Faaraoiden maa

Maailman stressaavimman talven jälkeen kahden viikon etelän loma on niin paikallaan kuin vaan pieni hengähdystauko voi olla. Mekin pääsimme vihdoin maaliskuun lopulla odotetulle lomamatkalle Epyktiin katsomaan rypamideja, lakoja ja rokalleja. Aurinkoakin otimme niin paljon että palaneesta pikkuvarpaastani kuoriutuu vieläkin nahka. Tai sitten siitä on tullut spitaalinen.

Kun talvenkalpean kalkkunan pistää kahdeksi viikoksi makaamaan aurinkotuoliin lähelle päiväntasaajaa, on ihon värin muutos sitä luokkaa että tyhmempi pelästyy peilikuvaansa kotiin palattuaan. Ukkeli tuu kattomaan, meiän vessassa on neekeri! Eiku sehän oonkin vaan mä.

Auringossa makoilun lisäksi kävimme tosiaan Kairossa ja puolisukellusveneellä ihmettelemässä koralliriutan kauniita värejä sekä lukuisia kaloja, joista omat suosikkini olivat ne kaksiväriset pikkukalat, joista toinen puoli on valkoinen ja toinen tummanruskea/musta. Myös pallokala oli hassu ja se kepin näköinen paikallaan möllöttäjä. Nemokin löytyi useaan kertaan Punaisen meren pinnan alta.

We all live in a yellow submarine.

Pastanjauhajat ovat kirjoittaneet Luxorin matkansa perusteella kattavan kuvauksen Egyptiläisestä sapuskasta, joten en ala turhaan toistamaan samoja asioita, kun en kuitenkaan osaisi kirjoittaa yhtä hyvin. Käykääpäs siis täällä lukemassa mikäli epyktiläinen ruokakulttuuri kiinnostaa.

Toinen syy miksen ala sen suuremmin kirjoittaa paikallisista ruokajutuista on se, että hotellimme oli all inclusive, joten tällä lomalla emme kierrelleet eri ravintoloissa maistelemassa paikallisia erikoisuuksia, vaan söimme lähes koko loman ajan pelkästään hotellimme sapuskoja. Hotel Siva Grand Beachin runsaista ruokatarjoiluista kirjoitan vielä oman postauksen, joten keskitytään tällä kertaa vain niihin pariin muuhun ruokapaikkaan, joissa loman aikana söimme.

Ainut paikallisessa ravintolassa nauttimamme ruoka oli Kairon retken lounas, jonka nautimme Niilistä lähtevän likaisen kanavan rannalla siinä kohdassa, jossa vedessä kellui aasin ruumis. Ravintola kuului suurempaan alueeseen, jossa oli monta pientä grilliravintolaa, uima-allas, hevos- ja kameliratsastusta sekä paljon paikallisia lapsiperheitä viettämässä kevätjuhlaa. Meidän suomalainen retkiporukkamme ohjattiin omaan ravintolaan, jossa pöytiin kannettiin pienet grillit täynnä kanaa sekä jauhelihapuikuloita. Peruna, riisi, kasvikset ja kastikkeet haettiin seisovasta pöydästä.

Sisäänkäynti ravintola-alueelle Tjäreborgin Kairon retkellä.

Lemppareitani ravintolan antimista olivat vihreät falafeliä muistuttavat rapeat pallurat sekä valkosipuliset perunat. Jauhelihapötkälekin oli hyvin maustettu huolimatta kanelista, jota inhoan lihassa. Kanelin maku peittyi kuitenkin suht hyvin pippurien ja muiden lihaan kuuluvien mausteiden alle, joten ei hätää, pötkäle tuli syödyksi kokonaan. Lisää en kuitenkaan ottanut (koska maha oli täysi).

Eräs pöytäseurueeseemme kuulunut herrasmies muuten kommentoi ruokakuvaustamme, ja kerroimme hänelle ottavamme kuvia ihan vain omaksi iloksemme, jotta voimme sitten jälkeenpäin muistella mitä tällä reissulla on tullut syötyä. Tottahan vastauksemme osittain olikin, mutta onhan se myönnettävä, että kuvia otettiin myös blogia varten. Olen kuitenkin vielä niin syvällä kaapissa, että pysyn yleensä hipihiljaa blogistani.

Toinen tavallaan paikallinen paikka, jota voi ehkä jollakin asteikolla kutsua ravintolaksi löytyy Hurghadan lentokentältä. Hotkaisimme neljästä turvatarkastuksesta selvittyämme ja koneeseen pääsyä odotellessamme kentän hampurilais- ja pizzapaikassa kuivat tuplajuustohampurilaiset sekä kylmät ranskalaiset, joissa oli surkein hinta-laatusuhde ikinä. Nälkä kuitenkin lähti ja ihanan ystävällisten ja hyvätapaisten (NOT!) venäläisten ystäviemme valloittamista pöydistä löytyi vihdoin yksi meillekin, joten ei tarvinnut syödä seisten. Jee.

Kolmas muu ruokapaikka kuin Hotel Siva Grand Beach oli tietenkin Finnairin lentokone, josta olisi kuulemma nähnyt pyramiditkin, ellei olisi istunut siiven kohdalla tai rivillä, jossa ei ole ikkunaa ollenkaan. Mahtava tuuri kävi siis istumapaikkojen kanssa molempiin suuntiin, mutta ei se mitään, sillä ruoka oli kuitenkin niin hyvää kuin lentokoneessa aina. Ja pyramiditkin näimme sitten ihan maasta käsin ja yhden sisältäkin, vaikka ahtaanpaikankammosta kärsivä Martina taistelikin koko kymmenminuuttisen paniikkia vastaan, eikä osannut ollenkaan keskittyä ihmettelemään pyramidin sisuskaluja.

Lentokoneruoasta kuitenkin vielä sen verran, että ihan oikeasti yksi parhaita juttuja matkustamisessa on mielestäni lentokoneessa tarjoiltu ruoka, vaikka se onkin hieman mautonta ja haaleaa. Minusta on silti ihana askarrella kaikkien niiden purkkien ja purnukoiden kanssa sitten kun odotus on palkittu ja vaaleahiuksinen (miksi kaikki lentoemännät ja matkaoppaat ovat blondeja?) lentoemäntä on ojentanut ruokatarjottimet meidän rivissä istuville. En tiedä pitäisikö tätä edes myöntää, mutta tälläkin kertaa yksi eniten odotettuja juttuja koko lomalla oli juuri lentokoneruokailu.

Lennolla pitää muistaa juoda tarpeeksi.

Aamupalaa à la Finnair.

Menomatkalla meille tarjoiltiin aamupalaa munakokkelin ja pyttipannun muodossa ja takaisin päin tarjottimella odotti ruisleipä, MAITOA (hyvin ne pienet kahvimaidotkin maistuivat maitoa ikävöineelle matkailijalle) sekä jauhelihapuikuloita ilman kanelia. Jehehess!!

Tarpeeksi rentouttaneen loman tunnistaa siitä ettei ensimmäinen työpäivä ahdista lainkaan, ja vapaapäivänäkin nousee pirteänä puoli kuudelta ylös kun kaikki univelat on kuitattu pois. Egyptin loma tarjosikin meille upeiden maisemien, kiinnostavan historian, varman auringon ja ihanien pienten hetkien lisäksi riittävästi lepoa, rauhaa ja rentoutumista. Mihinkäs me sitten seuraavaksi matkustettaisiin?

Morsiussauna

Kesäkuun morsiamemme koki tuossa kevättalven aikana pikkupikku yllätyksen kun me kaasot rynnistimme kesken rauhallisen lauantaipäivän sieppaamaan pahaa aavistamattoman neidon kotoaan. Istutimme tulevan rouvan silmät sidottuina ja kuulokkeet korvilla autoon ja muilutimme hänet niinkin hurjaan paikkaan kuin meille kotiin. Sauna oli jo lämpimänä, koristeet, suklaakonvehdit ja hedelmät valmiina ja skumppa jääkaapissa. Yllärimorsiussauna voi alkaa!

Ensin levitimme kasvoillemme ihanan tuoksuiset suklaanaamiot ja hörpimme kuohuvaa, sekä popsimme suklaakonvehteja, vaahtokarkkeja ja hedelmäpaloja. Kävimme myös läpi illan aikana toteutettavia morsiussaunataikoja ja valaisimme jännittynyttä morsianta muustakin illan ohjelmasta. Saunomisen, herkuttelun ja hemmottelun lisäksi olisi tarkoitus viettää mukavaa ja rentouttavaa iltaa pienellä porukalla lauta- ja pleikkapelejä pelaten sekä höpötellen ja juoruillen. Ukkeli oli häädetty evakkoon koko päiväksi, sillä tämä ilta oli tyttöjen.

Se mikä ruokablogin lukijoita varmasti eniten kiinnostaa on illallispuoli, joka oli oma ohjelmanumeronsa jo itsessään. Pienet nakkisormemme tekivät nimittäin sushia, jota herkuttelimme sitten pitkin iltaa lautapelien ohessa. Koska sushimestarinamme toimi yksi kaasoista, joka en siis ollut minä, ja netti on sushiohjeita pullollaan, annan teille muutaman linkin, joiden avulla sushin väkertäminen onnistuu kotonakin.

Ohjeet à la Martina menevät nimittäin näinkin surkeasti:

Ota leväpala. Laita siihen jonkun muun valmistamaa sushiriisiä ja täytettä.

Rullaa ja leikkaa.

Yritä saada pala tikuilla suuhusi kunnes hermostut ja päätät syödä sushisi sormin...Eli tässä ne linkit:

Pastanjauhantaa
Tokyokan
Nicehouse

Kuvia sushistamme voin toki jakaa kanssanne, sillä aikas valokuvauksellisia möhkäleitä saimme aikaiseksi. Vai mitä sanotte näistä liiskaantuneista ja mörssääntyneistä sushipaloista. Ei se ulkonäkö, vaan maku, joka oli kyllä ihan oikea (eli herrrrkullinen!).

Saunataikamme kertoivat muun muassa hääparin tulevan jälkikasvun määrän (joka oli kaksi ja puoli, tai kolme ja puoli? Dementikkokaaso ei valitettavasti enää muista..) ja sen että liitosta tulee hyyyvin rauhallinen, sillä morsiamemme ei edes huomannut että hänen vaatteensa oli käännetty saunomisen aikana ympäri, saati että olisi suuttunut asiasta.

Lisäksi pahat henget metelöitiin pois, terveys taattiin viinaryypyllä ja morsiamen hiukset palmikoitiin saunan jälkeen rouvaselämän merkiksi. Morsiamen selkään hierottu suola takasi sen ettei vanha suola ala janottaa, ja suolan päälle levitellyt jauhot pitävät leivän pöydässä, eli tuovat taloudellista turvaa. Vielä kun hiuksiin hierottiin kananmunaa oli hedelmällisyyskin taattu. Nyt Maajussin morsian on valmis aloittamaan puhtaana uuden elämänvaiheen.

Ja varoituksen sana siltä varalta että morsiamemme lukee tämän:

TÄMÄ EI JÄÄNYT TÄHÄN! Jatkoa seuraa todennäköisesti juuri silloin kun sitä vähiten odotat! P.S. Lupaamme jatkossakin läväyttää siideriä kouraan jos jännittää liikaa.

Pistä kannat kattoon Hää-DJ:n avulla!

Emmä tykkääkään ihan kaikesta

Olen usein ylpeillyt sillä, että pidän kaikesta ruoasta eikä edes mämmi ole mielestäni pahaa. Kirjoittelin aiheesta jo kerran aiemminkin, jolloin totesin että ennen inhoamani viili on sittenkin ihan hyvää, ja että ällöämääni cottifruttia pitäisi myöskin maistaa vielä uudelleen ennen kuin tuomitsen sen lopullisesti vihatuksi. Uudelleentestaus toteutettiinkin pian ja pakko se on myöntää, että cottifrutti on jotain niin hirveää, etten edes minä pysty syömään sitä koko purkillista.

Ja että miksikö palaan tähän aiheeseen nyt? Siksi että koin Egyptissä valaistumisen ja keksin kaksi uutta ruokaa/ruoka-ainetta joista en pidä. Molemmat inhotukset ovat kylläkin vanhoja tuttuja, mutta muistin ne vasta nyt kun maistoin puoliksi vahingossa molempia hotellissamme.

Ensimmäinen paha ylläri oli cocktailkirsikka, joka oli mennyt piiloon jälkkärivaahtooni. Luulin sitä ensin viinirypäleeksi, mutta hyi olkoon kun puraisin kirsikkaa. Hemmetti sentään, tykkääkö joku muka oikeasti cocktailkirsikoista? Ystäväni Vilukissa on ainakin joskus tykännyt, mutta hän nyt pitääkin kaikesta missä on kirsikkaa eikä ole muutenkaan ihan normaali, kuten ei ole kukaan muukaan joka jaksaa hengailla kanssani. Ilmeeni ällöttävää cocktailkirsikkaa syödessä oli sen verran muikea, että Ukkeli otti siitä jopa kuvan. Kieltämättä aika kärsivältä näytti allekirjoittaneen naama muhjuisen kirsikan pyöriessä suussa..

Toinen vanha tuttu ällötys koostuu lihasta ja kanelista. Molemmat ovat oikein käytettynä ja ennen kaikkea erikseen todellista herkkua, mutta yhdessä: YÄK! Jauheliha, makkarat ja pihvit on parasta ja kaneli on ihanaa riisipuurossa, omenajälkiruoissa sekä hotellin terassilla poltetussa vesipiipussa, mutta EI lihassa! Millä ihmeen perusteella kanelia pitää siis mennä tunkemaan jauhelihaan, makkaroihin ja muihin liharuokiin? Ei jummarra. Eräänäkin aamuna yritin poistaa nälkääni aamupalabuffetista löytyneillä mukavan rasvaisilla nakeilla ja pettymys oli suuri kun maistoin niissä kanelin maun. Kuka perkaleen beduiini on pilannut mun nakit!?

Päivitetty Martinan inhokkiruokalista on siis seuraavanlainen:

- Cottifrutti
- Cocktailkirsikat
- Kanelilla maustettu liha

Jatkoa ei toivottavasti tule..

Keltainen keittiö heräilee henkiin

Hän on tullut takaisin Egyptin auringon alta helteisestä Hurghadasta ja kakkaisesta (ei kakka oo kirosana) Kairosta, mutta hän kirjoittaa reissusta myöhemmin kun saa kuvituksen kuntoon. Sitä odotellessa voidaan tehdä vähän tomskukeittoa.


Tuo valkoinen häivähdys keiton keskellä on uponnut tuorejuustosydän. Aina ei koristelut mene ihan putkeen..

Tiedättekö mikä on aika jännä tilanne? Se kun tomaattiallergikon tekee mieli tomaattia. Eikä ihan vähän vaan tee mieli, vaan kun tomaatinhimo on suorastaan valtava. Näin pääsi käymään tässä talven kuluessa, ja pakkohan se oli uhmata allergiajumalia, ja tehdä kipeän suun ja kirvelevien huulienkin uhalla tomaattiruokaa. Onneksi tomaattiallergiani on sen verran iisiä sorttia, ettei kypsennetty tomaatti tunnu yleensä missään. Olenkin syönyt hyvillä mielin tomaatinhimossani myös muun muassa Picnicin tomaattikeittoa, ja vain kerran keiton lusikoinnin jälkeen alkoi huulia kirveltää. Siedätyshoito rules, sanon minä.

Tomaattihimon yllättäessä tuli ikävä Ukkelin äidin kesällä tarjoamaa tomaattikeittoa, johon oli lorautettu hieman kermaa, joten se mielessäni lampsin kauppaan kerma- ja tomaattihyllyjä tutkimaan. Ja koska keltaisessa keittiössä on meneillään ikuisen valkosipulikauden lisäksi chilikausi, maustoin keittoni molemmilla lemppareillani. Ja hyvää tuli, eikä edes kirvellyt suuta.

Resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan on seuraavanlainen:

- 1 iso purkki/tölkki tomaattimurskaa (olisiko siinä ollut 370 grammaa, tai joku muu yhtä häiriintynyt määrä..)
- 1 dl kermaa
- (chili)öljyä
- 1 sipuli
- 3 yksikyntistä valkosipulia (tai vaikka vähän enemmänkin)
- 1 chili
- mausteita (mustapippuria, chili explosionia, timjamia)
- 1 l kanalientä

Kuullota sipulia, valkosipulia ja chiliä chiliöljyssä. Lisää kanaliemi ja tomaattimurska. Anna pulputtaa vajaa tunti, jotta neste haihtuu ja keitosta tulee paksumpaa. Lisää kerma ja mausteet, kuumenna kiehuvaksi. Ja sehän on sitten siinä.