Match made in heaven

Joskus käy niin, että jokin suurempi taho ohjaa toisilleen parhaiten sopivat yksilöt löytämään toisensa. Kun he kohtaavat, on kaikki yhtäkkiä päivänselvää eikä kukaan tai mikään saa liittoa hajoamaan. Esimerkkejä tällaisista taivaassa solmituista liitoista ovat ainakin tomaatti ja mozzarella, mäti, sipuli ja smetana, makkara ja sinappi, vodka ja karpalomehu sekä Matti ja Teppo. Yhdessä he ovat lyömättömiä.

Yksi täydellinen yhdistelmä syntyy vuohenjuustosta ja hunajasta. Siihen kun lisätään vielä punaista pestoa ja rucolaa, saadaan aikaiseksi sellainen fantastic four, että jopa Mestarit Areenalla kalpenevat sen rinnalla. Kirka varsinkin näyttää jo hyvin kalpealta..

Ja reseptiin: Sivele leivälle punaista pestoa ja laita rucolaa päälle. Minulla oli jättipehvani kaimaa eli Muhku-sämpylää, mutta mikä tahansa vaalea leipä käy. Asettele peston ja rucolan päälle pari paksua siivua vuohenjuustoa ja laita koko komeus (tai komeudet, sillä eihän yksi leipä riitä mihinkään) hetkeksi uuniin niin, että juusto pääsee vähän sulamaan. Lurauta lämpimien leipien päälle hunajaa ja nauti täydellisestä makuyhdistelmästä. Ah, ihanaa..

"Tää on vuosisadan rakkaustarina
ainakin uskon niin,
tää säilyy ja kestää päiviin tuleviin.
Tää on vuosisadan rakkaustarina
kaunis ja todellinen,
tää säilyy ja kestää mä tunnen sen"
(Sig - Vuosisadan rakkaustarina)

Heppapäivityksiä

Huomasinpa tuossa, että Cantina Westin ruokalista on uusiutunut. Siitäkös tämä tyttö ensin innostui ja heti perään hätääntyi, sillä vanhalla listallahan oli ei sen enempää eikä vähempää kuin paras ravintola-annos ikinä. Kysehän on ihanasta hevospihvistä, jota on ihan pakko saada tasaisin väliajoin tai elämä käy turhan mauttomaksi. Paniikissa siis kävin uutta listaa selailemaan ja huh, heppaa on edelleen saatavilla.

Hepan kaverit tosin ovat hieman muuttuneet. Tomaattinen papu-pekonikastike on vaihtunut meksikolaiseksi maustekastikkeeksi eikä lautasen reunalla enää köllöttele maissintähkä vaan uunipaprikan palasia. Pakkohan tämä uudistunut annos oli testata, joten Kasarmikadulle kävi jälleen kerran tiemme.

Onneksemme hevonen maistui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Kastike sen sijaan ei yltänyt aivan edeltäjänsä tasolle, mutta hyvin sekin sopi hepan kaveriksi. Uunipaprikat olivat tervetullut lisä, sillä maissintähkä jäi harmittavan usein varsinkin ukkeli the lihansyöjältä syömättä.

Ei siis huolta, annos on edelleen aivan mahtava, vaikka paras lopputulos saataisiinkin, jos lautaselle palautettaisiin alkuperäinen papu-pekonikastike ja uudesta annoksesta säästettäisiin paprikat. Siinä olisi täydellinen yhdistelmä minun makuuni. Vinkki vinkki Cantina Westin ylipäällikköjohtaja (joka siis tietenkin luet tämän)..

Popsi popsi porkkanaa

Minulla oli taannoin kunnia majoittaa luokseni tärkeä vieras. Olin odottanut häntä luokseni jo kauan. Odotellessani olin suunnitellut meille kävelyreittejä, sekä varannut jääkaapin täyteen juustoa ja makkaraa, sillä niistä arvoisa vieraani pitää erityisen paljon.

Koda viipyi luonani kokonaisen viikon. Arkiaamuina tuntui ikävältä jättää toinen murjottamaan ja tuijottamaan perääni töihin lähtiessäni. Lupasinkin vieraalleni hyvitykseksi aamuisista hylkäämisistä olla koko viikonlopun kotona hänen kanssaan. Kävisimme pitkillä kävelylenkeillä ja päivällä leipoisimme sämpylöitä.

Näillä evähillä syntyi Kodan ja Martinan viikonloppusämpylät:

- porkkanaa (2-4 kpl)
- 5 dl maitoa
- 2 tl suolaa
- 2 rkl sokeria
- n. 6 dl vehnäjauhoja
- n. 4 dl graham-jauhoja
- 2 dl kaurahiutaleita
- 1 pussi kuivahiivaa
- 100 g margariinia



Raasta porkkanat ja sormesi samalla kun lämmität maidon kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja viskaa lämpimän maidon sekaan. Heitä perään suola, sokeri ja porkkanaraaste. Lisää vähitellen kaurahiutaleet sekä jauhot. Sekoittele taikinaa samalla. Lisää margariini loppuvaiheessa. Mörssää taikinaa niin kauan että ranteesi jumiutuvat ja taikina irtoaa kulhon reunoista. Pese kätesi, anna Kodalle juustoa ja rapsuta sitä vähän korvan takaa.

Anna taikinan kohota Ikean siniraidallisen keittiöliinan alla puolisen tuntia. Avaa odotellessasi parvekkeen ovi, jotta Koda pääsee vaanimaan naapurin kissaa. Muotoile taikinasta pyöreitä palleroita ja asettele ne leivinpaperoidulle uunipellille. Muista jättää hieman kohoamis- ja leviämisvaraa. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Anna sämpylöiden kohota liinan alla uunin kuumenemista odotellessasi.

Kun uuni on valmis, työnnä sämpylät keskitasolle noin kymmeneksi minuutiksi. Käy viemässä parvekkeen lasin huuruun hengittäneelle Kodalle juustoa. Ota sämpylät uunista ja nauti yksi heti margariinin tai sulatejuuston kera. Päätä leipoa useamminkin, sillä uunituore leipä vaan on ihan parasta.

Siedätyshoitoa

Olen periaatteessa allerginen tomaatille. Periaatteessa siksi, että aina tomaattiruoat eivät aiheuta allergiaoireita ollenkaan, ja oireita aiheuttaessaankaan kyse ei ole elämästä ja kuolemasta, vaan pienestä suun rikkoutumisesta ja kurkun kutinasta vain.

Tästä syystä en yleensä jaksa kertoa tomaattivammastani ruoka-aineallergioita kysyttäessä vaan syön tomaattisiakin herkkuja hyvällä ruokahalulla. Ainoastaan tuoreen tomaatin noukin pois leivän välistä ja skippaan salaatista, mutta muuten algeriani ei estä minua kokkaamasta tomaattikeittoa, syömästä tomaattisia kastikkeita tai törkkäämästä ranskalaisiani ketsuppiin. Siedätyshoitoa katsos nääs.

Herkkuja ruokapöytään -blogin Aino väsäsi jo tovi sitten ihanan näköistä tomaatti-maissi-pastakeittoa. Keitto jäi mieleeni kummittelemaan ja eräänä lauantaipäivänä päätinkin kiukutella kunnolla ja haistattaa vauvan vaipat sekä vetämättömät vessat allergialleni keittelemällä kattilallisen tomaattista keittoa. Haha, siitäs sai! Keltaisen keittiön siedätyshoitokeittoon tarvitset:

- yksikyntisen valkosipulin

- keltasipulin

- 370 gramman pönikän yrtti-tomaattimurskaa

- kasvisliemikuution

- valkosipuli-chilikastiketta

- chilimaustetta, mustapippuria ja cayannepippuria

- tölkkimaissia
- sydänpastaa (tai jotakin muuta pientä pastaa)

- pekonia

Pilko sipulit (valko- ja kelta-) ja kuullota niitä kattilan pohjalla pikku tilkassa öljyä. Kun sibalit ovat pehmenneet lisää tomaattimurska, pari murskapönikällistä vettä sekä kasvisliemikuutio. Anna porista tovi. Mausta valkosipuli-chilikastikkeella ja muilla mausteilla. Maustehia voi valita vähän mielen ja keittiöstä löytyvän valikoiman mukaan, mutta ainakin mustapippuri sekä kaikki punaiset mausteet (paprika, chili, cayanne, grillausmauste jne.) sopivat varmasti. Myös yrttilöisiä voi heittää mukaan.

Soseuta keitto, tyrkkää maissit ja pastat sekaan ja anna kiehua kunnes pasta on kypsää. Piekse keiton poristessa pekoni silpuksi ja paista se rapeaksi pannulla. Ripottele pekonisilppua valmiin keiton päälle ja nappaa vielä leipää mukaan niin tulee varmasti masu täyteen.

Banaani ei liity mitenkään tähän keittoon, mutta tomaattiin ja allergiaan kyllä.

Ja kun nyt allergioista aloin jauhaa, niin kerrottakoon vielä, että muutamia kuukausia sitten luottamukseni pettänyt banaani sai vihdoin uuden mahdollisuuden. Allergian aiheuttamisesta alkaneen banaanin ja Martinan välisen sodan, sekä sitä seuranneen kauppasaarron ja boikotoinnin jälkeen luovutin ja ostin banskusen seurakseni työpaikalleni. Syötyäni keltaisen käyryläisen huomasin riemukseni allergiaoireiden saldoksi nollan. Jippii!

Tästäkös minä vasta riemastuinkin ja vetelin banaaneja oikein antaumuksella koko viikon. Perjantaina sitten ukkeli ilmoitti meidän molempien ihmetykseksi minun haisevan banaanille. Jes. Ymmärrän kyllä että muun muassa valkosipuli, sipuli ja alkoholi lemuavat niitä nauttineen otuksen ympärillä vielä seuraavanakin päivänä, mutta että banaanikin?? WTF? (Vihaan noita typeriä lyhenteitä, mutta tyrkkäsin näköjään silti sellaisen rakkaaseen blogiini. OMG!!)

Stockholm-Helsinki

Käytimme pari viikkoa sitten Viking Linelta joululahjaksi saamani arvosetelin ja lähdimme seilaamaan Itämeren aalloille keulaportti kohti Tukholmaa. Yksi odotetuimmista asioista risteilyllä on ehdottomasti mäti, jota saa kerrankin syödä niin paljon kuin haluaa. Ah, ihana seisova pöytä! Ensimmäisenä iltana menimme kuitenkin ravintola Ella'siin pihville, ja jätimme Buffet-herkuttelun odottamaan seuraavaa päivää.

Tilasimme kumpikin grillipihvin kanttarellikastikkeella, ja jos et kuvan perusteella osaa arvata, niin voin kertoa, että hyvää oli. Ranskalaiset tuotiin erillisessä kipossa ja hyvä niin, sillä eihän tuohon jättipihvin viereen olisikaan mahtunut kuin muutama hassu peruna.

Ruokajuomaksi hörpimme pullon punaviiniä ja voin ylpeänä kertoa, että onnistuin kerrankin maistamaan sitä ilman nauruun purskahtamista. Jee, hyvä minä! Minulla kun on tunnetusti maailman huonoin pokka tilanteissa, joissa ei saisi nauraa. Niin myös tarjoilijan maistattaessa viiniä, ja yleensä pyrinkin skippaamaan viinin maistamisen kokonaan tai sysäämään sen muiden vastuulle. Hyvää se viini on kuitenkin, mitä sitä turhaan leikkimään hienoa viiniasiantuntijaa kun en sellainen kuitenkaan ole.

Seuraavan päivän ravintonamme toimi Tukholmassa puistopiknikillä nakerrettu hampurilaisateria sekä banaanipirtelö. Fantaakin lipitin päivän mittaan ihan kiitettävästi. Iltasella sitten koitti vihdoin se hetki, kun pääsin astumaan Viking Buffetin ovista mätitaivaaseen. Tällä kertaa tarjolla oli jopa kolmea eri mätiä! Ihanaa! Ensimmäinen lautaselliseni näyttikin tältä:

Mmmmm, mätiä...

Uskaltauduin ensimmäistä kertaa tutustumaan myös kokonaisiin katkarapuihin ja niiden kuorimiseen. Ukkeli opasti minua lopulta ihan kädestä pitäen miten pieni katkarapunen kaivetaan esille, mutten siltikään onnistunut kertaakaan saamaan suuhuni kuin puolikkaan katkaravun. Loput jäi jonnekin kuorien sisälle. Ei se voi olla niin vaikeaa.. Katkarapuni olivat varmasti viallisia, sillä olenhan niin näppäräsorminen ja muutenkin ketterä, ettei vika voi olla minussa. Niin.

Katkarapuja kavereineen

Joskus on vaikea päättää mitä juomaa ottaisi..

Pääruokalautanen on ukkelin. Itse olin tässä vaiheessa jo niin täynnä mätiä, että skippasin lämpöiset kokonaan.

Lopuksi vielä jälkiruokaa. Sorbetti varsinkin oli ihaanaaa.

Toasteja uima-altaalla

Toasteihin liittyy niin ihanan kesäinen muisto, että aina syödessäni jotakin edes vähän toastiin viittaavaa mieleni kirmaa Rodokselle hotelli Kipriotiksen uima-altaalle. Siellä muistan syöneeni niin herkullisia ja simppeleitä toasteja, että tein heti kotiin päästyäni samanlaisia pitkittääkseni kesälomatunnelmaa vielä arjen koittaessakin.

Toastin hotkimisen jälkeen jaksoi tehdä taas muutaman sudokun lisää auringon paahtaessa niskaan, ja pruitata välillä kumiankalla vettä manteliöljyisten ruotsalaisten päälle. Omituista sakkia nuo länsinaapurimme. Manteliöljyä iholle? Häh? Vai onko minulta nyt mennyt jotakin ohitse? Itsehän emme tietenkään kokeilleet öljyistä auringossa makoilua myöhemmin, kun kyseiset ruåttalaiset olivat poistuneet saarelta (hyss Heidi, älä kerro totuutta muille..).

Keltaisessa keittiössä toasteja tehtiin tällä kertaa terveellisemmin leivänpaahtimella ja uunilla, mutta pannulla öljyssä paistamalla saisi Rodoksen tyylisiä rapeita ja varsinkin rasvaisia leipäsiä. Toastin väliin sopii mielestäni vahvan makuinen juusto ja vähän lällympi leikkele, tai toisinpäin: mauton perusjuusto ja reippaan makuinen leikkele. Hyviä täytevaihtoehtoja ovat ainakin meetwursti ja edam sekä cheddar ja kalkkunaleike, joista jälkimmäiset olivat tällä kertaa vuorossa.


Yksi kerros juustoa ja kalkkunaa olisi voinut myös riittää..

Paahda leivät rapeiksi paahtimessa. Levitä niiden päälle juustoa ja leikkelettä, työnnä lämpimään uuniin ja ota pois kun juusto on sulaa. Länttää leipäpuolikkaat yhteen ja syö. Väliin voisi laittaa myös salaattia, kurkkua, paprikaa, majoneesia, sinappia, oliiveja tai melkein mitä ikinä keksitkin. Meillä mentiin tällä erää vain juuston ja leikkeleen voimilla, sillä toastin kaverista caesar-salaatista löytyi ateriamme rehu- ja kastikeosastojen edustajat.

Takaisin Rodokselle. Kun ruotsalaiset olivat rohkaistuneet tarpeeksi omatekemästämme salmarista (siihen tarvittiin noin puolikas hörppäisy per Håkan), uskalsivat he vaihtaa suomalaista laatumusiikkia sisältäneen levymme omaansa, ja mitäpä muutakaan svenssoneiden levyltä löytyikään kuin Carolaa:

"Å Mickey, Mickey hey,
Mickey du är helt okej
hey Mickey,
hey Mickey.
Å Mickey, Mickey hey,
Mickey du är helt okej
hey Mickey."
(Carola - Hej Mickey)

Melko monimutkaiset sanat sanoisinko, ainakin näin ruotsalaisella mittapuulla..

Caesarin uudet vaatteet

Tältä näyttää keltaisen keittiön caesar-salaatti:

Ja näiden avulla voit matkia samanlaisen itsellesi:

- salaatinlehtiä

- sipulia

- kurkkua

- paprikaa

- hunajamarinoituja broiskusuikaleita

- valkosipulia

- mustia oliiveja

- valkosipulikrutonkeja

- caesarkastiketta (kaupan valmis puteli)

- parmesaania

Pilko rehut, paista kanaset ja jos olet valkosipulin ystävä purista pannulle myös valkosipulia. Keltaisessa keittiössä ukkeli heitteli broiskujen päälle vielä jotakin maustehyllystä. En taaskaan katsonut mitä hän valitsi, mutta hyvin ne sinne sopivat, mitä ikinä sitten olivatkaan. Mausta siis oman maun mukaan tai jätä maustamatta, hunajamarinoiduissa kun on makua jo valmihiksi.

Lado rehuja lautaselle, heitä oliiveja, krutonkeja, kanasuikaleita ja kastiketta päälle. Viimeistele raastetulla parmesaanilla. Hyvää on ja yllättävän täyttävää. Minä jouduin kippaamaan osan ihan normaalin kokoisesta annoksestani ukkelin lautaselle, sillä en jaksanut syödä sitä millään kokonaan. Ja pitihän jälkkärisuklaamunallekin jättää vähän tilaa..

Voi Karl mitä menit tekemään..

Ainut syy miksi en vedä Mignon-munia pääsiäisen aikaan joka hemmetin päivä, on niiden suuri koko. Niin tuhtia tavaraa kuin Mignon ei vaan pysty syömään koko munallista kerralla. Jos kuitenkin aloitan Mignon-munan mutustelun, en todellakaan voi lopettaa herkuttelua kesken, vaikka järjen ääni kuinka karjuisi korvaani. Mignon on vaan niin maailman parasta. Onneksi yhden munan ahmimisen jälkeen ajatuskin Mignonista ällöttää hetken, joten seuraavan voi syödä vasta ensi viikolla.

Mutta mitä ihmettä ystävämme Fazer onkaan mennyt tekemään!! Ilokseni ja varsinkin kauhukseni löysin eilen kaupan hyllyltä munan muotoisen rasian, joka sisältää Mignon-konvehteja! Pakkohan se oli ostaa heti. Nyt voin syödä kerralla juuri sen verran Mignonia kuin mahaan mahtuu ilman ällöttäviä jälkiseuraamuksia. Ja heti seuraavana päivänä uudestaan. Päivittäinen Mignon-ilottelu voi siis kestää parhaimmillaan ja pahimmillaan monta kuukautta pitkälle kevääseen asti. Tämä koituu vielä tuhokseni, sanokaa minun sanoneen.

Polenta

Polenta con la cipolla

Pohjois-Italiassa syödään ruoan lisukkeena usein maissijauhoista tehtyä polentaa, joka voi olla joko perunamuussin näköistä puuroa, tai jähmettyneestä polentapuurosta leikattuja rapeaksi paistettuja paloja. Trentino Alto-Adigen (eli Trentinon ja Etelä-Tirolin) alueella polenta on aivan perushöttöä, ja Culinaria Italia -kirjasta löytyikin kyseisen maakunnan kohdalta muutama mukava polentaresepti.

Yksi resepteistä on polenta con la cipolla. Siihen tarvitset yllättäen polentajauhoja, jotka ainakin minun vakkarikaupastani löytyivät ihan Polentan nimellä. Lisäksi tarvitset sipulia, parmesaania, hieman voita ja pippuria. Keitä polentapuuro paketin ohjeen mukaan. Minun pakettini kehotti kiehauttamaan neljä desiä vettä kattilassa ja lisäämään noin 100 grammaa polentaa koko ajan sekoittaen.

Suomessa myytävä maissijauho on usein esikeitettyä, joten se ei vaadi neljänkymmenen minuutin keitto- ja sekoitteluaikaa, josta italialainen keittokirjani minua pelotteli. Eihän nyt kukaan jaksa niin pitkään hämmentää yhtä pientä keltaista velliä! Unohdetaan siis suosiolla italialaisten ikuisuuksia kestävä polentan pyörittely, sillä maailman nopeimman kansan maissijauhotkin puuroutuvat alle kymmenessä minuutissa.


Sarjassamme "opetetaan Martina syömään kalaa": Polentaa ja pakasteseitä kavereineen.

Kun polenta on puuromaista, sekoita sen joukkoon nokare voita sekä parmesaania. Maissipuuro on sellaisenaan melko mautonta, joten parmesaania voi lisätä ihan reilulla kädellä. Keltaisessa keittiössä osa polentasta syötiin heti pakasteseitin (vai -sein? Miten tää pitää taivuttaa? Vai kiinnostaakohan mua edes..), maissi-kanttarellimuhennoksen, yrttikastikkeen sekä paahdettujen pinjansiementen kera. Loput puurosta jätin leivinpaperille jähmettymään polenta con la cipollaa varten.

Kun polenta on jäähtynyt ja muuttunut kiinteäksi vanukasmaiseksi levyksi, ota veitsi esiin ja leikkaa massasta sormen kokoisia paloja. Pilko myös sipuli ja paista silppuamasi kaverit pannulla oliiviöljyssä. Grillatakin voisi jos ei olisi talvi. Lisää pippuria ja nauti.


Punaisin kaikista on Trentino Alto-Adige

Kahen kilon siika!

...tai ehkä vähän pienempi, mutta ihan sama, kalaa sain kuitenkin ja sehän on pääasia. Tapasin siikaystäväni Rossossa, joka on "tänne menen kun en jaksa miettiä minne oikeasti haluaisin mennä" -ravintolani. Rosso on aina lähellä, sieltä saa nälän mukaan pientä naposteltavaa tai isomman annoksen, ja vaihtoehtojakin on paljon. On pizzaa, pastaa, pihviä, salaattia, keittoa, leipiä, antipastoja jne.. En kuitenkaan pidä Rossoa lempiravintolala(lalala)ni, mutta silti jostakin kumman syystä löydän itseni sieltä aina uudestaan ja uudestaan.

Näin pääsi käymään myös eilen kun treffasin äippäni kaupungilla. Äidillä ei ollut oikeastaan ollenkaan nälkä, mutta minulla taas oli työpäivän jäljiltä aika isokin sellainen. Niinpä päätimme tallustaa Citykäytävän Rossoon juoruilemaan, juomaan lasit viiniä ja tilaamaan nälkämme mukaiset annokset. Äitille pieni tomaattikeitto (joka on muuten hurrrjan hyvää, kokeiltu on pariinkin otteeseen) ja minulle kunnon annos grillilistalta.

Olen viime aikoina yrittänyt opetella syömään kalaa, tekeehän fisu tuoreen tutkimuksen mukaan 15-vuotiaat ruotsalaispojatkin viisaammiksi. Ja koska olen lähes kaikessa kehityksessä suunnilleen ruotsalaisen teinipojan tasolla, uskon ja toivon, että kala auttaa minuakin menestymään älyä vaativissa askareissa. Niinpä tilasin pariloitua siikaa.

Älykkyyden lisääjän lisäksi lautasellani oli tillipestoa, Rosson arrabbiataa, vihreää salaattia sekä jogurttitapenadea. Arrabbiata on Rosso-Suomi -sanakirjan mukaan mausteista paprikasipulihöystöä, ja sopi mielestäni hyvin kalan kaveriksi. Annos oli muutenkin odotusteni mukainen ja mukavan kevyt, joten en joutunut tällä kertaa vyörymään portaita alas poistuessani ravintolasta. Nälkä kuitenkin katosi, joten siika kavereineen oli juuri sopivasti mitoitettu minun vatsalaukkuni mukaan.

Ruokailumme myötä sain myös kasvattaa matkakuumettani Rosson tarjoilemilla eteläviboilla, sillä laskun toimittaminen tuntui olevan yhtä vaikeaa kuin mitä se on puolitäydessä rantaravintolassa Välimeren tuntumassa. Mikä siinä muuten onkin etteivät ulkomaalaiset tarjoilijaystävämme halua millään tuoda laskua vaikka muu palvelu pelaisikin ripeästi? Haluavatko he pitää ihmisiä ravintolassa pidempään, jotta ohikulkijat näkisivät kuinka paljon asiakkaita ravintolalla on? Vai odottavatko he, että minulle tulee laskua odotellessani uusi nälkä ja tilaan sittenkin vielä jotakin? Tai ehkä olen vain niin ihana etteivät he halua päästää minua pois. Niin sen täytyy olla.

Wienerkanaschnitzel

Lauantai on loistava pihvipäivä, sillä silloin on yleensä aikaa satsata vähän enemmän ruoanlaittoon (tai vaihtoehtoisesti ravintolaan raahautumiseen), ja muutenkin viikonloppuisin on ammoisesta lapsuudesta asti syöty aina hieman paremmin. Viime lauantaina keltaisessa keittiössä oli broilerista tehtyjen pihvien vuoro. Idean schnitzeleihini sain sorsanpaistajan leivitetyistä broiskuista, jotka päätin risteyttää scaloppine al limonen kanssa. Jälkeläinen tottelee nimeä sitruunainen wienerkanaschnitzel, ja geeniperimästä löytyy ainakin:

- 4 maustamatonta kanan rintafilettä
- riittävästi (sitruunan makuista) öljyä
- 2 sitruunaa (toinen marinadiin, toinen valmiiden pihvien kaveriksi)
- valkopippuria
- vehnäjauhoja (muutama desi ehkä?)
- 2-3 kananmunaa
- korppujauhoja (myöskin muutama desi, ehkä)
- pippurisekoitusta
- kapriksia

Aloita halkaisemalla kanan rintafileet. Jos olet taitava veitsi-ihminen, voit tehdä isoja schnitzeleitä halkaisemalla fileen niin, että se jää yhdestä reunasta kiinni ja taittamalla sen yhdeksi isommaksi fileeksi. Minä en ole taitava, joten vetäisin kanaseni kokonaan halki saaden aikaiseksi kahdeksan pienempää pihviä. Nuiji fileitä lihanuijalla ohuemmaksi, paitsi jos kotonasi nukkuu yövuorolainen. Tuolloin nuijimisen voi jättää väliin, ihan hyvää siitä tulee silti.

Laita kanat kannelliseen kulhoon tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi suureen pakastepussiin marinointia varten. Kaada fileiden päälle öljyä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Tai ei tarvitse edes ihan kokonaan peittyä. Purista sitruunan mehu joukkoon ja raasta sen kuori mukaan makua tuomaan. Mausta marinadi valkopippurilla ja hylkää kanasesi jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Kääntele välillä ettei yksikään kanafile jää vahingossa vähemmälle marinadihuomiolle.

Tittidii, sitten on temppuradan vuoro! Pyörittele fileitä ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pippurisekoituksella maustetuissa korppujauhoissa. Paista riittävässä määrässä öljyä noin pari minuuttia per puoli. Minä rikoin hysteerisessä salmonellan pelossani jokaisen pihvin tarkistaakseni ettei liha ole jäänyt punaiseksi. Yhdessäkään ei ollut salmonellavaaraa (tai sitten en vaan tiedä sitä vielä..), joten älä turhaan ole luulosairas ja riko jokaista schnitzeliäsi rumaksi. Ja varsinkin jos fileesi ovat nuijimisen ansiosta ohuempia kuin minun tekeleeni, ei vaaraa pitäisi olla.

Nauti leivitetyt kanasesi sitruunan sekä kapristen kera. Lisukkeeksi sopii loistavasti omatekemät ranskalaiset, joihin inspiraation tarjosi (jälleen kerran) ystävämme Unelias kokki. Ohje tällä kertaa vain hänen blogissaan, jottei tästä postauksesta tule kymmentä kilometriä pidempää.

Lisukenumero kakkosen ohjeen sen sijaan mahdutan tähän, sillä se on helppo kuin Tapio Mikkosen elämä. Tarvitset vain pakastevihannespussin, valkosipuliöljyä sekä valkosipulia. Kumoa pussin sisältö uunivuokaan, lurauta öljyä päälle, purista valkosipulia mukaan ja sekoita. Keltaisessa keittiössä mausteeksi viskottiin vielä ainakin chimichurria, mutta se ei ole välttämätöntä, valkosipuli kyllä antaa riittävästi lisämakua vihanneksillesi. Työnnä uuniin ja ota pois kun näyttää valmiilta.

Jos kotonasi nukkuu yövuorolainen herätä hänetkin syömään, sillä ruoka maistuu paremmalta kaksin. Jos et löydä kämpästäsi yövuorolaista tai ketään muutakaan otusta, kutsu vaikka naapuri tai rapussa pyörivä jehovan todistaja schnitzelille. Olisi tuhlausta syödä kaikki hyvä ruoka yksin, ja ainahan nyt yksi jehova pöytään mahtuu.

Sitruunabückling Camorran kynsissä

Uskaltauduinpa tuossa taannoin kokkaamaan kaapista löytyneestä bücklingistä, eli savusillistä, tomaattista soossia, jonka ahdoin mahaani timjamiriisin kanssa. Mössö oli niin hyvää, että uskaltauduin kokeilemaan kyseisen fisun sitruunaista kaveria pastakastikkeeseenkin. Kaapintyhjennysmeiningillä mentiin, ja siihen nähden onnistuin loihtimaan yllättävän ihanan ja raikkaan sitruunaisen pastan.

Homma alkoi pastan keittämisellä ja sipulin pilkkomisella. Kuullotin sipulia hetken sitruunaöljyssä pannulla ja viskasin bücklingit sekaan survoen ne väkivaltaisesti puulastalla rikkipoikki pitkin pannua. Hahaa, ihan oikein sille! Hmm...olikohan se iltalukemiseksi ostamani mafiakirja sittenkin turhan raaka minulle, kun sovellan sen oppeja viattomaan kalaan..?

Unohdetaan mafia ja asetellaan maissit hellästi pannulle. Ei rikota niitä, ja pyydetään anteeksi myös mafian survomilta savusillin palasilta. Tarkistetaan että öljyä on riittävästi pannulla kastikkeen aikaansaamiseksi, ja puristetaan yhden sitruunan mehu mukaan. Keltaisessa mafiakeittiössä pastakastike maustettiin valkopippurilla, sitruunapippurilla, valkosipulilla sekä timjamilla.

Kun soosi pannulla on valmista, rikokseen sotketaan myös murhan aikana keittynyt pasta, jota sekoitellaan pannulla sen verran, että kalan kappaleet, öljy ja muut todisteet ovat levinneet tasaisesti pitkin pastaa. Päälle vielä parmesaaniraastetta ja hyvvee on! Maistuis varmaan Napolissakin.

Jep, lähtipä taas lapasesta tämänkin tekstin kirjoittaminen, mutta sellaista sattuu paremmissakin (mafia)piireissä..

Munya

Unelias kokki laajensi maailmankuvaani kertomalla, että munakkaalla ja munakokkelilla on selvä makuero, vaikka periaatteessa aivan samaa kamaa ovatkin. Joo-o, voipi olla, en olekaan tullut ajatelleeksi asiaa aiemmin. Ja mikä huolestuttavinta: en edes muista olenko koskaan syönyt munakokkelia! Kääk! Asia täytyi korjata heti, varsinkin kun Annan kokkeli näytti kuvassa ihan jätte herkulliselta.

Sunnuntai-iltapäivänä sitten kaivoin munat esiin ja ryhdyin hommiin. Voitelin ensin pienen paistinpannun ja vispasin kaksi kananmunaa sekaisin kulhossa. Mukaan kuuluisi sekoittaa suolaa sekä pippuria, mutta minä jätin tavoilleni uskollisena suolan väliin ja tumpsautin vain hieman cayannepippuria munien kaveriksi.

Täältä löytyy yksityiskohtaisempi ohje munakokkelin valmistamiseen (jota keltaisen keittiön tumpelokokkikin seurasi tarkasti onnistuakseen), mutta ideanahan on sekoittaa munaseosta pannulla niin kauan että se alkaa saostua ja kokkaroitua (sarjassamme ovatko nämä oikeita verbejä?). Kun kokkeli on melkein halutun näköistä, otetaan pannu pois levyltä ja lurautetaan kermatilkka joukkoon.

Keltaisessa keittiössä oltiin oikein supermatkijoita, ja maustettiin kokkeli parmesaanilastuilla (sillä unelias kokkikin teki niin), vaikka munakas olisi maistunut hyvältä ilmankin (aivan kuten unelias kokkikin kertoi). Munakokkelin alle piilotin palan paahtoleipää ja söin hyvällä ruokahalulla. Tää on niiiin paljon parempaa kuin munakas, vaikkei sekään toki pahaa ole. Kokeile ihmeessä, mielesi tekee kuitenkin!