Äiti 43v

Italia-muistelojen (ja yhden pikku raivoavautumisen) välissä hieman muutakin asiaa, ettei mene liian yksitoikkoiseksi elämä. Äippäni täytti keskikesällä 43-vuotta (vai olikohan se 53?) ja meikätyttö leipoi ukkelin avustuksella mammalle kakun, kun ei äitiliinillä ollut omasta takaa tarjota kuin vain kahta eri kakkuva: miniää varten mansikkakakkua (kuka arvasi, että miniä on mansikalle allerginen?) sekä mustikkapiirakkaa. Hyviä olivat, herkkuperse kiittää.

Minä toin synttärin viettoon mukanani vielä nougat-tiikerikakun, jonka koemaistamisessa ukkelin veli oli pyynnöstäni avustanut. Lahjakakkua ei ehkä normien mukaan tule haukata etukäteen, mutta minä mestarileipuri en vaan uskalla viedä leipomuksiani kylään ennen koemaistamista. Viis pikku kolosesta kakun kyljessä. Parempi niin kuin kokonainen kakan makuinen kakku. Hyvää nougat-tiikeri koemaistajankin mielestä kuulemma oli, enkä suostu uskomaan kehun olleen pelkkää itsesuojeluvaistoa.

Nougat-tikruun tarvitset:

- 200 g voita
- 2 dl sokeria
- 3 munaa (kanan mieluiten)
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria (tai vanilliini-)
- 3,5 dl vehnäjauhoja

- 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 3 rkl maitoa/kermaa (mehukin kuulemma käy, yhh..)

- 4-5 Dubbelnougat-patukkaa (osta viisi niin voit vähän maistella yhdestä)

- korppujauhoja

Aloita vaikkapa kakkuvuoan voitelemisella ja korppujauhottamisella. Vatkaa seuraavaksi voi ja sokeri hyvin sekaisin. Jossakin käytettiin verbiä vaahdottaa, mutta mielestäni lopputulos ei niin kovasti vaahtoa muistuta. Tai sitten tein jotakin väärin..?

Lisää munat yksitellen voin ja sokerin sekaan. Sekoita sopivasti joka välissä. Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kippoon ja sekoita heidät keskenään. Jos kaapistasi löytyy vain vanilliinisokeria, käy sekin ihan yhtä hyvin.

Tässä vaiheessa voisikin olla hyvä kerrata vanilja- ja vanilliinisokerin ero, jos joku sitä miettii: Vanilliinisokeri on keinotekoisella vaniljalla (eli vanilliinilla) maustettu sokeri, kun taas vaniljasokerissa on aitoa vaniljaa, joka usein näkyykin pieninä mustina pisteinä sokrun seassa. Toisten mielestä vaniljasokeri on jättepaljon parempaa ja ainoa oikea vaihtoehto, kun taas toisten mielestä niillä ei ole maun kannalta mitään eroa. Päätä itse mihin uskot.

Ja jatketaan leipomista: Lisää keskenään sekoittamasi kuivat aineet taikinaan (sillai pikkuhiljaa ettei jauhot lentele pitkin pöytiä), sekoita ja siirrä kolmasosa taikinasta toiseen kippoon. Lisää kolmasosaan kaakaojauhe ja maito (tai kerma tai mehu, yhh..) ja kahteen kolmasosaan sulatettu nougat. Täytyy myöntää, että minulla tumman ja vaalean taikinan suhde oli puolet ja puolet (vaikkei kuvan perusteella näytäkään siltä), sillä ruskea osa tiikerikakusta on parempaa eikä kolmasosa suklaista taikinaa vaan riitä. Pitää olla puolet. Vähintään.

Kaada taikinoita vuorotellen aiemmin voitelemaasi ja korppujauhottamaasi vuokaan. Oikeaoppisesti tiikerikakkuun laitetaan ensin noin puolet vaaleasta taikinasta, sitten tumma, ja päälle loput vaaleasta. Raidasta tulee oikean muotoinen nostelemalla taikinaa kahdella haarukalla, tai tekemällä kuhunkin kerrokseen teelusikalla uran ennen seuraavan kerroksen vuokaan latomista. Oma äippäni taisi aikoinaan vain söhräistä haarukalla vuoan ympäri ja ihan hieno tuli niinkin.

Tyrkkää vuoka 175-asteiseen uuniin noin 40-50 minuutiksi. Voit testata välillä taikinan kypsyyttä cocktailtikulla: Jos taikinaa jää kakkuparkaan törkkäämääsi tikkuun, on tiikeri sisältä raakaa. Toisaalta on hyvä muistaa, että uunista poistuessaan ja jäähtyessään (niin varmaan maltettiin antaa sen jäähtyä!) kakkunen kypsyy ja jähmettyy vielä vähäsen. Ainiin: Muista kaapia, nuolla ja törkkiä sormella taikinakulhot. Tiikerikakkutaikina on nimittäin ihan parasta!

Olisin lisännyt tähän vielä kuvia muista äidin synttäripäivänä tarjoilluista herkuista, mutta sattuneesta syystä se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy..

Kuinka TYHMÄ voi ihminen olla!

Ihan vaan tiedoksi kansalaisille, että eräs idiootti apina, joka tottelee myös nimeä Martina, sössi kamerastaan näääin paljon kuvia hus pois kadoksiin. Siinä meni muutamat ruokakuvat ja erään ex tempore - baarireissun todistusmateriaali (joista jälkimmäisten katoaminen lienee vain hyvä juttu; sensuuri toimii..).

Tiedossa on siis hemmetin ärsyttäviä postauksia ilman kuvia, tai ehkä mä lämäsen joitakin ihan randomkuvia niihinkin koristeeksi. Hehe, siitähän voi tulla jopa hauskaa.. Joo, tai sitten ei, yltiöpositiivinen minäni vaan etsii väkisin kurjimmastakin koettelemuksesta jotakin hyvää.. Ja tämähän oli todellakin sieltä kurjimmasta päästä verrattuna muihin tielleni osuneihin vastoinkäymisiin. Ei vaan, muutama kuva sinne tai tänne, ja hei: Onneksi Italia-kuvat on edelleen hyvässä tallessa! Niiden menettämisestä saattaisi pää räjähtää.

Kuitenkin: Ei sillä, että olisi ituttanut, mutta joo, itutti ja paljon! En kehtaa edes kertoa mitä menin tekemään, sillä nyt oli syy kyllä ihan vain ja pelkästään minussa, turha syyttää konetta, kameraa tai mitään muutakaan. Minä olen aivoton idiootti. Hemmetin hemmetti.

Kiitos ja hei, mä menen nurkkaan häpeämään..

La Dolce Vita

Eli jälkkäreitä italialaisittain (ylläolevan kuvan tapahtumat eivät liity jälkiruokiin, jos joku meni niin luulemaan). Kyseessä on kolmas osa sarjassamme Hotel Sole Blun täysihoidon sapuskat. Osa yksi käsitteli pastoja, kakkonen keittoja ja nyt siis astutaan dolcejen pariin. Huomiopuomio, tässä ovat siis vain hotellin tarjoamat jälkiruoat. Hotlan ulkopuolella nautimme muun muassa herkullista panna cottaa ja muita herkkuja, joilla kidutan teitä kenties myöhemmin..

1. Jälkiruoat olivat hurjan tasaväkisiä ja meillä onkin jopa kolme voittajaa:

Jäätelökakku (16 pistettä). Jäätelöä ja kakkua sikinsokinsekaisin. Tätä tarjoiltiin useamman kerran viikon aikana.

Suklaavanukas (16 pistettä). Jos jälkeenpäin kysytään niin tämä olisi lempparini, mutta paikan päällä olen antanut kaikille ykkössijalaisille tasaväkisesti kahdeksikon. Tämä saattoi olla hieman turhan makeaa helteisiin olosuhteisiin, ellen ihan väärin muista. Suomessa kuitenkin Jacky tekee maidosta ihmeen hyvää!

Omenapiirakka (16 pistettä), kuten kuvasta näkyy. Kovin on pieni palanen, jokohan tästä on ehditty haukata..?

4. Tuulihattu (15 pistettä). Ihan jees kaveri.

5. Värikäs kakku (14,50 pistettä). Kuten huomaatte, olemme ihan itse antaneet nimet jälkiruoille, listalla kun luki vain "dolce". Tämä oli, ylläripylläri, kakkua jossa oli paljon eri värejä.

Mulle ei ainakaan tuu tästä tissit mieleen

6. Persikkaa ja kermavaahtoa (14 pistettä). Sitä itseään. Hyvää, vaikka listan viimeisenä hengaileekin.

"La dolce vita

On ollut kaikki tuo suloista niin

La dolce vita

Ei aihetta kyyneliin

Minä sammutin elämän janoa vaan

Minä osasin onnea anoa vaan

Jälkeen kaiken nyt saatan sen sanoa vaan

La dolce vita"

(Anneli Saaristo - La dolce vita)

Keittoja italialaisittain

Hotel Sole Blun täysihoito tarjoili meille myös muutaman keiton alkuruoaksi. Eiväthän ne mitään tajunnan räjäyttäviä olleet, mutta tulipahan maistettua. Sanat "täysihoito" ja "Hotel Sole Blu" kuullessaan ahdistuville tiedoksi: Keittoja ei ole ollenkaan niin paljon kuin pastoja oli. Söimme vain kuusi keitosta, ja he tulevat tässä:

1. Minestrone di verdure (15 pistettä) eli vihannesminestrone oli ehdoton numero uno keittokategoriassa.

2. Passatelli in brodo (14 pistettä) tunnettiin meidän pöydässämme paremmin nimellä pötköjä liemessä.

Pasta con ceci (14 pistettä). Kikherneitä keitossa. Jos totta puhutaan niin minä en edes muista tällaista ruokaa olleen, mutta näköjään se on ollut mielestäni seiskan arvoinen.

4. Crema parmantier con crostini (11,75 pistettä) muistutti perunaista sosekeittoa ja saa plussaa rapeista leipäkrutongeista. Ulkonäön perusteella "Varppina on sienikeittoa!", kuten ukkeli yhdessä videopätkistämme toteaa. Bileillan viinihörpsyistä villiintyneinä söimme tätä.

5. Pasta con fagioli (11 pistettä) oli nimeltään pasta, mutta maultaan ja ulkonäöltään keitto. Papuja lihaliemessä.

6. Minestra di legumi (10 pistettä) ei ollut mitenkään erityisen herkkua, mutta lusikoimme silti kiltisti nämä "ohrasuurimot liemessä".

Loppuun vielä pätkä uudesta lempibiisistäni, johon erään tunnetun laulupelin ansiosta tutustuin. Kiitos Singstar ja anteeksi naapurit! Vaikka biisistä pitäisi kuinka paljon, ei se silti ikävä kyllä takaa sitä, että laulun osaisi luikauttaa kauniisti..

"All I ever wanted
all I ever needed
is here in my arms.
Words are very unnecessary
they can only do harm."
(Depeche Mode - Enjoy the silence)

Mielinmäärin pastaa ja pastaa

Ihana pikkukuja Riminissä

Italialaisia ruokia miettiessä tulee ensimmäisenä mieleen pizzat ja pastat. Näitä kahta namiherkkua vetelimme mekin armottomat määrät napoihimme Italian lomallamme, ja seuraavana blogin ohjelmassa olisikin Hotel Sole Blun täysihoidon kaikki pasta-annokset parhausjärkässä. Ravintoloissa nauttimiimme pastoihin palatkaamme myöhemmin.

Mielessäni saattaa olla pienoinen epäilys siitä, ettei ketään kiinnosta näin tuhoton määrä erilaisia pastoja, eikä varsinkaan se, mikä minun ja ukkelin mielestä oli hyvää ja mikä ei. Vaan ei auta: kun minä itsekäs apina haluan arkistoida jokaisen pastan, niin minähän arkistoin ne tähän ja nyt heti. Minun blogi, minun säännöt, minun päätäntävalta. Onneksesi sinulla on skippaus-vaihtoehto käytettävänäsi, jos tuhannen ja yhden pasta-annoksen tiirailu ei kiinnosta.

Pitemmittä puheitta listan kimppuun. Täydet pisteet on 21 pistettä, eli kaksi kymppiplussaa, ja huonoin mahdollinen pistemäärä 7,50.

1. Spaghetti aglio olio e pepe (17,50 pistettä)

Hyvin yllättäen ainut valkosipulia sisältänyt pasta sai meiltä parhaat pisteet. Spaghetti valkosipulilla, öljyllä ja pippurilla maustettuna on yksinkertainen, mutta silti, tai ehkä juuri sen takia, erittäin herkullinen. Ukkeli oli sitä mieltä, että tästä puuttui jokin (=liha).

2. Rigatoni con spek e zucchini (17 pistettä) erottui edukseen kermaisuutensa ansiosta.

Lasagne gialle al forno (17 pistettä). Lasagne on hyvää.

4. Pennette al salmone (16,75 pistettä). Lohipasta oli etenkin ukkelin mieleen ja hän rankkasikin sen kakkoseksi heti lasagnen jälkeen. Minuakin miellytti pastan kermaisuus, mutta suolaa olisi saanut olla hippasen vähemmän.

5. Spaghetti al tonno (16,25 pistettä). Tutut maut ovat näköjään saaneet meiltä parhaat pisteet ainakin pastojen osalta. Niin myös tämä tonnikalapasta.

Pennette alla carbonara (16,25 pistettä). Kuka nyt ei perinteisestä carbonarasta pitäisi?

7. Tagliatelle al ragú (15,25 pistettä) hurmasi tutulla jauhelihaspaghetti meiningillään.

8. Gobbetti all'amatriciana (15 pistettä). Tutun oloinen amatriciana-pastakastike on tehty tomaatista, pecorino-juustosta sekä kinkusta.

9. Farfalle primavera (14,50 pistettä) sekä Eliche primavera (14,50 pistettä). Kasviksia sisältäneet kevätpastat olivat hyviä, mutta hieman pliisuja meille lihansyöjäkorstoille.

10. Maccheroni alla contadina (14 pistettä). Kasvispastapa tämäkin.

Pasta al pomodoro (14 pistettä) komeili joka päivä ruokalistalla, ja kerran maistettuamme totesimme sen aivan tavalliseksi pastaksi tomaattikastikkeella. Nimikin toki saattoi ounastella jotakin tämän tapaista..

Pasta arrabbiata (14 pistettä) oli perus tomaattikastikkeinen pasta chilin tuomalla pikku ekstrapotkulla. Mietinpä vaan miksei tämä saanut parempia pisteitä kuin tavallinen tomaattipasta? Syynä voipi olla ainakin se, että pasta oli ensimmäinen maistamamme (jolle on helppo antaa vertailupohjan puuttuessa perus seiska), sekä se, että kyseisenä päivänä oli vierailtu normaalia enemmän toiletin puolella, kiitos mahapöpösen, joka pieniä turisteja hetken riivasi.

13. Linguine con cozze (13 pistettä). Simpukkapasta ei varsinaisesti hurmannut, mutta ei sitä pahaksikaan voi moittia.

14. Spaghetti alle vongole (11 pistettä) sisälsi söpöjä pikkusimpukoita ja oli minun mielestäni ihan ok, mutta ukkelin asteikolla vain nelosen arvoinen.

15. Fusille alle canicchie (9,50 pistettä). Tämä sataman lemuinen pasta tulikin esiteltyä jo aiemmin.

Täysihoito, Hotel Sole Blu, Rimini, Italia

Otimme ensimmäiselle Riminin viikollemme täysihoidon, joka maksoi vaivaiset 11 euroa per päivä per naama, ja sisälsi (aamiaisen lisäksi) kolmen ruokalajin lounaan ja illallisen. Ei paha sanon ma. Vielä kun hotelli Sole Blu lupasi tarjoilla paikallisia ruokia viineineen kaikkineen, oli täysihoidon valinta ihan iisi biisi homma. Tottakai myö semmonen otethan.

Täysihoitohommeli toimi siten, että illalliselle pöytiin oli jaettu seuraavan päivän ruokalista, jossa molemmille aterioille oli tarjolla kolme alkuruokaa ja kolme pääruokaa. Jälkiruokavaihtoehdot lounaalla olivat yleensä joko hedelmä tai jäätelö ja illallisella hedelmä tai makea jälkiruoka, joka saattoi olla kakkupala, suklaavanukas tai muu vastaava. Illallisen aikana listaan tuli merkata annokset, joita seuraavana päivänä söisimme. Tämä seuraavan päivän menun tutkiminen oli yksi päivän kohokohdista. Oli kiva tutkia listoja ja miettiä mitäs kivaa me huomenna syötäisiin..

Italiaa taitamattomille nirsoille tai ruoka-aineallergikoille päänvaivaa voi tuottaa se, että ruokalistat ovat vain paikallisella kielellä. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, sillä syömme molemmat kaikkea (lievä tomaattiallergianikaan ei häirinnyt) ja mielestämme oli vain hauskaa kun emme aina tienneet mitä olimme tilanneet. Loman aikana sitäpaitsi oppi kiitettävästi italian kielisiä ruokasanoja, ja AMK:ssa suorittamistani parista italian kurssista oli myös apua listojen tulkitsemisessa.

Alkuruokana oli yleensä pastaa. Muutaman kerran söimme myös keittoa, mutta enimmäkseen listalta löytyi erilaisia pasta-annoksia. Pääruokavaihtoehtona oli aina yksi kalaruoka, liharuokia ja illallisella usein myös kylmä ateria, joka sisälsi juustoja ja/tai leikkeleitä. Nämä kylmät olivat minun suosikkejani, sillä italialaiset juustot vaan ovat niiiin hyviä, makkaroista, kinkuista ja muista nyt puhumattakaan. Oivoi, kuola valuu vieläkin niitä muistellessa..

Me valitsimme joka aterialla (paitsi ekalla illallisella, jolloin emme vielä hoksanneet miten kannattaa toimia) kaksi eri alkuruokaa, kaksi eri pääruokaa ja illallisella myös molemmat jälkiruokavaihtoehdot. Lounaalla otimme molemmat jäätelöä. Puolessa välissä annoksia vaihdoimme lautasia, ja näin ollen pääsimme maistamaan joka aterialla neljää eri ruokaa (plus jälkkärit).

Ruokajuomana oli vettä ja puna- tai valkoviiniä. Viinin tarjoilu tapahtui aina hieman eri tavalla; Joskus meiltä tultiin kysymään mitä joisimme, joskus jouduimme itse pyytämään tarjoilijalta viiniä, ja joskus pöydässämme oli jo valmiina litran pullo puna- tai valkoviiniä. Emme kuitenkaan jaksaneet stressata moisesta pikku viinisäätämisestä, sillä molemmat värit upposivat hyvin, tosin punaviini oli ehkä hieman parempaa.

Alkupaloja

Ruokajuomien ja pöytään tarjoiltujen kolmen ruokalajin lisäksi tarjolla oli aina myös buffet-pöytä, joka sisälsi salaatteja, täytettyjä sieniä, munakoisoja ja muita alkupaloja. Vaikka alkupalat olivat ihania, emme ottaneet niitä läheskään aina, sillä niillä sai mahansa niin täyteen, että viimeistään pääruoan kohdalla alkoi tökkiä ja jälkiruoan jälkeen ainoa vaihtoehto oli pyöriä pallona ulos ruokasalista.

Innokkaina ruokien maistelijoina vertailimme annoksia pisteyttämällä ne kaikki, ja listaamalla ne parhausjärjestykseen. Näin saimme selville meidän mielestämme parhaan pastan, parhaan keiton, parhaan kalaruoan, parhaan jäätelön ja niin päin poies. Näitä listoja kuvineen lisäilen tänne myöhemmin, nyt kuitenkin on pakko paljastaa parhaaksi ja huonoimmaksi rankatut annokset:

1. Parhautta mielestämme oli Speck con formaggio (19,50 / 21 pistettä), joka sisälsi juustoja ja speckiä. Speck paljastui vasta kotona googlettamisen jälkeen tirolilaiseksi katajan makuiseksi kinkuksi. Oolrait, kuulostaa ehkä epäilyttävältä, mutta hyvää oli.

Listallamme viimeistä paikkaa pitää epäonninen Fusille alle canocchie (9,50 / 21 pistettä), jonka kohtaloksi koitui lautasellemme päätyminen päivänä, jona olimme käyneet haistelemassa sataman kuvottavia tuoksuja. Pastan seassa hengailevasta meren otuksesta tuli mieleen sataman haju niin pahasti, että tämä oli ainoa ruoka, jota jouduimme jättämään lautaselle. Ei vaan maistunut, ei ainakaan tuona kyseisenä päivänä kun mätä kala oli liikaa mielessämme.

Canocchie on eräänlainen Adrianmeressä viihtyvä rapueläin, ja varsinkin ukkelille tiedoksi, ettei näihin onneksi juuri muualla törmää. Muutamissa paikoissa, kuten Australiassa ja Chesapeaken lahdella Yhdysvalloissa voi joutua haukkaamaan canocchien pyrstöä, mutta muualla maailmassa rapuraukkaan törmäämistä voinee pitää ihmeenä.

Kuinka herkulliselta hän näyttää raakanakin...NOT!

Martina sydän Italia

Italia on niiiin mun maa! Tiesin sen jo ennen kuin olin edes käynyt siellä. Ja nyt kun olen käynyt niin voi herranjumala, paavi ja kristus mikä paikka se on! Aivan ihana maa! Vaikka ehdimme nähdä paljon kahden ja puolen viikon aikana, oli se silti vain pintaraapaisu koko maan kaikista nähtävyyksistä, kylistä, teistä, poukamista (meinasin kirjoittaa pukamista) ja paikoista. Jos joku on varma niin se on aivan varma, että tämä tyttö tulee palaamaan Italiaan vielä monta monituista kertaa. Rakastuin.

Saapasmaassa tapahtunutta:

- Colosseum, Vatikaani, Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat, Pantheon, Campo dei Fiori, Piazza Navona, Trastevere ja muut Rooman nähtävyydet, joiden nimiä en tiedä/muista kierrettiin ja ihmeteltiin heti loman alussa.

- Michael Jackson kuoli. Tästä saimmekin kuulla joka päivä koko lomamme ajan. MTV:llä soi Michael Jacksonin musiikki, pubeissa soi Jackson, karaokessa laulettiin Billie Jeania, kauppoihin ilmestyi Michael Jackson -paitoja, uutisissa jauhettiin Jacksonista, aamulla Jacksonia, illalla Jacksonia, altaalla Jacksonia, kadulla Jacksonia ja jopa Rooman metrolaiturilla Jacksonia.

- Aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa. Aloe veraa kului pari purkillista kun läträsimme sitä Riminin auringossa kylpeneihin ihoihimme. Iltaisin tutkimme rusketusraitoja (ja piirsimme ne kartalle, heeelvetin hyvin meneee) ja seuraavana päivänä taas lisää väriä hankkimaan. Ja vaikka minä olen ainakin työkaverin mielestä "ihan sika ruskea", niin se ei ole mitään verrattuna ukkeliin, jonka paahtuneen ihon rinnalla muistutan erehdyttävästi albiinoa. Hiphei, enpäs muuten olekaan ennen seurustellut neekerin kanssa!

- Matkustimme lentokoneella, taksilla, metrolla, junalla, jalan, bussilla, mönkijällä ja autolla. Venereissukin oli lähellä, mutta jätimme kuitenkin risteilyn Adrianmerellä väliin ja menimme pelaamaan minigolfia. Ensi kerralla sitten.

- Martina oli maailman rohkein ja meni ihan yksin hissillä neljä kerrosta ylöspäin, ei muista loppumatkasta mitään ja meinasi saada sydänkohtauksen, hyperventiloida sekä menettää tajuntansa. Ei mulla onneksi kovin paha hissikammo ole, ihan normaaleitahan tuollaiset fyysiset reaktiot ovat yhden pikkupikku hissimatkan takia. Voi luoja. Voisi nauraa mutta kun ei naurata.

- Junalakko onnistui sotkemaan hieman tulomatkan suunnitelmiamme. Ei auttanut muu kuin lampsia Europcarin toimistoon ja körötellä VW Golfilla Italian läpi takaisin Roomaan ja lentokentälle. Kiitos vaan rakkaan ihanan junalakon pääsimme ihailemaan aivan uskomattomia vuoristomaisemia, ajamaan halki pikkukylien, joissa papat olivat kokoontuneet teiden varsille juttelemaan, huristamaan alla kiitävällä autostradalla ja palauttamaan nelipyöräisemme viime tipassa kentälle niin että tankkauskin unohtui.

Ja tässäpä olisi muutamia mieleenjääneimpiä ruokia. Palaan ainakin osaan näistä vielä myöhemmin, mutta tässä hieman esimakua siitä, millä kesämahojamme kasvatettiin (nimim. + 3 kiloa) :

1. Pizzat, jotka olivat niin täydellisiä, ihania ja maukkaita, ettei Suomen kebab-pizzerioiden lätyistä voi edes puhua samana päivänä. Seitsemästätoista nauttimastamme pizzasta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin lisää, mutta sitä ennen, kuolatkaas tätä:

2. Formaggi Misto. Juustoa. Ihanaa juuuustoa. Vielä lisää juuuuuuustoa. Pecorino, Grana Padano, Taleggio, Gorgonzola.. Hyvää, pehmeää, taivaallista. Taleggio oli suosikkini, kuten myös gorgonzola valkosipulisilpun kera. Nams.

3. Fritto Misto. Friteerattuja Adrianmeren eläviä (tai tässä vaiheessa toivottavasti jo kuolleita). Tätä maistoimme ensimmäisen kerran puolivahingossa ekan Rimini-viikon täysihoitoon kuuluvalla aterialla, ja lisää oli saatava toisellakin viikolla. Minun lemppareitani olivat kokonaiset pienet mustekalat tai mitä lie lonkeroisia olivatkaan. Myös tavallinen mustekala maistui hyvälle.

4. Simpukat. Näitä näimme syötävän joka ravintolassa, ja vikana päivänä uskaltauduimme itsekin tilaamaan simpukkalautasen. Hörppy brändiä mahaa suojelemaan ja ei muuta kuin kuoria availemaan. Hyviä olivat, harmittaisi jos ei oltaisi maistettu. Lautaselle jäänyt ihana valkosipulia sisältänyt liemi oli pakko pelastaa parempiin suihin vaalean leivän avulla, niin maukasta se oli. Tätä lisää! Voi kun saisikin..



Tässä tosiaan vasta pieni kurkkaus Italian loman herkkuihin. Seuraavaksi perehdyn paremmin ainakin täysihoitoon paikallisine ruokineen, pastoihin, jälkkäreihin, alkupaloihin, aamiaisiin ja miksei juomiinkin. Niin ja niihin pizzoihin, tietenkin. Odottakaas vaan, täältä pesee Italia-pyykkiä vielä pitkään!

"Love is a feeling

Give it when I want it

Quench my desire

Cuz I'm on fire

Give it when I want it

Talk to me woman

Give in to me

Give in to me "

(Michael Jackson - Give in to me)

Tää on ehkä mun lemppari Michael Jacksonin piiseistä.

Tonno

Italia-juttuja joudumme odottelemaan vielä yhden pikku tonnikalan verran, mutta seuraavan tekstin lupaan käsittelevän saapasmaan herkkuja. Eri asia sitten koska se ilmestyy, möhöhöhö. Ei vaan, edistystä on oikeasti tapahtunut, sillä lomakuvat on taisteltu eilen illalla koneelle. Saa taputtaa! Melkein meinasi hermo mennä (ja menikin), sillä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ryttyilevät koneet. Murrrr.. Jopa minun normaalisti niin rauhallinen luonteeni pääsi kiehumaan yli, ja siellä sitä sitten muristiin äänettömästi ja painettiin päätä seinään. Oon mä aika hurja kun mä suutun..

Lopulta insinöörin tytär kuitenkin sai kuin saikin niskaotteen tulikuumana hurisevasta antiikkikoneestaan, ja ennen puoltayötä oli viimeisetkin kuvat koneella. Blogiin en enää edes harkinnut niitä siirtäväni, niin väsynyt ja ittuuntunut olin, vaikka olinkin ottanut torkkuja kesken kuvien siirron. Huoh. Jos huomenna sitten. Tai ylihuomenna. Viimeistään viikonloppuna, tai ehkä sitä seuraavana..

Joka tapauksessa, NYT siihen tonnikalaan. Keltaiseen keittiöön ostetaan säännöllisen epäsäännöllisesti tonnikalapihvejä, sillä tonno on halpaa, hyvää ja siitä on helppo valmistaa herkkua. Suosin pakastimesta löytyvää pakettia, jossa köllöttää kaksi pihvilöistä valmiina sulamisen kautta paistumaan. Tällä kertaa värkkäsin tonnosen kaveriksi salaatin vihreistä asioista (salaatti, kurkku, paprika, herne) sekä paistetusta sipulista.

Itse tonnikalaan taioin lisämakua dijon-sinapin ja garlic & pepperin avulla seuraavasti: Sulata tonnikalapihvi ja pyyhi se talouspaperilla. Sivele pihvin reunat dijon-sinapilla ja pyörittele sitä sen jälkeen garlic & pepper -mausteseoksessa. Sinappi toimii ikään kuin liimana mausteelle. Jos et ole valkosipulin ja pippurin ystävä, voit käyttää jotakin muuta maustetta (sitruunapippuri toiminee ainakin) tai vaikkapa seesaminsiemeniä. Paista tämän jälkeen pihvi normaalisti pannulla, pirskauta sitruunamehua päälle ja syö. Tonnikalapihvi maistuu myös seuraavana päivänä kylmänä salaatin seassa.

Ja tietokoneelleni tiedoksi: Mulle ei vittuilla. (<- Sata pistettä sille, joka arvaa mitä kirjoja olen viime aikoina ahminut.)

2 x polenta

Italia-juttuja odotellessa voidaan astua ja vaikka ihan istahtaakin hetkeksi polentan ihmeellisen maailmaan. Ensimmäisen polentakokeiluni jälkeen olen päässyt epähuomiossa vähän ihastumaan kyseiseen maissijauhomössöön, ja tässäpä olisi taas kaksi herkullista tapaa valmistaa polentaa. Tai yksi, josta tulikin kaksi. Tarvitset vain:

- polentaa (elikkäs maissijauhoja)
- vettä
- sieniä (mulla oli muistaakseni kuivattuja suppilovahveroja ja orakkaita by iskä the sienimies)
- voita
- (suolaa)



Keitä polentasta puuroa paketin ohjeen mukaan (eli lisäile veteen jauhoja koko ajan sekoitellen kunnes näyttää hyvältä). Lisää sekaan sienet ja voita sen verran kun sopivaksi koet. Parmesaania tai muuta juustoa voi myös lisätä, mutta keltaisessa keittiössä tyydyttiin tällä kertaa vain voin ja sienien maistuvaan liittoon. Jos et ole suolavammainen, lurauta polentan sekaan myös hieman suolaa.

Ensimmäisellä kerralla vetelin polentaa puurona tonnikalapihvin ja vihreän peston kera. Loput puurosta levitin leivinpaperille noin sentin paksuiseksi kerrokseksi ja annoin jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään asti, jolloin polentalevy leikkaantui sormen kokoisiksi tikuiksi ja meni pannulle voihin paistumaan.



Muista antaa polentatikkujen tiristä pannulla riittävän kauan, jotta saat niistä ruskettuneita ja rapeita. Ensimmäisellä kokeilukerrallani en malttanut paistaa polentaani tarpeeksi kauan ja tikut jäivät hieman liian pehmeiksi ja kalpeiksi. Kärsivällisyyttä siis peliin kaverit. Voit odotellessasi vaikka siipaloida kurkkua ja kaivaa jääkaapista valkosipuli-chilikastiketta sekä aiolia tai majoneesia polentatikkujesi kaveriksi.

Jos nyt ihan totta puhutaan ja otetaan se silmä käteen tarkkaillaksemme polentatikkukuviani, niin eiväthän ne nyt oikeasti mitään tikkuja ole nähneetkään. Minun leikkaustaidoillani ja kärsivällisyydelläni kun syntyy vain tuollaisia epämääräisiä ja erikokoisia möhkäleitä, mutta kuten lempisanontani kertoo niin "ei se makuun vaikuta..". Mutta noin niin kuin periaatteessa polentasta voisi tehdä tikun muotoisia. Takukin käy vaikka sillä onkin isompi nenä.