shottiin liittyi myös minulle ja Vilukissalle lapsuudesta tuttu laulun pätkä, joka menee näin: "Jumalauta näillä lakeuksilla, ei jumalauta pilkata jumalaa" (Sata pistettä sille, joka tietää mistä ohjelmasta hoilotus on peräisin. Vinkki: Hoilottaja oli sama jannu, joka esittää Salkkarien ministeri Erkkilää.)



Ja sitten oli aika shotin nimeltään Rikun paska:

- 1 osa Baileysia
- 1 osa kermalikööriä
- ja kermavaahtoa päälle

Pitihän se arvata, että mokasin sittenkin, vaikka kuinka yritin ottaa jokaisesta shotista kuvan ja siirtää ne kaikki vielä tänne blogiinkin. Pyllymysli -nimisestä shotista ei siis ole kuvaa, mutta se nautittiin tässä välissä ja sisälsi seuraavaa:

- 1 osa omenalikööriä
- 1 osa salmiakkiviinaa

Ennen taukoa saimme vielä orgasmit:

- 1 osa tequilaa
- 1 osa Baileysia

Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut noin puoli tuntia, ja totesimme pienen shottitauon olevan hyvä idea, ettei ilta lopu turhan lyhyeen. Hääkuvia katselemaan siis.

Tasan puolen tunnin tauon jälkeen (miehet laskivat minuutteja kellosta) hulautimme kurkkuihimme vinkeän näköiset siniset shotit nimeltään Sininen jääkarhu:

- vodkaa

- minttua (Olikohan viinaa vai likööriä? Nyt en tiedä kun en ollut paikalla tarkkailemassa shottien valmistusta)

- Blue Curacaota

Kitkerässä skermassa (nimestä käytiin pientä vääntöä, mutta lopulta raati päätyi tähän) oli:

- omenalikööriä

- kermaa

Sitten meihin kaikkiin iski Jättikutka:

- viskiä

- vadelmalikööriä

- appelsiinimehua

Seuraava shotti oli inspired by Tommy, jonka pureman jälkeiset mustelmat ovat nähtävissä kuvassa. Shotin nimi on siis Tommyn purema ja se sisältää:

- lakritsikossua

- vodkaa

- kermaa

Tämä nestemäinen Tommyn purema oli oikein makoisa kaveri, toisin kuin mustelmat aiheuttanut kaima.

Mutu-shotti on kovin samankaltainen kuin Tommyn purema:

- 1 osa lakritsikossua

- 1 osa Baileysia

- kermaa

He ovat verisiä irkkuapinoita. Malttamattomin käsi hamuaa jo shottia ja yksi on tyhjästä lasista päätellen puh pah pelistä pois.

- Pisang Ambonia

- Minttulikööriä tai -viinaa

- Baileysia

- grenadiinia

Viimeisiä viedään. Liekehtivää lehmaa juodessa pitää sanoa ammuuuuu...

- maitoa

- viskiä

Uhhuh, mikä yhdistelmä!

Muistiinpanojen mukaan viimeinen kotioloissa hotkaistu shotti oli tämä Bailey'sin suklaa-kirsikka:

- grenadiinia

- kahluaa

- Baileysia

Shottiteema jatkui myös paikallisessa kuppilassa, jossa sotkimme naamamme kermavaahtoon ylläolevilla kavereilla..

...kippistimme näillä kavereilla...

... ja läikytimme tarjottimelle nämä shotit.

Porkkanapolenta

Tää teki pienen inventaarion blogitekstiensä arkistossa ja oho, sieltähän löytyi vaikka mitä jo aikoja sitten kokattua. Tää yrittäis nyt purkaa näitä vanhuksia esiin. Aloitetaan porkkanapolentasta.

Keltaisen keittiön ylähyllyllä nököttää pussi polentajauhoja, joita yritän muistaa käyttää, mutta harmillisen usein kuitenkin unohdan pienen pussukan isompien möhkäleiden taakse. Erään kerran löydettyäni jälleen kerran polentapussin kaapista, ajattelin kokeilla tehdä siitä jotakin uutta sekoittamalla hieman porkkanaa valmiin polentapuuron sekaan.

Keitin polentan pakkauksen ohjeen mukaan aivan normaalisti, mutta mikä ei ollut normaalia, oli vieressä poriseva kattila, johon kuorin porkkanaa kiehumaan. Kun porkkanat olivat pehmeitä, mörssäsin ne sauvasekoittimella vauvanruoaksi ja sekoitin mössön valmiiseen polentaan. Hyväähän siitä tuli, ei siis mikään huono kokeilu ollenkaan! Porkkanapolentan kruunasi sinihomejuuston palanen, joka suli ihanasti lämpimän puuron joukkoon ja toi suolaisuudellaan kivaa kontrastia makeahkoon porkkanamössöön.

Polentan kaveriksi tein jauhelihapötkylöitä, jotka maustoin tällä kertaa Maajussipariskunnan Turkista tuomilla mausteilla. Lisäksi vielä runsaasti paistettuja sipulirenkaita ja annos on valmis. Maistuis varmaan mulle uudestaankin.