All inclusive -illallinen

..missäpä muuallakaan kuin Hurghadan Hotel Siva Grand Beachissa! Tässä siis viimeinen osa Egyptin loman ruokamuisteloista, aiemmat jutut löytyvät näistä linkeistä:

1. Yleistä
2. Aamiainen
3. Lounas
4. Pikkupurtavaa
5. Tuliaisia

Illallinen oli ehdottomasti hienoin ateria koko päivänä ja toisinaan jopa päivän kohokohta. Ennen ruokailemaan menoa istuimme usein Le Terracen ulkoterassilla aperitiivilla ja illallisen jälkeenkin suuntasimme Terraceen jälkkärijuomalle katselemaan tähtitaivasta ja nauttimaan Egyptin yöstä. Tai paremminkin illasta, me vanhukset kun menimme usein nukkumaan ennen hotellin lapsivieraitakin, ja kuulimme unen läpi kun ulkona soi Scooter ja lapsukaiset vipelsivät käytävillä.

Illallinen tarjoiltiin samoissa ravintoloissa kuin aamiainenkin, eli Shamsissa ja Amarissa. Seisovat pöydät notkuivat herkuista, eikä kahden viikon aikana ehtinyt kyllästyä tarjontaan, vaikka sitä aluksi hieman pelkäsinkin. Tarjolla oli aina kahta eri keittoa sekä iso salaattibuffet, jossa oli perus salaattiainesten lisäksi vaihtuvia ylläreitä, kuten riimilihaa, mereneläviä, grillattuja kasviksia ja valmiita salaattisekoituksia. Minua ilahdutti kovasti juustovalikoima, josta nappailin juustoja niin alku-, pää- kuin jälkiruokalautasellekin. Salaattinurkasta olisi hyvin voinut koota itselleen illalliseksi pelkän ruokaisan salaatin, jolla olisi pärjännyt pitkälle, mutta meidät tuntien otimme kaikkea vain vähän, jotta pääsimme maistamaan mahdollisimman montaa eri ruokaa.

Pääruokiakin oli ihan uskomaton määrä. Oli päivittäin vaihtuva kokin erikoisuus, pastaa, riisiä ja kastikkeita, kalaa, lihaa ja oikeastaan kaikkea mitä voi vaan kuvitella. Paitsi ei heppaa. Keskellä ruokapistettä kokki grillasi kasviksia ja lihaa, joka vaihtui joka päivä. Pääsiäisenä herra kokkimiehellä oli grillattavana kokonainen lammas, tai siis nimilapun mukaan lamppu = lamp. Hihhih, egyptiläisten oikeinkirjoitustaito pisti välillä naurattamaan, mutta pääasiahan on että ymmärtää mitä on yritetty sanoa. Mitä sitten jos lammas muuttuu lampuksi, tai ravintolan suljettu-kyltissä lukee "ravintola lähellä" (restaurant close). Kyllä me ymmärrämme..

Ruokien vaihtelevuuden takasi se, että ravintoloissa oli päivittäin eri teema. Oli meksikolaista ruokaa, sapuskaa välimerellisen teeman mukaan ja jopa skandinaavisia iltoja. Eräänä iltana kokin erikoisuus olivatkin ruotsalaiset lihapullat kermakastikkeessa, ja me olimme hämmästykseksemme ainoat, jotka söivät lihapulliskoja. Muutama rohkea kyllä kurkkasi lihapullakuvun alle, mutta kukaan ei uskaltanut maistaa tuota suurta erikoisuuttamme. Näyttävätkö lihapullat kermakastikkeessa muka jotenkin oudolta tai pahalta?! Ja hei: SAKSALAISTEN mielestä? Egyptiläisten kamelin-, hiekan- ja pyramidinsyöjien voin ehkä ymmärtää vieroksuvan skandinaavisia makuja, mutta että saksalaisetkin. Outoa.

Hotellin valloittaneiden saksalaisten ruokatottumukset erosivat muutenkin yllättävän paljon omastamme. Melkein joka pöydässä juotiin meidän näkökulmasta hieman harvinaisempaa rosé-viiniä ja ranskalaisia perunoita kului valtavat määrät. Ei ollut outo näky että aikuinen kyyristyy lastennurkkaan ottamaan omalle lautaselleen kasan ranskalaisia, vaikka niin paljon kaikkea muutakin olisi ollut tarjolla.

Eniten meitä kuitenkin huvitti eräs vanhempi pariskunta, joka otti lautasensa täyteen pelkkää perunamuussia ja veteli sitä tyytyväisenä naamaansa. Kun he hakivat eteensä myös keittoa, tuli mieleemme josko mummo ja pappa unohtivatkin tekohampaat huoneeseensa? Niinkin voi käydä, ja silloin ei todellakaan sanota "Pihvi kiitos, mulla on uudet hampaat!" (niiiiin ärsyttävä mainos!).

Alku- ja pääruokien jälkeen kupu pullotti jo sen verran että skippasimme usein jälkkärin kokonaan. Toisinaan valikoimme kuitenkin lukuisista kakuista ja leivonnaisista muutaman ei-hyydyttämällä-tehdyn herkkupalan, sillä hyydykkeet maistuivat poikkeuksetta kananmunalle. Yäk. Omia lemppareitani olivat kaikki suklaiset jutut, jäätelö mansikka- tai suklaakastikkeella sekä hedelmät, eritoten vihreät raikkaan mehukkaat melonin palat. Ja tietenkin myös alkupalapöydästä napatut juustopalat.

Kyllä näillä eväillä kelpasi hemmotella itseään sen parin viikon ajan mitä Egyptin auringon alla vietimme. Hotel Siva Grand Beach on aivan loistava hemmotteluhotelli silloin kun haluaa vain levätä, syödä ja tuntea pikkuripauksen luksusmeininkiä, vaikka toki paikallistakin menoa on helppo mennä katselemaan jos tahtoo.

Kokonainen lamppu

Meren otuksia

Iso meren otus

Suklaaproteiinia

P90X- treeniohjelman aikana törmäsin ilmiöön nimeltä proteiinipatukat. Aika jänniä pötkylöitä sanon minä. Itse olen tutustunut lähinnä vain Easy Bodyn patukoihin, vaikka muunkin merkkisiä pötkäleitä löytyy kauppojen hyllyiltä. Ensimmäinen patukkani maistui hieman liikaa jauhoiselle, mutta pian patukoiden koostumukseen tottui ja ne alkoivat maistua hyvälle. Itseasiassa aivan todella hyvälle jos nyt totta puhutaan.

Tosissaan treenaavat jantterit eivät suosi hyvänmakuisia patukoita niiden kaloripitoisuuden vuoksi, vaan proteiinin lähteinä toimivat muun muassa kananmunan valkuainen, raejuusto, tonnikala sekä kaikki vähärasvainen liha. Minä ei-lainkaan-(niin tosissaan)treenaava jantteritar olen kuitenkin keksinyt proteiinipatukoillekin käyttöä: Niillä voi kukistaa mielessä kummittelevan ja masussa huhuilevan suklaahimon Fazerin sinistä terveellisemmin. Toki jos tekee mieli Nougat-suklaapatukkaa niin silloin on saatava Nougat-suklaapatukkaa, mutta muihin suklaan ja makean himoihin proteiinipatukka on oikein passeli kaveri.

Kuten jo mainitsin, voi proteiinipatukan koostumus tuntua ensimmäisellä kerralla hieman turhan jauhoiselta, mutta maku on hyvä kun jauhoisuuteen tottuu. Makuvaihtoehtojakin on useita, joten oman lempparin löytää helposti ja vaihtelun varaa on. Itse pidän eniten mansikan ja banaanin makuisista patukoista. Suklaa on hieman liian makea (eli sopiva oikein kovaan makean himoon, jolloin allekirjoittanut tosin tarttuu suosiolla siihen Nougatiin) ja vanilja tylsä.

Sokoksessa kosmetiikkaosastolla taannoin palloillessani bongasin jälleen tutut patukat hyllystä ja kas kun tuo suklaahimokin kummitteli mielessä. Menin siis ja nappasin mansikka- ja banaanipatukan ostoskoriini, kun silmäni nauliutuivat kookoksen makuiseen patukkaan. Uusi maku! Jippii! Uutuutta oli maistettava heti samantien, joten mussutin sellaisen bussissa matkalla kotiin ja kyllä maistui! Nam. Kookoksen uskoisin olevan ainakin Bounty-fanien mieleen, sillä maku on mielestäni ihan sama.

Yhdet savut

Keltaisen keittiön jääkaapissa on majaillut jo tovin jos toisenkin Poppamieheltä tilattu pullo nestemäistä savuaromia, joka oli toki korkattu heti tilauksen vastaanottamisen aikoihin, mutta joka raukka on hieman ujo ja hautautui näin ollen ärhäkämpien chilituotteiden taakse unholaan. Vihdoin päätin kuitenkin, että nyt on ujon savuraukan aika näyttää kyntensä pikkurilliä myöten, ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme tehdä siitä marinadia possulle.

Sen enempää marinadiohjeita etsimättä tai ylipäätään mitään miettimättä lorautin muovirasian pohjalle desin tai kahden verran öljyä (ihan perus rypsiä) ja noin ruokalusikallisen savuaromia. Marinadiin pääsi myös yksikyntinen valkosipuli pilkottuna sekä niin ikään melko uutta tuttavuutta Santa Marian BBQ & Grill Mesquitea. Maustesekoitus sisältää savuaromin lisäksi paprikaa, valkosipulia, pippureita, sipulia, sinapinsiementä sekä suolaa hurjat 31 prosenttia, joten varovasti sen annostuksen kanssa varsinkin jos kuulut verenpainevammaisten klaaniin (jonka ylpeänä johtajana toimin minä itse).




Kuten joku saattaa muistaa aiemmista postauksista, on Santa Marian Extra Fine -maustesarja lempparini ja keltaisesta keittiöstä löytyykin nykyään pitkä rivi tuotesarjan maustemyllyjä. Kaikki alkoi taannoin ruokakaupan hyllyltä bongatusta Roasted Garlic & Pepperistä, joka vakuutti erinomaisuudellaan niin, että neiti keräilijäluonnetta alkoi kiinnostaa sarjan muutkin mausteet.

Seuraavaksi nappasin mukaani Pasta Rossan, jota seurasi pian lukijan suosittelujen ansiosta Chili Explosion. Jälkimmäinen on Garlic & Pepperin lisäksi sarjan ehdoton suosikkimme ja kumpaakin maustetta onkin mennyt jo useampi purkki eikä loppua näy. Ennen kuin innostun selittämään enemmän näistä ihanista mausteista ja lopuista hyllystämme löytyvistä Santa Maria -purkeista, sovitaan vaikka niin, että kirjoitan niistä joskus oman postauksensa ja jatketaan nyt suosiolla siitä pääasiasta, eli savusta.



Mihin jäimmekään.. Marinadi on nyt siis pakasterasiassa, ja kuten nokkelimmat varmaan jo arvaavatkin pääsee marinadin kanssa rasiaan seuraavaksi itse herra liha. Meillä oli marinoituja possun fileitä, joista pesimme kaupan kökkömarinadin pois ennen kuin päästimme fileet savukylpyyn jääkaapin viileyteen. Liha marinoitui vuorokauden ajan ja voi sitä tuoksua mikä pannulla kypsyvistä savupihveistä lähti leijailemaan kotimme ilmatilaan! Ähkyisimmällekin tulisi varmasti uusi nälkä.

Tuoksun lisäksi myös maku oli kohdallaan ja marinoitujen pihvien kaveriksi keittämämme bataatit sopivat savuisaan ateriaan kuin mummo Tapanilan aseman hissiin (oikeasti hyi kamala mikä tapaus, allekirjoittanut olisi varmaan jo kuollut järkytyspaniikkiin jos olisin ollut mummon tilalla. Tai sitten olisin vaan soittanut apua..). Näiden pihvien myötä julistan savuaromipullon kaapissa piilottelun olevan ohi, sillä palan halusta päästä kokeilemaan mihin kaikkeen muuhun voin savuaromia ja siitä tehtyä marinadia tunkea.

Parman kana

Heinäkuun ennätyshelteillä ihminen janoaa suolaa liotettuaan itseään koko päivän useilla vesihörpyillä ja hikoiltuaan enemmän kuin tarpeeksi. Sopivasti suolaisuutta tarjoaakin Parman kana, joka ei ainesluettelon perusteella voi mitenkään olla pahaa. Ilmakuivattuja tomaatteja, nam, pestoa, namnam, ilmakuivattua kinkkua, NAAAMM! Joten eikun kokeilemaan vaan:

Tarvitset:

- 4 kpl kanan rintafileitä (mieluummin maustamatonta, mutta marinadiversiotkin kelpaavat hanan alla suihkuteltuaan)
- 3 rkl pestoa
- aurinkokuivattuja tomaatteja (valkosipulilla maustetut on parhaita)
- 8 siivua parmankinkkua / ilmakuivattua kinkkua / prosciuttoa / serranoa tai miksi nyt haluatkin rakasta kinkkulasta kutsua
- öljyä

Leiki lääkärikirurgia ja viillä kanasiin tasku, johon tyrkätään niin paljon pestoa ja pienemmäksi pilkottua aurinkokuivattua tomaattia kuin mahtuu. Ei mahdu kovin paljon, joten eipäs sitten liioitella kuitenkaan. Täytettyjen fileiden ympärille kietaistaan kaksi siivua kinkkua, jonka jälkeen kanat asetellaan siistiin riviin öljyllä voideltuun uunivuokaan. Öljyä voi lurauttaa vielä kanasten päällekin ennen kuin hylkäät kaverit 200-asteiseen uuniin 20-25 minuutiksi. (Alkuperäinen ohje löytyy täältä.)

Ennen uunia..

..ja jälkeen uunin.

Meikäkokkia vaivaa salmonellakammo, joka ei muuten ole lainkaan huono asia, mutta kanojen kypsentämisaika pääsee helposti venähtämään kun pelkään punaisessa kanassa kummittelevaa salmonellapöpöä. Nämäkin kanat hengailivat hieman liian pitkään uunissa, mutta kun täytteet ja muut oheiskaverit (eli se ihanaihana ilmakuivattu kinkku) olivat kohdallaan, ei pieni kuivuus haitannut.

Ylijääneet tomaatit ja pesto pääsivät herkulliseen hyötykäyttöön kun sekoitin pestoa pastaan ja tomaatteja raejuustoon. Jälkimmäiset kippasin evässalaattini päälle ja pestopastan söin kanasuikaleiden kanssa. Hirmuhyvää, pestolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla ei vaan voi mennä pieleen! Eikä myöskään ilmakuivatulla kinkulla, mutta sitä ei harmikseni jäänyt yhtään yli. Muuten olisin saattanut kääräistä sitä vaikkapa melonin ympärille.

"Minä rakastan sua yhä totta on tänään.."

"..vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa.

Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan

ja elämä vie meitä päin parempaa."

En ole saanut kirjoitettua Maajussin ja hänen morsiamensa häistä vieläkään, vaikka juhlat oli jo yli kuukausi sitten. Ajattelin ettei aiheesta voi kirjoittaa tuosta vaan vasemmalla kädellä, vaan tekstiin pitää keskittyä kunnolla, jotta saan varmasti luotua tilaisuuden arvokkuutta, kauneutta ja hauskuutta täsmällisesti kuvastavan tekstin. Pelkäsin etten osaa kirjoittaa tärkeästä päivästä tarpeeksi hyvin.

Vaan sittenpä ajattelin että mitäpäs nyt tuosta stressaamaan, antaapi mennä vaan. Tuli tekstistä sitten minkälainen tahansa, muistot pysyvät kuitenkin mielessä oikeanlaisina ja sehän on tärkeintä. Sitäpaitsi blogissa tulee keskityttyä eniten ruoka- ja juomapuoleen, ei niinkään ihmisiin ja tapahtumiin, joten postauksesta ei kuitenkaan saa täysin oikeaa kuvaa häiden tunnelmasta. Siispä pidemmittä puheitta, muistelut alkakoon:

Kaasojen ja morsiamen mekot odottavat siistissä rivissä. (Arvatkaapa mikä on mun! Tarkkasilmäinen voi löytää vastauksen hieman alempaa.)

Kirkko-osuudessa onkin muistelemista, sillä tämä kaaso jännitti omaa itkuaan niin paljon, että suurin osa papin puheesta meni ohi korvien. En myöskään voinut katsoa morsiusparia tai hääparin sukulaisia, sillä tiesin repeäväni itkuun jos näen yhdenkin kyyneleen jonkun silmäkulmassa. Varsinkin morsiamen ihanan herkän isän katsomista oli välteltävä, joten kun ylpeä isä saatteli tyttärensä alttarille, keskityin tuijottamaan vain heidän jalkojaan ja kirkon lattiaa. Toki vilkaisin myös että morsiamen puku ja hiukset on hyvin, vaikka juurihan olimme ne sakastissa tarkistaneet. Lähes kaikki keskittymiskykyni meni siis kyyneleiden pidättelyyn ja siihen etten vaan romahda itkuun kaiken kansan edessä, joten olen enemmän kuin tyytyväinen että kirkko-osuudesta löytyy videokuvaa. Tiedänpä sitten minäkin mitä siellä tapahtui.

Ja tosiaan ruokablogin ollessa kyseessä, on tässä hehkutettava hääjuhlan tarjoiluja. Olimme kaasojen ja morsiamen kanssa syöneet viimeksi aamuvarhaisella kampaajalla eväitä (patonkia, tuorejuustoa, namuja ja sen sellaista), joten nälkä oli kova kun ruokailun aika koitti. Menua ei enää löydy muistista, enkä kirjannut sitä minnekään ylöskään, joten tyytykäämme katselemaan kuvista mitä oli tarjolla:

Nimilappujen virkaa hoitivat itsetehdyt onnenkeksit, joita maistelin ensimmäisen kerran jo viikkoa aiemmin kun paketoimme niitä sellofaaniin. Ohjeita onnenkeksien tekoon löytyy ainakin täältä ja täältä. Maajussiparin häissä oli ensimmäisen linkin alta löytyvien keksien kaltaisia appelsiinisia versioita, ja pakko sanoa että ne olivat yllättävän herkullisia. Onnistuin kehittämään niihin jopa pienen himon.

Mun onnenkeksi

Saanko esitellä: käteni (jotka räpeltävät keksipussukkaa auki). Näin paljon meikätytöstä ei olekaan tainnut näkyä vielä kertaakaan blogihistorian aikana. Ai kauheeta jos joku nyt tunnistaa..

Hääkakkukin oli hyvää, vaikka mahani oli jälkkärivaiheessa jo melkoisen täynnä, eikä kakkua kadonnut masuni syövereihin kuin pikkuinen palanen. Kakun pintaan oli hauskasti tulostettu (tai jotenkin muuten saatu näkymään, emmie ossaa tämmössii juttui..) hääparin kuva, mutta siitäpä en laitakaan todistusaineistoa blogin puolelle. Me ollaan kasvotonta väkeä kaikki.

Illan kuluessa bestman taikoi pöydälle kahta eri boolia ja niiden innostamina suuntasimme pienellä porukalla virallisten hääjuhlien tultua päätökseen vielä Hotelli Vantaaseen jammailemaan. Meikäkaaso jammasikin jalkansa niin kipeiksi, että aamuyöllinen kävely Mäkin autokaistalta kotiin suoritettiin ilman kenkiä. Vesisateen muodostamat viileät lätäköt tekivätkin todella hyvää korkokenkien mukiloimille jaloilleni, eikä lasinsiru-arpakaan osunut onneksi kohdalle.

Oli varmaan hyvät drinkit..? Valmiista versioista ei sitten olekaan kuvaa kun oli niin kiire horasta juomat naamariin. Mut hei hieno kuva, jäitä laseissa!

Kaiken kaikkiaan hääpäivä oli enemmän kuin onnistunut, morsian kauniimpi kuin koskaan ja sulhanenkin toki komea kuin sika-Hartsa konsanaan (ellei jopa vieläkin komeampi!). Häävieraat olivat ihania, pitopalvelun väki mukavaa ja tunnelma kohdillaan. Eivätkä ne itkunpidättelyt loppuneet kirkko-osuuteen. Itse ainakin jouduin nieleskelemään vielä morsiamen isän tervetulotoivotuksen aikana (hän todella on ihanan herkkä) sekä musiikkiesitysten ja häävalssin aikana. Sanoinkuvaamattoman kaunista oli, ja nyt on vähän tyhjä olo kun hartaasti odottamamme päivä on ohi. Iso kiitos vielä morsiamelle, oli suuri kunnia olla hyvän ystävän ja ihanan morsiamen kaaso!

Hää-DJ tuo valoa ja ääntä hääpäivääsi!

Koska me rakastamme rosmariinia

(..sinua myös Rosmariini.)

Kesäloman ensimmäisten päivien villitys keltaisessa keittiössä olivat rosmariiniperunat, jotka muuttuivat pian myös rosmariinibataateiksi. Ensimmäiset innostuneet tunteet aromikasta yrttiä kohtaan koin hieman ennen lomaa Annankadun ihan sikke hyvässä italialaisessa lounaspaikassa Vaelsa Pasta & Co:ssa (joka on kiinni elokuuhun asti, myhyhyhyy..). Ravintolan rosmariinikana ja varsinkin annokseen kuuluneet rosmariiniperunat veivät kielen ja melkein ikenetkin mennessään. Sitten törmäsin maku.fi:n rosmariiniperunareseptiin ja loppu on historiaa. Kas näin syntyy rosmariiniperuna(-bataatti) ja rosmariiniperuna(-bataatti) syntyy näin:

- 8 perunaa (tai pari isoa bataattia)

- 3 rkl oliiviöljyä

- suolaa ja pippuria

- rosmariinia (mieluummin tuoretta, mutta kuivattukin käy)

Pese potut tai batut (ei tartte eikä edes kannata kuoria) ja halkaise ne. Valuta puolet öljystä uunivuokaan ja tyrkkää perunat tai bataatit hengailemaan öljyn päälle leikkauspinta ylöspäin. Mausta kaverit suolalla, pippurilla ja rosmariinilla ja lurauta loput öljyt perunoiden tai bataattien päälle. Työnnä vuoka 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi ja nuuhki odotellessasi uunista kantautuvia ihania rosmariinin tuoksuja.

Kaveriksi rosmariiniperunoille ja -bataatille uskoisin sopivan minkä tahansa lihan. Meillä oli kanaa ja yhtenä päivänä taisi olla myös lohta ellen ihan väärin muista. Ja niin hyvää oli, että piti tosiaan ottaa monta uusintakierrosta, ja uskon että tulevaisuudessakin keltaisen keittiön uunissa tulee muhimaan vielä monenmonta rosmariiniperunaa ja -bataattia.

Hotel Siva Grand Beach ja pikkupurtavat

Jotta Epyktin reissun hotellimme all inclusive -vieraille ei vaan pääsisi tulemaan nälkä, oli sen ravintoloissa tarjolla pitkän aamiaisen, lähes koko päivän kestävän lounaan ja runsaan ilalllisen lisäksi myös erilaisia pikkupurtavia ja makeita herkkuja. Hotellin lounaspaikoista kertovassa postauksessa mainitsinkin jo rantagrillin, hampurilaisbuffetin ja pizzapisteen, joista voi tarpeen tullen hakea myös pienempää purtavaa esimerkiksi ranskalaisten perunoiden tai hedelmäsalaatin muodossa. Näiden lisäksi hotellin alueelta sai myös muuta pikkupurtavaa.

Sandwich-setä valmistelee grillipistettään

Naminamitoastia

Ravintola Oasiksen ulkoterassille aukesi iltapäivällä sandwich-grilli, jossa setä grillasi nälkäisille auringonpalvojille erilaisia leipiä ja toasteja. Homma toimi vähän niin kuin tutussa Subway-ravintolassa: Ensin valitaan leipä ja sitten sen väliin lisukkeita niin paljon kuin mieli tekee. Sitten setä grillaa ne runsaassa voissa. Tarjolla oli erilaisia lihoja, juustoja, sipulia, kastikkeita ja vaikka mitä leivän väliin tyrkättäväksi. Me haukkasimme ainakin kanatoastia runsaalla juustolla ja oli hjuvaa!

Lettujono

Syö nopeasti ennen kuin jäätelö sulaa

Iltapäivällä aukesi myös suosittu lettubaari, johon muodostui heti pieni jono. Kokit paistoivat paksuja vohveleita, joiden päälle sai itse annostella kastiketta, sokeria ja kanelia sekä pyytää sedältä jäätelöä, hedelmiä ja kermavaahtoa annoksen päälle. Vaikka makea ei tahdo helteessä oikein maistua, oli meidänkin pakko syödä pari kertaa vohvelit suklaakastikkeella, jäätelöpallolla, kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla. Voi nam! Lettubaarista sai hakea myös kahvia ja teetä, mutta kuka hullu nyt kuumaa juomaa helteellä himoitsee? Monikin ilmeisesti, mutta en mää vaan.

Mehu- ja jätskisetä

Hotellialueen keskellä sijaitsevasta Le Terracesta sai myös iltapäivällä makeaa. Oli jäätelöä, niille kastikkeita ja joitakin donitsin näköisiä rinkuloita, joita emme maistaneet. Baarin päädystä sai myös perinteisiä ohuita lettuja, jos paksuille lettubaarin vohveleille halusi vaihtelua. Le Terracesta sai myös kahvia ja teetä sekä erilaisia mehudrinkkejä, joihin ainakin nämä kaksi lomailijaa pyysivät myös hieman terästystä mukaan.

Hyvin tippaavat asiakkaat saivat Le Terracesta illalla drinkkien kaveriksi myös popcornia tai sipsiä. Iltasella baarin päädyssä syttyivät myös maksulliset vesipiiput, joista me maistoimme lomamme aikana omena-kanelin sekä kirsikan makuisia piippuja. Hyviä olivat ja parhaita hetkiä lomallamme olikin, kun pitkän aurinkopäivän päätteeksi sai istua tärkeimmän ihmisen kanssa pehmeällä sohvalla Afrikan tähtitaivaan alla vesipiippua poltellen tai drinkkiä siemaillen. Kuunnellaan vielä pari viulunsoittajan biisiä, sitten nukkumaan ja aamulla taas aamiaispöydän kautta altaalle.