Tee matkamessuilla

Matkamessuilla massan seassa valuessamme törmäsimme Maajussiin ja hetken päästä myös hänen kadonneeseen morsiameensa, jonka bongasin yhdeltä messujen parhaista osastoista, nimittäin teeosastolta! Tiedä sitten miten Forsman Tea liittyy matkailuun, mutta ei sillä ole väliä. Kivan messutarjouksen he olivat kuitenkin osastolleen lätkäisseet. Kolme 60 gramman teepussia sai vitosella ja sekös sai tämän tytön tutkimaan valikoimaa ja valitsemaan toinen toistaan houkuttelevimpien makujen seasta kolme uutuutta keltaisen keittiön teekokoelmaan.

Ihan ensimmäisenä käteeni osui Mansikkapilvi, johon ihastuin heti ensi nuuhkaisulla. Tee sisältää hurjalta kuulostavaa vihreää Gun Powder -teetä, joka on maustettu villimansikalla, kermalla, ruusulla ja mansikan paloilla. Ja ai että, tee todellakin maistuu pehmeän vaaleanpunaiselta mansikkapilveltä. Ihanaa. Tästä tuli kertaheitolla lempparini, vaikka aika kovassa sarjassa Mansikkapilvi painiikin.

Seuraavana maistoin nimittäin Suklaateetä, jonka mukaan valitsemista ei tarvinnut edes harkita, vaikka hyllyt olivat täynnä muitakin houkuttelevia teemakuja. Suklaalla ja liljan terälehdillä maustettua teetä oli ihan pakko päästä maistamaan, ja kun tuoksukin oli herkullisen suklainen, oli odotukset korkealla.

Ne olivat tosin ehkä jopa liiankin korkealla, sillä maku ei yltänyt aivan tuoksun lupaamalle tasolle, vaan jäi jotenkin laimeaksi. Hyvää suklaateekin on ihan ehdottomasti, mutta meikäurpo odotti jotakin kaakaon tai sulatetun suklaan tapaista, vaikka kyseessähän on vain suklaalla maustettu tee. Haluan kuitenkin vielä toistaa ja korostaa, että suklaatee on hyvää! Ihan oikeasti on. Kunhan vaan et odota löytäväsi kupistasi kaakaota.

Kolmannen teemaun kohdalla lienen saanut vaikutteita ympäristöstä. Matkamessuilla leijailevat unelmat paratiisisaarista, lomasta ja täydellisistä matkakohteista saivat minut nappaamaan Paratiisiteen mukaani. Teen sisältämät passionhedelmän, kiivin, ananaksen sekä appelsiinin maut tuovat henkäyksen kaukomailta ja saavat mielen kipittämään kohti etelän rantoja, aurinkoa ja kuumaa hiekkaa. Nautinnon täydentävät teen sekaan lisätyt ruusun terälehdet. Paratiisiteen höyryissä taisi tämäkin tyttö hairahtua Tjäreborgin sivuille ja hetken vaihtoehtoja tutkailtuamme otimme ja varasimme matkan etelään. Kahden kuukauden päästä mennään! Heippa pakkaset!

Poppaa!

Keltaisen keittiön ruoka-ainearsenaali on saanut viime aikoina vahvistusta niin lähi-Cittarin hyllyltä kuin Poppamiehen nettikaupastakin adoptoituna. Pari uutuutta tuli esiteltyä jo pekonisienipastan yhteydessä, mutta ei siinä todellakaan vielä kaikki, sillä täältä pesee lisää:



Nämä pienet purkissa palloilevat pirpanat ovat juustomaisseja. Poppamies kertoo paahdettujen maissien olevan erikoisen, mutta hyvän makuisia koko perheen snackseja. Pitihän näitä siis päästä maistamaan. Ja eka mä olin et nojoo ihan jees, mut sit mä olinki käsi purkissa koko ajan. Jäin siis heti koukkuun. Tai sitten mulla oli vaan nälkä.

Nämä pallurat tottelevat nimeä Giuliano Mild Cherry Peppers, ja vaikka nimi viittaakin mietoon makuun, tuovat nämä uunilohen päälle viipaloituna yllättävän paljon potkua makuelämykseen. Tulisuus ei kuitenkaan peitä alleen muita makuja, joten oikein kelpo palluroista on kyse.

Nämä kaksi kaverusta ovat olleet ahkerassa käytössä heti ensikokeilusta asti. Vasemmalla tönöttävä purkki sisältää valkosipulipateeta ja lienee sanomattakin selvää, että se sopii mielestäni ruokaan kuin ruokaan.

Oikealla taasen poseeraa ukkelin uusi paras kaveri, joka on toki minunkin mielestäni erinomainen uusi tuttavuus. Pullo sisältää savustetusta jalapenosta, habanerosta ja valkosipulista tehtyä kastiketta, jota Poppamiehen mukaan on kehuttu useassa arvostelussa maistuvimmaksi chilikastikkeeksi. Ja ei mikään ihme, kastike on todella hyvää ja sitä onkin vedetty keltaisessa keittiössä niin antaumuksella, että uuden pullon osto lienee piakkoin edessä.

Nestemäinen savu on jäänyt hieman muiden uutuuksien varjoon, mutta toki olemme tätäkin kokeilleet muun muassa lämpimien tonnikalavoileipien maustamiseen. Mausteella saa mukavaa savun aromia ruokaan, ja nyt tuotteesta kirjoittaessani tulee hirmuinen himo kokeilla savua erilaisiin lihoihin ja kastikkeisiin. Pois siis jääkaapin perältä pullonen! Älä unohdu sinne vahvempien taakse vaan änkeä rohkeasti eturiviin, niin muistamme käyttää sinuakin.

Näistä makupopcorneista olemme maistaneet vasta oikean puolista hottista. Jo pelkkää pakettia katsellessa voin tuntea suussani popparin tulisen maun, joka koetteli makunystyröitäni Inglorious Bastardsia (hyvä leffa muuten) katsellessamme. Tulisten juttujen ystäville nämä popcornit ovat ihan must, mutta myös minun vähän vähemmän tuliseen tottunut suuni piti polttavasta makuelämyksestä.

Mikään näistä hoteista kavereista ei kuitenkaan vedä tulisuudellaan vertaa ukkelin isän joululahjapaketista löytyneille chilikastikkeille, joita kolme sekopäätä (ukkelin äiti pysyi fiksusti erossa polttavista pikku pulloista) maisteli kinkun kanssa joulun pyhinä. Maistoimme kastikkeita tippa kerrallaan miedoimmasta aloittaen, ja jo toiseksi miedoin potkaisi aika mojovasti. Kolmannen jälkeen joku mainitsi silmät kyynelissä ja pää höyryten, ettei taida maistaa enää tulisinta, mutta niin vaan länttäsimme tipan tulisintakin lientä kielelle kinkun kanssa, ja se oli menoa se!

Meikätyttö ei ole ikinä maistanut mitään lähellekään niin tulista. Polte tuli salakavalasti jälkeenpäin, joten ehdin ottaa hieman lisääkin ensimmäisen pisaran jälkeen (VIRHE), kunnes armoton polte alkoi. Ensin alkoi vähän yskittää, sitten kieltä suorastaan sattui, päälaki alkoi tuntua viileämmältä (mistä ihmeestä se nyt sitten johtui??) ja posket alkoivat punottaa. Lopulta kieli tuntui osittain puutuneen ja tätä jatkui yllättävän kauan. Maitotölkki oli tuolloin todellinen ystävä. Ja vaikka kuvaukseni saattaa kuulostaa ikävältä, oli kaikki tämä meistä idiooteista hauskaa. Hihi, nyt mulla puutu kieli, entä sulla?

En nyt enää tarkalleen muista kyseisten kastikkeiden nimiä, mutta Poppamieheltä löytyvistä Blairin pääkallopulloista on kyse. Ja mainittakoon nyt vielä, että vaikka Poppamiehestä jauhamiseni voi vaikuttaa maksetulta mainokselta, niin sitä se ei ole (olisikin!), vaan minä todella pidän kyseisestä nettipuljusta, ja haluan jakaa sen tulista ilosanomaa eteenpäin, jotta muutkin voivat kokea kuinka kieli puutuu chilin poltteesta. (Oliko ees pitkä lause?)

Hus pois vampyyrit!

Etanapannujen korkkaamisesta jäi (tarkoituksella) ylimääräiseksi pötkö valkosipulipersiljavoita. Osan työnsin suosiolla pakastimeen, mutta osan käytin heti seuraavana päivänä tähän rapeakuoriseen voileipään. Kyseessä on kirjaimellisesti VOIleipä, sillä tämän ranskanleivän sisuksissa tirisee runsaasti ihanaa vampyyrien karkoittajaa, eli valkosipulipersiljaVOIta.

Maustevoin lisäksi etanapileistä jäi pätkä ranskanleipää, joka ehti yön aikana kovettua niin, ettei ihanan pehmeästä ranskanleivästä voinut enää puhua. Vaan ei hätää, leipä palaa takaisin tuoreiden kirjoihin kun sen laittaa hetkeksi folion sisällä uuniin. Pehmentämishommaan kuuluu myös voi, jota työnsin reippaalla otteella ranskalaisemme sisuksiin.

Ja väännetään resepti vielä rautalangasta niille, jotka kuuluvat kanssani keharia muistuttavien älykääpiöiden kerhoon: Ota ranskanleipä tai osa siitä ja länttää se leikkuulaudalle. Silleen oikeinpäin. Tee leipään syviä viiltoja 1-2 sentin välein samalla tavalla kuin hasselbackan perunaa leikatessa. Ota jääkaapista eilisen maustevoin jämät (tai tee sitä sekoittamalla voihin/margariiniin valkosipulimurskaa ja persiljasilppua) ja työnnä voita leipään leikkaamiisi viiltoihin. Lusikka toimii tässä hommassa hyvin. Kääri leipä folioon ja työnnä 175-200 -asteiseen uuniin ja anna olla siellä hetki. Ota leipä pois, kuori se foliosta ja syö.

Eihän tämä nyt mitään maailman terveellisintä ole, mutta tarvitseeko sitä aina rouskuttaa porkkanaa?

The ultimate bacon and mushroom pasta

Hups, unohtui sitten ottaa kuva tästä herkusta, mutta onneksi on helppo kuvitella pasta-annos, jossa on pekonia, herkkusieniä sekä näistä Italiasta tuoduista pastoista tuon vasemman puoleisen pussin sisältö:



Näitä pastapusseja löytyi tosiaan Riminin reissulta ihan siitä lähikaupasta, ja pakkohan niitä oli kantaa muutama Suomeen asti. Ensinnäkin: mitä muutakaan sitä toisi (itselleen) tuliaiseksi Italian reissulta kuin pastaa, ja toiseksi: eihän noin söpöjä ja vinkeän värisiä pastoja vaan voi vastustaa. Ihme sinänsä että raaskin käyttää toisen pusseista jo puoli vuotta matkan jälkeen.

Miksi tämä pasta sitten oli (ja on jatkossakin) THE ULTIMATE bacon and mushroom pasta? Tässä tulee syy numero yksi:



Sen lisäksi, että pastassa oli herkkusieniä pilkottuna ja paistettuna, oli sienen makua syvennetty käyttämällä Cittarista löytynyttä sieniöljyä. Samalla hyllyllä oli muuten muun muassa tryffelillä maustettua öljyä (joo, olen hulluna makuöljyihin), mutta sen suolainen hinta sai minut ainakin vielä toistaiseksi vetäytymään. Pastaan päätyneet herkkusienet paistettiin sieniöljyssä ja taisinpa lorauttaa oliota pikkusen vielä valmiiseen pasta-annokseenkin. Niiku mausteeksi. IhQdaa.

Ja syy numero kaksi onkin ehkä paras keksintö sitten yksikyntisen valkosipulin:



PEKONISUOLA! Voiko oikeasti olla mitään nerokkaampaa kuin mauste, jolla saa mistä tahansa kukkakaalista tai silakkapihvistä pekonin makuisen! Tämä uusi paras ystävämme löytyi Poppamiehen nettikaupasta, josta tilasimme muutaman muunkin jutun, mutta niistä lisää myöhemmin, sillä en ole vielä hehkuttanut pekonisuolaa tarpeeksi.

Tämä meidän versiomme on nimeltään Natural, mutta Poppamieheltä löytyy muitakin makuja, kuten Peppered (cayannepippurilla maustettu), Mesquite (savun makuinen) sekä Maple (vaahtera). Voitte olla varmoja, että tämä tyttö haluaa maistaa jokaikistä pekonisuolaa, enkä usko että Ukkelillakaan on mitään muutaman lisäpurkin kotiuttamista vastaan. Hiiteen lisäaineet ja E-koodit, ei mua kiinnosta millä myrkyillä tämä täydellinen tuote on saatu aikaiseksi.

Mutta takaisin pastaan. Ruoassa oli siis ihanien eriväristen farfalle-perhospastojen lisäksi pekonia JA pekonisuolaa, herkkusieniä JA sieniöljyä sekä valkosipulia (ylläriii!) ja pippuria, muistaakseni. Ihan pienen harmituksen aiheutti se, että pastaa oli hieman liian paljon täytteiden määrään nähden ja se oli al denteä. Meikäläinen nimittäin vetelee yleensä mieluummin pehmeän lössöä pastaa. Muuten pekonisienipastani oli kyllä oikein maittavaa. Mikäpä nyt ei olisi, jos siinä on pekonia JA pekonisuolaa. Siis PEKONISUOLAA!! Anteeksi, en vaan pysty hillitsemään itseäni näin nerokkaan keksinnön edessä.

Helppoa ku marinadin teko

Lisää vain liha

Tällaisen helppoakin helpomman marinadin ohjeen ajattelin pistää tänne ylös, sillä laho pääni ei välttämättä muista edes näin yksinkertaista asiaa kun ensi kerran tekee mieli marinoida lihaa. Marinadi on testattu possulla, mutta nautakin sopinee. Hepasta en tiedä.

- 1 dl öljyä

- 0,5 dl balsamicoa

- kaksi yksikyntistä valkosipulia (normaalin makuaistin omaaville riittänee yksi)

- pippurisekoitusta

Sekoita ainekset sikin sokin sekaisin pakasterasiassa (tai pakastepussissa), heitä liha rasiaan, sulje kansi ja ravista. Hylkää rasia jääkaappiin vähintään tunniksi ja kas, liha on marinoitunut! Kypsennä ja syö.

Escargot

Vanha herra joulupukki toi keltaiseen keittiöön kuusi etanapannua, ja kolme niistä pääsikin heti uutena vuotena käyttöön, kun valmistimme illallisemme alkuun etanoita. Joo, meitä oli vain kaksi ruokailijaa, mutta teimme kolme pannullista, niin on kerrankin riittävästi eikä tunnu siltä, että etanat loppuvat kesken. Kuusi on loppujen lopuksi aika vähän nälkäiselle etanansyöjälle.

Muistan maistaneeni etanoita ensimmäisen kerran joskus aikoja sitten äidin kanssa, kun bongasimme kaupan pakastimesta valmiin uuniin tungettavan kertakäyttöpannun maustevoissa hengailevine etanoineen. Olivathan ne vähän erikoisen tuntuisia suussa, mutta ihan hyviä. Seuraavan kerran löysin etanoita lautaseltani iskällä ja tuolloin ihastuin niihin aivan päätä pahkaa. Eiväthän ne itsessään maistu juuri miltään, mutta ihana valkosipulipersiljavoi tekee etanapannusta vastustamattoman.

Tehdään siis ensin sitä voita. Sekoita pehmenneeseen voihin valkosipulia niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Eli paljon. Silppua sekaan myös reilusti persiljaa ja sekoita. Voit maustaa voita myös pippurilla, parmesaaniraasteella tai millä ikinä keksitkin, mutta pelkkä valkosipuli ja persilja riittävät myös vallan hyvin. Voita kannattaa muuten tehdä samantien ihan reippaasti, sillä sen voi pakastaa ja kaivaa esiin seuraavalla etanakerralla. Jos etanoita ei tule syötyä usein, voi voin käyttää myös esimerkiksi maustevoina pihvin kanssa, vaalean leivän päällä tai vaikkapa uuniperunan täytteenä.

Ja sitten avataan etanapurkki. Tyrkkää jokaiseen etanapannun koloseen yksi etana ja länttää kunnon kasa valkosipulipersiljavoita päälle. Työnnä pannut uuniin 225 asteeseen noin vartiksi ja tee parhaasi jotta maltat odottaa herkun valmistumista. Viisitoista minuuttia voi tuntua tooodella pitkältä ajalta.. Pilko odotellessasi vaaleaa leipää etanoiden kaveriksi. Kun etanat näyttävät valmiilta kanna pannut pöytään ja nauti.

Ystävämme valmiina uuniin

Etanoiii

Vanha kunnon pippuripihvi

Uudenvuoden illallisella herkuttelimme etanoiden lisäksi pakastimesta kaivetuilla sisäfilepihveillä, joiden kaveriksi teimme pippurikastiketta ja lohkoperunoita. Molemmat olivat pussikamaa, sillä halusimme säästää aikaa. Kohta pitäisi nimittäin rientää uuden vuoden pirskeisiin voittamaan Buzz!-pelissä, ampumaan ja pelkäämään raketteja sekä jatkoille samaan baariin ukkelin kaksoisolennon kanssa, joka myös maamme ykköskeihäänheittäjänä tunnetaan.