Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Keltaisessa keittiössä

torstai 30. lokakuuta 2008

Voivoivoi..



Ratkaisin eilen vaikean yhtälön ja haluan heti jakaa älynväläykseni rakkaan blogini kanssa. Kukaan muu ei ole varmasti koskaan kamppaillut samanlaisen ongelman kanssa ja keksinyt mitään yhtä nerokasta kuin minä. Mensa kutsuu!

Ongelmahan oli se, että jääkaapissani oli hyvää vauhtia ällööntymässä avattu voipaketti. Sen pinta oli jo kauniin tumman keltainen ja epäilin toisen terveyttä siinä määrin, että halusin käyttää voin äkkiä johonkin, ettei tarvitse lihottaa sillä roskista. Toinen ongelmatapaukseni taasen olivat kaksi valkosipulin kynttä, joille en muka keksinyt mitään käyttöä. En tainnut edes miettiä, sillä kyllähän nyt valkosipulia voi työntää ihan mihin vaan.

No kuitenkin, päädyin siis uskomattoman kekseliääseen ratkaisuun ja tein voista sekä valkosipulista maustevoita. Olisitteko itse keksineet moista? Ette varmasti. Voin ja valkosipulin lisäksi sekoitin joukkoon grillausmaustetta, cayannepippuria, valkopippuria sekä mustapippuria. Eli paljon makua, kiitos.

Koemaistoin aikaansaannostani heti teelusikallinen keitettyjen perunoiden kanssa (ja oli hyvää, kuinkas muutenkaan), sillä pottuja sattui olemaan vielä muutama kaapissa sillibileideni jäljiltä. Taannoisten sillibileiden aiheuttaja oli hirmuinen sillihimo, joka iski oikein moukarilla päähän, ja töiden jälkeen oli pakko suunnata tutkimaan lähikaupan sillivalikoimaa. Virhe, olisi nimittäin pitänyt mennä keskustan isoon jättikauppaan, sillä lähikaupassa ei ollut valkosipulisilliä, eikä sitä toista valkoista hyvää, jossa on mätiä mukana. Jouduin siis tyytymään sinappisilliin, joka tosin on hyvää sekin.

Ainiin, yksi miljoonista älynväläyksistäni oli myös se, että pakastin ylimääräisen maustevoin jääpalamuottiin. Näin voin ottaa aina tarpeen vaatiessa yhden tai kaksi palaa maustevoita sulamaan, eikä tarvitse sulattaa koko pötkylää yhden lehtipihvin takia. Olenpa viisas. Kateeksi kävisi jos en olisi minä.

"Olen kaunis
olen rohkea
olen vapaa
syntynyt voittamaan"
(Pelle Miljoona - Olen kaunis)

Välillä täytyy vähän pönkittää itsetuntoaan kehumalla itseään niin maan pärkeleesti. Kokeile sinäkin, se tekee hyvää!

Tunnisteet: ,

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Maailman paras juustokakku



Kyllä vaan, uskallan väittää tämän kakun kuuluvan maailman parhaiden juustokakkujen top ykköseen. Ohje on napattu Polkkapossulta, ja ilman lupaa tietenkin, kuten meillä rikollisilla on tapana toimia. Possun blogista löytyy myös aikas paljon edustavampi kuva kakkusesta, jos keltaisen keittiön mössöinen juustokakun pala ei saa kuolaasi valumaan tarpeeksi. Mahdollisen syyllisen kakkuni ulkonäköön paljastan myöhemmin, lupaathan ettet sitten naura..

Ensin kuitenkin resepti, joka kaikessa alkuperäisyydessään kuuluu näin. Suoraan copy pastettuna, etten vaan unohtaisi mitään tärkeää, ja jotta Polkkapossu saa täyden kunnian kakustaan:

Valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakku

Kastike:
200 g pakastevadelmia
½ dl vettä
3 rkl sokeria

Pohja:
200 g suklaakeksejä
80 voita

Täyte:
1 3/4 dl kermaa
260 g Panda-valkosuklaata
500 g ricottajuustoa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
muutama tippa vaniljaesanssia

Valmista ensin kastike. Sekoita vesi, sokeri ja vadelmat ja kiehauta. Painele kastike lusikalla siivilän läpi, jotta saat siemenet pois.

Tee sitten pohja. Sulata hieman voita ja sekoita murskatut suklaakeksit sekaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja seos vuoan pohjalle.

Sulata seuraavaksi suklaa. Kaada vesihauteeseen kerma ja lisää suklaa sinne vähitellen hämmennellen. Tee lopputäyte. Sekoita ricottajuusto ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan sekoittaen. Tipauta joukkoon vaniljaesanssi. Yhdistä sulatettu suklaa loppuun täyteainekseen ja sekoita.

Kaada pohjan päälle puolet täytteestä. Ripottele sekaan pari ruokalusikallista vadelmakastiketta. Kaada sitten mukaan lopputäyte ja taas pari ruokalusikallista viivoina täytteeseen. Vedä veitsenkärjellä viivojen läpi, niin saat kakkuusi kivan kuvion.

Paista 170-asteisen uunin alaosassa noin tunti. Jäähdytä kunnolla kylmäksi ennen kuin alat edes uneksia kakun ottamisesta pois vuoasta. Maista mielellään vasta seuraavana päivänä, kun täyte on kunnolla tasoittunut. Tarjoa lopun vadelmakastikkeen kanssa.

Kuten arvata saattaa, muokkasin reseptiä jälleen kerran hiukkasen. Vaniljaesanssia ei nimittäin ollut minulla enkä usko että naapurillakaan olisi ollut. Jätin sen siis pois. Keksipohjaan käytin tavallisten suklaakeksien lisäksi hieman myös vaniljan ja toffeen makuisia keksejä, jotta vaniljavaje korjaantuisi. Olenpa ovela. Sivuhuomautuksena mainittakoon että vasarani pääsi jälleen kerran hommiin keksien murskaamisvaiheessa. Enpä liene käyttänyt vasaraa vielä kertaakaan sen ihan oikeaan käyttötarkoitukseen. Mutta nehän ovatkin miesten hommia, eikö niin?


Tällainen tärkeä keittiövälineeni on, paitsi vähän liilampi, mustempi ja vähemmän sininen. Samat kukat kuitenkin, aika ihana siis..

Vihjasinkin jo aiemmin ettei kaikki mennyt kakkuni kohdalla aivan niin kuin olisi pitänyt. Möhläys tapahtui kaupassa, jossa hetkittäisessä aivohäiriössä luulin numeroiden kaksi viisi ja nolla tarkoittavan 500. Niinpä otin vain yhden 250 g paketin ricottajuustoa, vaikka matemaattisesti minua lahjakkaammat (jos heitä on olemassa) ymmärtäisivät heti että paketteja tarvitaan kaksi, sillä 250+250=500.

Huomasin mokani vasta liian myöhään, eli kesken kokkailujen kun kauppa oli jo liian kaukana. Juuston vähyydestä hätääntyneenä päätin jonkin ihmeellisen logiikan perusteella vähentää myös kananmunien määrää kolmesta kahteen. Ei ollut haisuakaan auttaako tämä mitään, mutta koska kananmunat olivat ainoat vielä käsittelemättömät kaverit, ei auttanut muuta kuin vähentää heidän määräänsä.

Kömmähdyksistä huolimatta kakkuseni onnistui paremmin kuin hyvin tehtävässään viedä kieleni. Oli pakko jopa päästää ääneen epämääräisiä nautinnon mölähdyksiä ensimmäisen palan sulaessa suussani. Mietinpä vaan kuinka loistavaa juustokakkua olisi tullut jos olisin noudattanut täydellisesti alkuperäistä reseptiä. Jättehyvää, tror jag.

"Uuh aah, just a little bit
Uuh aah, a little bit more
Uuh aah, just a little bit
You know what I'm looking for"
(Gina G - Just a little bit)


Tunnisteet: , , ,

Scaloppine al limone



Olen lukenut innoissani viimeisten viikkojen ajan syntymäpäivälahjaksi saamaani Culinaria Italia -kirjaa. Osa resepteistä on arvatenkin hieman erikoisia tai tuntuvat minun taidoilleni liian vaikeilta valmistaa. Lombardian kohdalta löysin kuitenkin aivan ihanan kuuloisen ja yksinkertaisen sitruunaleikkeen, scaloppine al limonen, joka tosin ei ollut keltaisessa keittiössä vasikkaa (=scaloppine) vaan porsaan leikettä. Tätä oli pakko kokeilla heti. Otapa sinäkin ylös seuraava kauppalista:

- 2-4 vasikanleikettä
- 2 sitruunaa
- valkopippuria
- 6 rkl oliiviöljyä
- suolaa

Homma alkaa pihvien nuijimisella sekä marinadin valmistamisella. Keltaisessa keittiössä pihvejä hakattiin vasaralla, sillä eipä tarttunut lihanuijaa mukaan viime viikkoiselta Ikean reissulta, vaikka se olisi ollut väline, jonka ihan oikeasti tarvitsisin. Kaikkea muuta sen sijaan lensi ostoskoriin, mutta eipä niistä tällä kertaa enempää, sillä nyt tehdään marinadia.



Marinadiin tarvitset yhden sitruunan mehun puristettuna ja kuoren raastettuna, 4 ruokalusikallista öljyä sekä valkopippuria. Laita pihvisi marinadiin lillumaan ja koita malttaa antaa olla jääkaapissa vähintään tunnin verran. Keltaisessa keittiössä possu aloitti marinoitumisensa jo aamulla, joten puolisen päivää leikkeilläni vierähti sitruunaisessa syleilyssä. Kääntelin pihvejäni välillä, ja voi luoja miten ihana tuoksu marinadista tulvahtikaan keittiöni ilmaa sulostuttamaan. Sitruuna on ehdottomasti yksi lempiruokatuoksuistani!

Kun et enää malta odottaa, kuumenna pari ruokalusikallista öljyä pannulla kuumaksi ja laita ylimääräiset marinadit pois valuttaneet pihvit paistumaan. Varo roiskeita, sillä minun porsaani ainakin räiskyi ja rätisi pannulla oikein urakalla. Kun piffit ovat valmiit, ota ne sivuun ja kaada marinadin jämät pannulle. Lisää joukkoon toisen sitruunan mehu sekä halutessasi hieman lisää valkopippuria sekä suolaa. Minä en yleensä lisää mihinkään ruokaani suolaa, joten korvasin sen kapriksilla, jotka ovatkin erittäin vähäsuolaisia kavereita, kröhöhömm..

Kun kastike on kiehahtanut, laita leikkeet tarvittaessa hetkeksi mukaan pannulle kuumenemaan uudestaan. Jos pihvisi eivät ehtineet jäähtyä liikaa, kaada kastike suoraan niiden päälle ja tarjoile heti. Viimeiset kaksi sanaa ovat kylläkin turhat, sillä veikkaan ettet malta olla syömättä leikkeitäsi än yy tee nyt!



Lisukkeeksi sitruunasioilleni paistoin uunissa hasselbackan perunoita sekä paprikan paloja. Jotakin tuoretta rehuakin heitin lautasen reunalle, sekä aah niin ihania paahdettuja pinjansiemeniä. Nam. Hasselbackan perunat kuuluivat muksuna lemppariruokiini (toisaalta mikäpä nyt ei olisi kuulunut, olin aika kova maistelemaan jo pienenä..), ja niihinhän tarvitset:

- perunaa
- ölööjyvä
- korppujauhoja
- grillimaustetta, tai ihan mitä vaan haluat
- juustoraastetta (tätä ei löytynyt kaapistani tällä kertaa, mutta ilmankin pärjäsi)

Kuori potut, halkaise ne pitkittäin, laita leikkuupinta alaspäin (tai toisinkin päin voit yrittää, jos luulet saavasi sen pysymään pystyssä) ja viiltele perunaa kuin pahinkin teiniangstaaja konsanaan. Älä tee viiltoja kuitenkaan pohjaan asti, sillä muuten perunasi kuolee, eli menee palasiksi. Aivan kuten teiniangstaajakin pahimmassa tapauksessa.


Sivelehivele perunoiden pinnalle öljyä, grillimaustetta sekä korppujauhoja ja laita uuniin. Juustoraasteen vuoro on kun perunat ovat seitsemää viiva kymmentä vaille valmiit, ei aikaisemmin, sillä muuten juusto voi palaa pahaksi.

En taaskaan muista missä asteessa perunoitani kärtsäsin ja kuinka kauan, mutta kokeilemalla se selviää. Osaat kyllä tunnistaa valmiin perunan kunhan vaan muistat käydä kurkkimassa sitä välillä. Äläkä vaan laita silmiäsi hetkeksi kiinni ruoan ollessa uunissa, ettei käy samoin kuin eräälle Volgan väsyttämälle pizzanpaistajalle baari-illan jälkeen. Voitte arvata mitä tapahtui.. Onneksi on palohälytin keksitty ja patterikaan ei ollut lopussa.

"I wonder how I wonder why
Yesterday you told me 'bout the blue blue sky
And all that I can see is just a yellow lemon-tree
I'm turning my head up and down
I'm turning turning turning turning turning around
And all that I can see is just a yellow lemon-tree"
(Fool's Garden - Lemon tree)

Tunnisteet: , , ,

Pimp my bataattikeitto!



Keltaisessa keittiössä tehtiin päivänä eräänä bataattikeittoa, johon en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen. Päätin ottaa revanssin, sillä yksikään keitto ei minulle ryttyile! Kaivoin pelosta tärisevän keittopussin pakkasesta, sulattelin jäistä kökkärettä koko päivän tuijotellen sitä samalla vihaisesti, sillä olen nähnyt Amin Asikaisenkin tekevän niin vastustajalleen ennen mäiskimistä.

Selätin keiton kattilaan ja keittelin sitä kokoon samalla kun mietin millä aseella kävisin sen kimppuun. Päädyin chilivalkosipulikastikkeeseen, jota työnsin väkivaltaisesti keittoparkaan ruokalusikkaa apuna käyttäen. Kun keittoseni oli tarpeeksi kauan hakannut lieden pintaa antautumisen merkiksi, päästin sen lautaselle ja lurautin aiolia sekä kaapista löytyneitä Rips -ruissnackseja päälle. Ja kyllä nyt oli hyvää! Mä tulin voittamaaaan..!

"..epäilin ja pelkäsin melkein toivon heitin,
mutta jaksoin uskoo ihmeisiin.
Hullu sydän odottaa
ja toivoo vaan, että kaikki muuttuu huomenna.
Jossei virheistä voi oppia mitään
silloin turhaa on kai elää elämää.
Mä tulin voittamaan.."
(Idols -finaali 2004 - Tulin voittamaan)

Tunnisteet:

"Myrsky repii puita taivas salamoi.."



Lauantai-iltana alkoi keltaisen keittiön ulkopuolella tuuli viuhua niin kovaa, että täytyi jäädä oikein ihmettelemään sen voimaa. Tuntui että parvekkeen lasit irtoavat hetkenä minä hyvänsä, mutta itsepäisestihän nuo pysyivät kuitenkin kiinni, vaikka kovasti helisivätkin. Hyvähyvä, ovat selvästi tulleet emäntäänsä. Itsepäisyys kannattaa.

Myrskyillan iloksi laitoin uuniin sulhaspiirakoita ja tein kynttilän valossa niiden seuraksi munavoin, johon lisäsin suolan sijaan hieman kaprista. Tai ehkä hieman enemmänkin. Aika tosi älyttömän melko hyvää oli, suosittelen kokeilemaan ellet sitten satu vihaamaan kapriksen makua.



Eräiden lähteiden mukaan sulhaspiirakka on muuten samanlainen kuin karjalanpiirakka, mutta pienempi ja vaaleampi. Jostakin muistan lukeneeni myös, että sulhaspiirakan tulee olla pyöreä ja se keitetään voissa, mistä tulee sen toinen nimi keitinpiirakka. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin en jaksa vaivata päätäni miettimällä liikaa karjalan- ja sulhaspiirakan eroja, pääasia että molemmat maistuvat hyvältä suussani.



Viime viikolla posti toi yllärinä kaksi lippua Juha Tapion konserttiin. Tämä ei nyt kyllä liity aiheeseen mitenkään, mutta pitäähän minun päästä riemuitsemaan kun olen kerrankin voittanut jotakin, kiitos Kotilieden arvonnan! Hups, tulikohan nyt möläytettyä jotakin noloa.. Kotiliesi? Juu, lempilehteni. Oikeasti en ole kovin perehtynyt kyseiseen lehteen, joten eipäs lähdetä haukkumaan toista ilman parempaa tietoa. Voihan se olla ihan hyväkin, vaikka väistämättä mieleeni putkahtaakin vanhemmat kotirouvat ja harmaat pantterit kun kuulen sanan Kotiliesi.

Noniin, mutta joka tapauksessa, kävipä mielessäni että olisinko sittenkin mieluummin voittanut matkalahjakortin, rahaa tai vaikkapa dvd-soittimen kuin liput Juha Tapion keikalle? En kerro mihin vastaukseen päädyin, ettei kukaan Juha Tapio -niminen pahoita mieltään.

"Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan,
varoita ei myrsky matkoistaan
arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa
Toisiamme hetken saamme kantaa
pitkin maailman pintaa karheaa
hetken verran kohti taivaanrantaa kurkottaa."
(Juha Tapio - Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan)

Tunnisteet: ,

Pizzaperjantai


Eräs tuleva insinööri näytti minulle kamerani lisätoimintoja, ja näin hienosti pinkki kamerakin tarkentaa kun sitä vaan osaa käyttää.

Pizzaperjantaita ei kuitenkaan toteutettu Grandiosan sponsoroimalla pizzalla (vaikka se mainos onkin niin ihana, eikä yhtään ärsyttävä!), vaan ihan omatekemällä herkulla, jossa täytteitä on paaaljon enemmän kuin kaupan pakastealtaasta löytyvissä kökköpizzoissa. Pizzamme syntyi Keravalla, jossa kyseinen ruoka tuntuu olevan kansallisruoan asemassa. Joka toisella kulmalla lukee nimittäin Pizza Kebab, ja ei siinä mitään, krapulapäivänä Kerava olisi taivas, kun joka paikasta tulvii krapulapizzaa. En kuitenkaan hankkinut krapulaa vierailullani Kerava Cityyn, vaikka jälkkäridrinkkiä sekä Munyan olutta joinkin.


Pizzapohjan väsäämisestä kunnian saa joku muu kuin minä, sillä katselin mieluummin vierestä kun toinen sotkee kätensä taikinaan. Sitäpaitsi pizzan tekoon tarvitaan karvaiset kädet (vai miksi muuten luulette että suurin osa pizzerioista ja kebabiloista on karvaisten maahanmuuttajien hallussa?), ja tiukan vertailun jälkeen hävisin karvaisuuskilpailun ihan vain muutaman karvan erotuksella. Joten mies sai tehdä pohjan. Ja hyvän pohjan tekikin. Näillä ohjeilla mentiin, tosin jauhoja taisi kulua hiukan enemmän:

- 2 dl vettä
- 1/3 tl suolaa
- 1/2 pussia kuivahiivaa (tai 15 g tuorehiivaa)
- n. 4,5 dl vehnäjauhoja
- 2-3 rkl ruokaöljyä

Heitä hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sitten vaan lisäillään jauhoja pikkuhiljaa. Suolakin taisi mennä jossain vaiheessa mukaan, en katsonut niin tarkkaan että milloin, sillä telkkarissa temmeltävät maajussit porsaineen (enkä nyt tarkoita porsailla morsianehdokkaita, vaan ihan oikeita söpöjä pikkupossuja) veivät huomioni hetkittäin pois keittiöhommista.

Öljy lisätään loppuvaiheessa ja jauhoja tyrkätään sekaan niin kauan että taikina näyttää pizzataikinalta. Muista vaivata niin kovasti että käsi on seuraavana päivänä kipeä, muuten en takaa että pohjasta tulee yhtä hyvä kuin meillä oli. Hylkää taikina nurkkaan häpeämään hetkeksi, levitä se sen jälkeen pellille ja heitä täytteet päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin parikymmentä minuuttia. Syö.



Me yritimme ottaa rauhallisesti täytteiden kanssa, ettei niiden määrä mene ihan överiksi. Päädyimmekin tomaattimössöjen ja juustoraasteen lisäksi työntämään pizzamme vain seuraavia täytteitä:

- jauhelihaa
- kinkkua
- pekonia
- paprikaa
- sipulia
- valkosipulia
- herkkusieniä
- oliivia
- jalapenoja
- ananasta

Muistinkohan kaikki..?


Jälkkäridrinkin resepti on salainen. Sen verran voin kuitenkin paljastaa että sekoittimeen lurahti jäiden ja mansikoiden lisäksi mehua. Ja ehkä alkomaholiakin.

Käteeni tarttui jälleen kaupan hyllyltä hieman erikoisempi olut. Edellisen viikon timanttioluen pahuudesta en ollut oppinut mitään, sillä lähestyin kuola valuen epäilyttävää kaljapulloa, jossa komeili banaanin kuva. Banaani on hyvää ja olut on hyvää, joten banaanioluenkin on oltava hyvää. Ja olihan se ainakin parempaa kuin timanttiolut, mutta melkoisen makeaa. Useampaa kuin yhtä pulloa on turha yrittääkään juoda kerralla, niin ällömakealta se alkoi maistua loppua kohden.


Reilun kaupan kaljaa. Terveisiä Munyalle Afrikkaan!

"Going back to my root
Born in Africa
'cause I'm born in Africa
Born in Africa"
(Dr. Alban - Born in Africa)

Tunnisteet: , , ,

tiistai 21. lokakuuta 2008

Faaraon pähkinä



Marco Polo törmäsi kookospähkinään Jaavalla 1200-luvulla. Reissutarinoidensa kuuntelijoille hän kehui kohtaamaansa karvaista pähkinää hedelmäksi, joka on täyteläisen makuinen, makeaa kuin sokeri ja valkoinen kuin maito. Tutkimusmatkailijamme kutsui kookosta faaraonpähkinäksi, ja vain Marco tietää miksi; Kenties se muistuttaa häntä faaraosta tai jostakin faaraon ruumiinosasta?

Minä en halua tietää enempää faaraosta ja hänen pähkinöistään, mutta kaupan hyllyllä möllöttävä kookosmaito sen sijaan kiinnosti minua niinkin paljon, että nappasin sen mukaani ja työnsin sitä niin alkukeittoon kuin pääruokaanikin. Keltaisessa keittiössä syntyikin sunnuntaipäivän iloksi kookoksista (ei varmaan taivu noin?) bataattikeittoa ja kanakastiketta.


Bataattikeittoon soseutetaan:

- kasvislientä noin puoli kattilallista
- bataatti (tooosi iso sellainen tai pari pienempää)
- sipuli
- kookosmaitoa noin pari desiä
- currya
- valkopippuria

Ensin keitellään bataatin ja sipulin palaset pehmeäksi kasvisliemessä, jonka jälkeen otetaan sauvasekoitin esiin ja turautetaan kaikki sileäksi mössöksi. Laita kattila takaisin liedelle (ellet surautellut liedellä sekoittimella), heitä kookosmaito ja mausteet sekaan ja anna porista hetki pieni. Valmis.

Minun mielestäni keitosta tuli hieman liian pliisua. Syytin siitä ensiksi kookosmaitoa, sillä ajattelin etteivät makunystyräni ole tottuneet sen makuun. Mutta ei, olin väärässä, sillä kookosmaitoon tekemäni kanakastike oli herkkua. Veikkaisinkin että ensi kerralla täytyy joko lisätä bataattia tai vähentää lientä, jotta keitosta tulisi vähemmän litkuista. Maku sinänsä oli hyvä, mutta koostumus hieman liian laihaa minun makuuni.



Keiton jälkeen oli pääruoan vuoro: Kanakastiketta sekä pinaattiriisiä. Kastikkeeseen tarvitset:

- kanasuikaleita (sellainen normaalin kokoinen paketti)
- pari desiä kookosmaitoa
- Tikka Masala Spice Mix -maustesekoitusta koko hela pussi
- valkosipuli-chilikastiketta teelusikallinen tai pari
- paprikaa (mulla oli kaks vajaata, keltainen ja vihreä)
- uksi sipuli
- minä lisäsin vielä pippuria joukkoon, mutta veikkaan että se ei ole pakollista, varsinkaan jos et ole tottunut kovin mausteiseen ruokaan

Ensin pannulla pehmenivät paprikat ja sipuli, joiden jälkeen ruskistin kanasuikaleet. Sitten maustesekoituspussi ja kookosmaito mukaan pulputtamaan. Taisin lorauttaa pannulle myös pikkuisen vettä. Maista kastiketta tässä vaiheessa, ja lisää valkosipuli-chilikastiketta sekä mahdollisesti myös pippuria tai muita mausteita sen verran kuin koet tarpeelliseksi.

Keltaisessa keittiössä lisukkeeksi keitettiin riisiä kanaliemessä, ja lopuksi sekaan heitettiin vielä pakasteesta pinaattia. Kappas vaan, taas sain huijattua itseni syömään terveellisyyttä, ilman että edes huomasin mitään! Nojoo, ehkä riisi oli vähän normaalia vihreämpää, mutta jos syö pimeässä, ei moista sivuseikkaa pistä ihan heti merkille. Ja voihan olla että se on vain homeessa?

Vihreästä tulikin mieleen aperitiivini, joka oli tällä(kin) kertaa Tallinnan tuliaisia (itseltäni itselleni, kuinkas muutenkaan). Viru Valge Appletinilla ei ole mitään tekemistä kookoksen kanssa, mutta päästin sen mukaan bileisiin kun toinen tahtoi niin kovasti kuulua joukkoon. Ja meillähän ei rasismia suvaita, joten olitpa sitten virolainen tai et, voit olla varma että tuhoan sinut mahahapoillani ennemmin tai myöhemmin.

Virolainen omena

Tiedätkö mitä yhteistä on Marco Pololla ja Apulannan Tonilla? No minäpä kerron: Molemmat ovat inspiroituneet faaraosta niin kovasti että ovat nimenneet hänen mukaansa jotakin tärkeää. Kuten aiemmin totesinkin, Marco Polo antoi karvaiselle pähkinälle faaraon nimen, mutta Tonipa pisti paremmaksi ja teki faaraolle ihan oman biisin:

"..Faarao kaitsee hukkuvaa
Maataan eilen kauneinta
Faarao ei väisty paikaltaan
Hiekkaan palatsissaan uppoaa

Kätke raivosi nauruun

Rautakiskoilla ei koskaan voinut kääntyä
Eikä rautakuoressa voinut kasvattaa sydäntä
Kaunis puukko rinnassa haavoittaa ruostuneen lailla
Murheen valtakunnassa ei tarvi kenenkään olla se yksi ainoa"
(Apulanta - Faarao)

Tunnisteet: , , , ,

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kuka on kingi?



Tein jälleen viikonloppumatkan, tällä kertaa niinkin eksoottiseen ja kaukaiseen maahan kuin Keravalle. Ja kuten kunnon turistin kuuluukin, etsin tietoa lomakohteestani etukäteen kaikkitietävän ystävämme Googlen avulla. Ranen kolleineen olinkin jo nähnyt telkkarissa, mutta muun muassa seuraavat faktat olivat uusia yllätyksiä minulle:

- Kerava on kaupunki.

- Kerava on perustettu 70-luvulla, mikä heijastuu hyvin Keravan eräistä kaupunginosista, kuten Saviosta. Siellä noin 50 % asukkaista on edelleen pilvenpolttajia, ja kuten keravalainen perimätieto kertoo, hipit harrastivat siellä ruohon polttamista jo kirjavalla 70-luvulla. Savio on huono turistikohde, vaikka siellä onkin oma juna-asema ja kaunis kebab-grilli.

- Keravan keskustan ja Savion välistä löytyy paikka nimeltä Kannisto. Kannisto on tyypillinen slummi, jossa on hielle haiseva koulu. Kannistossa ei ikinä tapahdu mitään ja siellä on illalla aivan hiljaista.

- Esihistoriallisella ajalla tarkoitetaan aikaa ennen luku- ja kirjoitustaitoa. Keravalla esihistoriallisen ajan katsotaan varsinaisesti päättyneen 1980-luvulla, kun järvenpääläiset saapuivat kaupunkiin ja toivat mukanaan kirjallisen ja sikäläisittäin melko sanarikkaan graffititaiteen. Esihistoriallisen ajan päättyminen tarkoitti monen asian muutosta keravalaisille. Makkaralla oli nyt hinta, joka voitiin teipata grillin ikkunaan niin, että monet osasivat sen lukea.


Tämän sivistävän Hikipedia-käynnin jälkeen pursuin matkakuumeista intoa enkä malttanut odottaa että pääsen kokemaan Keravan ihan itse, niin mahtavalta paikalta se vaikuttaa. Ja vihdoin koko päivän kelloon vilkuilun ja minuuttien laskemisen jälkeen tieni vei perjantai-iltana Kerava Cityyn. Oikeasti odotin ehkä enemmänkin herra Keravan näkemistä kuin paikassa nimeltä Kerava vierailua, mutta enpäs nyt taida sittenkään uskaltaa myöntää näin julkisesti mitään tuollaista..



Uskaltauduin siis viime viikonloppuna poistumaan omasta rakkaasta keltaisesta keittiöstäni, sillä seurauksella että löysin itseni pyörimästä neuvottomana toisen keittiöstä. Vaikeaa kun ei tiedä mistä mitäkin löytyy, löytyykö ollenkaan tai löytyykö jotain muutakin. Raastinkin oli niin pelottavan näköinen etten uskaltanut koskea siihen, vaan annoin suosiolla keittiön isännän raastaa juustoa minunkin tortillaani.


Yritä nyt sitten saada tämä vielä rullallekin.. Itse en olisi onnistunut, mutta kyseisen tortillan kokoojalla tuntui olevan kummallinen taito tehdä aivan liian täydestäkin tortillasta siisti rulla.

Teimme siis tortilloja. Helppoa ja hyvää viikonloppuruokaa, jonka kanssa olut maistuu hyvälle. Paitsi ei timanttiolut, jota erehdyin nappaamaan yhden (ja onneksi vain yhden) pullon mukaani kaupan hyllyltä sen kivan etiketin takia. Eihän mikään noin nätti voi maistua pahalle? Voi se, vaikka loppua kohti omituiseen makuun ehtikin hieman tottua, ja sain kuin sainkin juotua koko pullollisen loppuun. Okei myönnetään, kaadoin juomaa välillä viereiseenkin suuhun, joten en ansaitse itselleni ihan koko kunniaa pahan timanttioluen tuhoamisesta.


Niin kaunista ja niin pahaa


Tortillojen teko on helppoa. Osta kaupasta tarvitsemasi määrä valmiita tortillalättyjä ja haluamiasi täytteitä. Me otimme suosiolla perhepakkauksen tortilloja, sillä olemmehan kovia syömään ja aioimme työntää rullia suuhumme vielä seuraavanakin päivänä. Lärpäköiden lisäksi ostimme kanasuikaleita ja niille maustesekoitusta, salaattia, kurkkua, paprikaa, sipulia, jalapenoja, juustoa sekä valkosipulimaustekurkkua. Kaiken kruunasi neljä eri dippiä, joista valkosipuliseen puristimme hieman ekstravalkosipulia, sillä on se vaan niiiin hyvää tuo valkoinen sipuliystävämme.

Dippivalikoima

Sitten ei muuta kuin lämpimän tortillaletun päälle täytteitä, rullaksi ja suuhun. Välillä joutui pysähtymään ja pyyhkimään leualle ja syliin valunutta tortillantäytettä sekä hörppäämään olutta ja höröttämään yhden tähden leffan typerääkin typerämmälle huumorille. Siinä vaiheessa kun alat epäröidä mahtuuko vielä yksi tortilla mahaasi, suosittelen lopettamaan, sillä muuten olet kohta niin ähkyssä ettei mikään enää onnistu.


Rehuosasto


Nyt maistuis Chicken tonight! Chicken tonight..!

Minä onnistuin kerrankin täydellisistä ahmimislähtökohdista huolimatta välttämään ähkyn, niin tuoreessa muistissa oli vielä valkosipuliviikonloppuna hankkimani liian täysi maha, joka meinasi hieman häiritä Linnanmäellä huvitteluakin. Ja se ei ollut kivaa se, sillä kyllä Lintsillä pitää olla skarppina, alkuverrytelleenä, lämmitelleenä ja venytelleenä, jotta jaksaa temmeltää kaikki uudetkin vuoristoradat läpi.

Ja eksyinpähän taas hieman sivuraiteelle, mutta pitäähän nyt Linnanmäki mainita jos siellä on kerran käynyt. Siellä oli sitäpaitsi ennen muinoin laite, jossa soi nonstoppina biisi, jonka yhden version laitan tähän loppuun. Voitte uskoa että oli hieman hermoja raastava kokemus jäädä jumiin laitteen sisuksiin kuuntelemaan ikuisiksi ajoiksi epävireeseen mennyttä musiikkinauhaa. Paras Lintsi-muistoni ikinä..!

"Matkustan ympäri maailmaa
laukussa tortillaa ja kaljaa vaan
jos mua hiukkasen onnistaa
niin uuden ystävän saan.
Saavunpa keskelle Keravan maan
laukussa tortillaa ja kaljaa vaan
yksin ei tarvitse ollakaan
kun uuden ystävän saan.
Kun sanon päivää
hän sanoo "Asiaa! Asiaa!"
Kun sanon päivää
hän potkii seinää."

Terveisiä Ranelle! Rane on kingi!

Tunnisteet: ,

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Sipulilililihapullat ja muut arki-illan kaverit

Jotkut jatkavat lihapullataikinaansa korppujauhoilla, mutta keltaisessa keittiössä jauhot jätetään suosiolla väliin (sillä kun syödään lihaa, on sen oltava lihaa) ja jauhelihaa jatketaan sipulilla, yleensä melko suurella määrällä sitä. Koska en laita suolaa oikeastaan mihinkään ruokaani, käytän mausteita sitäkin enemmän. Tälläkin kertaa pyörittelin hieman mausteisemman puoleisia lihapullia.


Kun he olivat vielä pyöreitä..

Martinan sipulilihapulliin tarvitset:

- jauhelihaa (koko hela paketti)
- sipulia (uksi iso tai kaksi pieni)
- kansmuns (on yhtä kuin kananmuna)
- valkosipuli-chilikastiketta (oisko lurahtanu noin ruokalusikallinen?)
- teelusikallinen Jim Beam hot saucea (ei oo pakko jos ei taho tai ei omista)
- cayanne-, valko- ja mustapippuria. Paljon. Mutta ei liikaa.

Mörssää kaikki ainekset sekaisin, tee mössöstä palleroita, työnnä pallerot noin 200 asteiseen uuniin (mielellään pellin ja leivinpaperin päälle) ja ota pois kun lihapullat ovat valmiilta, eli kun he ovat ruskeita ja maistuvat oikealta. Minä ainakin napsin yhden pullan koemaistamismielessä suoraan uunista suuhuni. Oli poppaa, muista puhaltaa ettei kieli pala.



Lihapullien kaverina uunissa kypsyivät myös bataatti- ja perunalohkot, joihin tarvitset:


- bataatin (on muuten veikeän kokoinen muhku tämä kaveri)
- perunaa niin että lohkoja on suunnilleen saman verran kuin bataattiakin (minulla taisi olla viisi keskikokoista pottua)
- öljyä
- pippurisekoitusta
- grillaus- ja yleismaustetta

Kuori ja lohko perunat ja bataatti. Heitä kulhoon, lorauta vähän öljyä päälle ja viskaa mausteet sekaan. Heiluttele kulhoa niin että jokainen peruna- ja bataattiviipaleesi pääsee osalliseksi öljyn ravitsevan limaisesta vaikutuksesta. Mausteet sekoittuvat pintaan siinä sivussa. Kaada lohkot uunivuokaan ja päräytä 200 asteiseen uuniin vajaaksi tunniksi, tai siihen asti kunnes lohkot ovat valmiita. Kypsymisaika riippuu kovasti lohkojesi koosta (koolla siis on väliä, vaikka pikku-Mikko muuta väittäisikin) ja hieman myös uunisi ominaisuuksista. Kai. En tosin tunne kuin oman uunini, joten paha se on sinun uunistasi mennä mitään väittämään.

Jotta ateria olisi täydellinen, tai edes yrittäisi noin niin kuin muodollisesti olla, värkkäsin uunikavereita odotellessani pannulla pippurisen kastikkeen. Kapriskastikkeeseeni tuli fifty-sixty lihalientä ja ruokakermaa. Sekaan piilotin teelusikallisen dijon-sinappia, musta- ja valkopippuria (tää oli pippuripäivä, päivä joka muistetaaaan) sekä kastikkeen keityttyä (taas näitä vaikeita sanamuotoja..) kokoon vajaan kourallisen kapriksia, sillä olen nähnyt Food Clubin poikienkin tekevän niin. Hyvää tuli, vaikka ihan itse maistoinkin.

Turha etsiä tästä kapriksia, sillä he olivat kuvaushetkellä vielä purkissa

Aki Sirkesalo on laulanut pikkusormen lisäksi myös muun muassa arjesta ja arki-illasta. Laitankin tähän Akin muistoksi muutaman rivin eräästä herran biisistä, olkoonkin että arki on melko kaukana Thaimaan aalloista / Aki on melko kaukana Thaimaan aalloilla.

"Hei, tänä yönä sulan sinuun kii.
Ei, en aio vatvoa mun ongelmii.
Mä tiedän, että arki painaa.
Mutta silti vähän lämpöäs lainaa.
Ei se haittaa, jos hetki vielä valvotaan.
Jos odotat aikaa, parempaa aikaa
odotat seuraavaan elämään."
(Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa)

Tunnisteet: , , , ,

tiistai 14. lokakuuta 2008

Valkoinen sipuli



Valkosipuli on yksi keltaisen keittiön mieluisimmista vieraista. Tai no ei kai tuota enää voi vieraaksi sanoa, sillä valkosipulia on keittiössäni lähes aina muodossa tai toisessa, ja on pikemminkin poikkeus jos sitä ei löydy keltaisuuden hyllyiltä.

Viime viikonloppuna keltaisessa keittiössä vietettiin valkosipuliviikonloppua, johon kuului muun muassa valkosipulimarinoituja porsaanfileitä, valkosipulikermaperunoita sekä kastiketta, johon turautimme pari valkosipulin kynttä, jotta se ei erottuisi epäedukseen muusta valkosipulisesta ruoastamme. Nokkelimmat ehkä huomasivatkin että puhun monikossa, ja tämähän johtuu siitä, että keltaisessa keittiössä on todistettavasti nähty viikonlopun aikana ihka oikea mies. Hallelujah, ihmeiden aika ei ole ohi!

Valkosipuliviikonloppuun kuului myös kaksi dippiä, jotka väänsin perjantaina muun kokkailun ohessa. Saku-leivästä ja salaatista kirjoitinkin jo, ja nyt on aika paljastaa kahden valkosipulisen dipin ohjeet:



Etualalle itsensä on änkenyt majoneesipohjainen dippi, ja takana toisen tunkeilusta suivaantuneena nyyhkii kermaviiliin väsätty dippendaali


Dippi 1:

- kermaviiliä
- valkosipuli-chilikastiketta
- dijon-sinappia
- valkosipulia
- cayanne-pippuria
- grillaus- ja yleismaustetta

Dippi 2:

- aiolia, eli valkosipulimajoneesia
- kaupan valmista hot chili -dippijauhetta
- tähänkin voi vielä lisätä valkosipulia puristimen läpi työnnettynä, mutta minä taisin tyytyä tällä kertaa vähemmän valkosipuliseen versioon

Molempiin dippeihin lisäilin aineksia mutu-tuntumalla ja välillä maistellen. Kannattaa pitää mielessä, että maut voimistuvat dippien hengaillessa jääkaapissa, joten liian tujua ei kannata tehdä. Mitään varsinaista dipattavaa en näiden seuraksi tietenkään ymmärtänyt hommata, mutta nälkä keinot keksii, ja paksumpaa soosia levitinkin leivän päälle ohuemman dipin maustaessa salaattiani. Ja kyllähän maistui valkosipuli, namnam.

Valkosipuli on ihmisen todellinen ystävä tai pikemminkin henkivartija, sillä sen on kerrottu pitävän loitolla kaiken tämänkin pahan:


- virukset
- kasvaimet
- verisuonten tukokset
- korkean verenpaineen
- vatsa- ja suolisto-ongelmat
- sienitaudit
- nuhan
- korvasäryn
- kouristukset
- finnit
- mustelmat
- hiustenlähdön
- vampyyrit
- tuholaiset
- ylipainon
- spitaalin
- mielenvikaisuuden
- vesikauhun
- hammassäryn
- tunkeilevat ihmiset aamujunassa
- hyvän tuoksuisen hengityksen

- ...eli toisin sanoen kaiken, mitä tohdit väittää. Kyllä aina joku uskoo kuitenkin...

Valkosipuliviikonloppuni kruunasi äidin lähettämät valkosipulinkynsipurkit, jotka saapuivat luokseni sunnuntaina veljeni toimiessa lähettinä. Toisessa purkissa kynnet uiskentelevat karpaloliemessä ja toisessa niitä marinoidaan chilillä. Kiitoksia äipälle näistä, samoin veljelle perheineen synttärilahjasta, jonka kirjaosiosta tullaan varmasti vielä kuulemaan blogini sivuilla.

Tunnisteet:

maanantai 13. lokakuuta 2008

Ruokaperjantai

Jos viikonloppuna ei ole erikoisempaa ohjelmaa, ja vaikka olisikin, käytän perjantai-illan yleensä keltaisessa keittiössä touhuamiseen. Jos hyvin käy saan touhuilun päätteeksi aikaiseksi jotakin ruokaakin.

Perjantai on ruoanlaiton lisäksi myös yksi hauskimmista päivistä käydä kaupassa. Etenkin alkuillasta ruokakaupat ovat täynnä kiireisiä, tuhisevia ja puhisevia otuksia, joiden raivonpurkauksia katsellessani saan outoa tyydytystä. Sitä huomaa olevansa onnellinen kun jollakin toisella menee niin huonosti, että pahaa oloa täytyy purkaa viattomaan kassatyöntekijäänkin.


Viime perjantai oli erityisen merkittävä päivä, sillä synnytin silloin esikoiseni. Iltakahdeksan aikaan uunista putkahti elämäni ensimmäinen ihan itse ja ilman apua vääntämäni leipä, joka sai hätäkasteessa nimekseen Saku. Hätää ei oikeasti ollut, sillä synnytys oli oikein mutkaton, mutta tarvitsin tekosyyn antaa leivälleni nimen kun se vielä oli kokonainen. Ohjeen olutleipään löysin pastanjauhajien blogista, ja se kuuluupi näin:

Tarvitset:

- 7,2 dl vehnäjauhoja (keltaisen keittiön omapäinen emäntä korvasi osan grahamilla, tuttavallisemmin grey hamilla)
- 1 - 1,5 rkl leivinjauhetta
- vajaa tl ruokasoodaa
- vajaa tl suolaa (tämän takia jouduin minäkin hankkimaan ison suolapänikän kaappiini homehtumaan)
- 0,6 dl sokeria
- 3,6 dl olutta (Copterlinen onnistuneen lennon kunniaksi käytin Sakua)

Tämä on helppoa: Mittaa kaikki kuivat aineet (eli kaikki muut paitsi bisse, jos et ymmärtänyt) kulhoon, sekoita hieman ja kaada olut perään. Sekoita bisse jauhojen sekä jauheiden joukkoon ja kippaa taikina voideltuun vuokaan. Keltaisesta keittiöstä löytyi yllätyksekseni ihan oikea leipävuoka, mistä lie sekin löytänyt tiensä kaappini ylähyllylle. Leipävuoka tai ei, paista taikinamöhkälettä valitsemassasi astiassa 190 asteessa 55-60 minuuttia. Tämän jälkeen koita malttaa antaa leipäsi jäähtyä hetki ennen kuin tunget sitä kaksin käsin suuhusi.

Uunituore leipä on vaan jotakin niin hyvää, että suosittelen sitä lämpimästi myös kassajonossa kiehuville mammoille. Rapeakuorinen leipä lämpöisine sisuksineen taikoo vihan pois paatuneimmankin valittajamummon kasvoilta. Toivottavasti. Edes hetkeksi.


Saku-leivän kaveriksi väsäsin myös pienen salaatin. Perinteisten salaatinlehtien, kurkun, paprikan ja oliivin (meilläpäin ainakin oliivi kuuluu salaatin perusraaka-aineisiin, eikö teillä muka kuulu?) lisäksi siipaloin joukkoon herkkukurkkua ja italialaista salamia. Päälle vielä juustoraastetta ikuisesta grana padanostani, joka ei muuten loppunut vieläkään, vaikka olen työntänyt sitä jo melkein joka paikkaan. Riittoisa kaveri on hän.

Lautasen sivuun viipaloin vielä hunaja- ja cantaloupemelonia. Ja olihan kuulkaas ihmettelyn paikka kaupassa, kun melonilaarin yläpuolella luki monen eri lajikkeen nimi hintoineen ja vaakanumeroineen, eikä tämä tietämätön taneli tiennyt kenen nimi on cantaloupe ja kenen hunaja. Eivätkä torvelot voineet edes vastata vaikka kysyin. Jotain käytöstapoja meloneillekin hei. Tuurilla osuin kuitenkin oikeaan, ja nyt tiedän (kiitos googlen) että oranssimpi kaveri vihertävine kuorineen on cantaloupea ja keltaisempi versio hunajamelonia. Kaikkea sitä vanhoina päivinään vielä oppiikin.

Tunnisteet: , ,

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Naposteltavia kasviskavereita



Tällainen kuva tupsahti jostakin esille. Olen räpsäissyt sen pinkillä kamerallani viime kesänä, vaikken tiennyt tulevasta ruokablogistani kuvaushetkellä tuon taivaallistakaan. Kenties alitajuntani työsti kuitenkin tulevaa nettielämääni jo tuolloin, en nimittäin ymmärrä miksi muuten olisin erehtynyt kuvaamaan ruokaani. Lautasen reunalla poseeraavat rinkulat ovat sipsejä, mutta eivät perinteisiä perunaisia, vaan kesäkurpitsaisia sellaisia.

Kesäkurpitsasipsit syntyivät kun löysin kaapistani muoviläpyskän, jonka keskellä komeilee terä erinäisten asioiden siivuttamista varten. Jaa, oliko minulla tällainenkin? Täytyykin keksiä sille tekemistä. Ja kun tuo kesäkurpitsakin tuossa kuikuilee, niin siipaleeksihan se piestään. Ohuen ohuet viipaleet viskotaan uunipellille, heitetään öljyä ja mausteita päälle ja tungetaan uuniin johonkin asteeseen joksikin aikaa. Pahoittelen epätarkkoja ohjeitani, mutta enhän minäkään nyt kaikkea voi muistaa.

Keraamisen muffinssivuoan vallannut tahna on sisäisen himosörssääjäni aikaansaama sekoitus erinäisistä keltaisessa keittiössä majailleista aineksista. Tämänkään tarkkaa sisältöä en muista minä, eivätkä nopean kyselykierroksen jälkeen muutkaan sivupersoonani, mutta ainakin kikherneitä, oliiviöljyä ja valkosipulia muistelisin turauttaneeni sauvasekoittimella sohjoksi. Kokeilemalla se selviää ja rohkea herkun syö, kuten keltaisessa keittiössä on tapana sanoa.




Nämä palaset syntyivät kun löysin jääkaapistani paprikoita, grana padano -juustoa sekä kananmunan. Leikkasin paprikat ensin reilun kokoisiksi palasiksi, rikoin kananmunan yhdelle lautaselle ja raastoin, raastin, raastelin.. (onpa vaikeaa toisinaan tämä äitiemme kieli, mutta ymmärtänette mitä yritän sanoa) grana padanoa toiselle lautaselle. Juustoraasteen sekaan heitin myös pippurisekoitusta.

Pannulle lorahti öljyä, tällä kertaa juustotäytteisten jalapenojen purkista, jonka ansiosta sain mukavaa lisämakua paprikoihini. Sitten olikin temppuradan aika kun päästin paprikan palaset hyppimään ensin kananmunaan, sitten juustoraasteeseen ja lopulta paistinpannulle. Siinä ne saivat kärytä molemmin puolin jokusen tovin, jonka jälkeen temppurata ei suinkaan ollut vielä ohitse, vaan paprikat joutuivat käymään kuivumassa talouspaperilla ennen kuin pääsivät lautaselleni.

En tiedä onko normaalia pitää palaneen ruoan mausta, mutta minun suussani ainakin parhaalle maistuivat kärähtäneimmät versiot. Hieman jo mustuneet paprikat olivat mukavan rapeita ja juusto oli muodostanut kivan kuoren niiden päälle. Namnam. Ja ei muuta kun sohvaperunoimaan paprikat toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä.

Tunnisteet:

Kamelianainen

Tai ihan vaan kameli, ja ilmeisesti vielä miespuolinen sellainen, sillä eräiden lähteiden mukaan nuoren kameliuroon liha on herkullisempaa kuin akkapuolisen kyttyräystävämme. Jep, arvasit oikein, olen jälleen kerran maistellut Cantina Westin erikoisuuksia.

Viimeisen sysäyksen kamelin maistamiseen antoi kohtaaminen aidon ja elävän kamelin kanssa syksyisellä Korkeasaaren reissullamme. Kameliaitauksen kohdalla alkoi nimittäin olla nälkä, ja tulipa mieleeni otusta ihmetellessäni, että tuon voisi muuten syödä. Näyttää aika muhevalta kaverilta. Seuralaiseni oli samaa mieltä, joten aloimme suunnitella kolmannen kerran kuukauden sisään ruokailua Cantina Westin meksikolaistunnelmissa.



Ja eilenhän se päivä sitten koitti kun löysin lautaseltani kamelin. Vähän meinasi olla suru puserossa, sillä tiesin kyttyräisen olevan viimeinen ravintolan tämänhetkisen listan erikoisuuksista. Nyt ei auta muu kuin odotella uusien kummallisuuksien listalle putkahtamista, ja tutkailla jos jonkin toisen helsinkiläisravintolan listalta löytyisi uusi eläinkaveri.

Olen kuullut joidenkin onnekkaiden löytäneen kauppojen pakastealtaistakin erikoisia lihaköntsiä, kuten kengurua ja muita ei-niin-tavallisia ruokaeläimiä, mutta minun silmiini ei ole osunut kuin kalapuikkoja ja pakastepizzaa. Kävimme vielä eilen kamelisen ruokailumme jälkeen kurkkimassa parinkin eri ruokakaupan pakastevalikoimaa, mutta emme valitettavasti päässeet todistamaan omituisten otusten kerhon kokoontumista. Etsintä jatkuu..

"Jos yksinäinen on sinun pesäkolosi
jos murheelliseksi tunnet olosi
Silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän.
Meitä ei olekaan aivan vähän.

Jos sinun äänesi tulee ulos meluna
jos sinun nenäsi on niinkuin peruna.
Silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän.
Meitä ei olekaan aivan vähän.

Ei sinun kannata siitä panna pahaksi
jos sua joku nimittää möhömahaksi
Silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän.
Meitä ei olekaan aivan vähän.

Niinhän se on että jokaista maailmassa
joku toinen voi pitää omituisena.
Silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän.
Meitä ei olekaan aivan vähän."
(Rölli - Omituisten otusten kerho)

Tunnisteet: ,

maanantai 6. lokakuuta 2008

Etelän lomalla



Minun on päästävä vähintään kerran vuodessa lentämään. Yleensä tämä toteutuu jokakesäisellä lomalennollani etelän rantalomakohteisiin, mutta tänä kesänä vuosittainen matkani jäi väliin muuton ja liian lyhyen kesäloman takia. Vähemmästäkin tulee vieroitusoireita, ja nyt syksyllä pakkomielteeni taivaalla liihottamiseen saavutti niin korkean asteen, että olin valmis uhmaamaan jopa kuolemaa päästäkseni lentämään.

Joten Copterline kutsuu! Mielessäni alkoi soida PMMP:n "Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle.." kun Copterlinen turvatarkastajat pyysivät riisumaan ensin takin, sitten vyön, sitten.. ja silti piippasin. Ja silti pääsin kopteriin. Turvallista matkaa!

Vastoin kaikkea, helikopterimme ei tipahtanutkaan mereen, vaan pääsimme kuin pääsimmekin hengissä perille Tallinnaan, jossa aurinko paistaa möllötti niin kuin etelän lomalla kuuluukin. Oli jopa niin lämmin että tarkenimme istua terassilla. Ajatella, terassilla lokakuussa! Ei se ilmastonmuutos taida ollakaan ihan huono juttu.

Terassin lisäksi koimme "Bon voyage!" -tunteita (..vai miten se oli?) kävellessämme ympyrää vanhassa kaupungissa, tutkimme karttaa, otimme valokuvia, joimme muutaman tuopin lisää ja helikopteri-itsemurhan epäonnistuttua yritimme uudestaan päästä hengestämme kipittämällä autotien yli väärästä kohtaa. Kävimme tietenkin myös syömässä eräässä pihviravintolassa, jonka herkulliset annokset hiljentävät todistetusti kännisen suomalaiseukonkin.


Päinvastaisista huhupuheista huolimatta ainakin tämä Tallinnan ruoka oli niin hyvää, että minunkin oli pakko syödä melkein koko annos, vaikka olin jo puolessa välissä aivan täynnä.

Kotimatka taittui turvallisesti laivalla, jossa matkustajille oli järjestetty lisäjännitystä palohälytyksen muodossa. Me tosin olimme kiinnostuneempia kauppojen valikoimasta kuin hälytykseen reagoimisesta. Onhan sitä ennenkin palohälyttimet soineet eikä missään ole silti palanut. Miksi siis nytkään palaisi? Kuuluisia viimeisiä sanoja..

Kahden tunnin laivamatkan jälkeen oli taas nälkä, joten suuntasimme Amarilloon dippilautaselle. Amarillo Sampleriin kuuluu neljä dippiä ja vaikka mitä hyvää dippailtavaa. Ehdottomasti paras yhdistelmä oli mozzarellatikut ja chili-valkosipulimajoneesi. Kyseinen majoneesi oli niin järkyttävän hyvää, että sitä on pakko opetella tekemään itse, tai vaihtoehtoisesti varastaa koko Amarillon dippivarasto omaan jääkaappiin, jotta voin lusikoida dippiä naamaani aina kun huvittaa. Veikkaan että erään toisenkin naamaan voisi upota pari lusikallista..


Amarillon dippilautanen

Juomapuoltakin tuli maisteltua:


Perinteiset


Irish Coffee


Huomaa laivan tyylikkäät muovimukit


Mansikkamargarita

Ja loppuun vielä tämän vuoden BB:stäkin tuttu biisi, jota kuuntelin koko edellisen viikon psyykatessani itseäni jännittävälle helikopterilennollemme. Täytyy kiittää tässä yhteydessä vielä matkaseuraani, jota ilman reissulla ei olisi ollut yhtään niin hauskaa kuin nyt oli. Meillä oli jopa niin rattoisaa yhdessä, että bileet venähtivät sunnuntain puolelle. Kerrankin sai syyn tilata (krapula)pizzaa, ei sen niin väliä vaikka sitä ei saisikaan syötyä..

"..Every day and every night,
I always dream that
You are by my side

Oh, baby, every day
And every night,
Well I said everything's
Gonna be alright

And I'll fly with you,
I'll fly with you,
I'll fly with you.."
(Gigi D'Agostino - I'll fly with you)

Tunnisteet: , , ,

perjantai 3. lokakuuta 2008

Salaattiperhe


Syntymäpäiväni iltaa vietin missäpä muuallakaan kuin ravintolassa, ja keidenpä muidenkaan kuin jo tutuksi tulleiden Paratiisihotellin ystävieni kanssa, jotka myös Vilukissana ja Tuplavirheen toisena puoliskona tunnetaan. Tällä kertaa kävimme katsastamassa Perheen, eli La Famiglian Keskuskadulla.

Ennen ruokailua kilistelimme kauniin nimisellä kuohuviinillä. En pidä kiroilusta, joten jätän viinin nimen, tai oikeastaan sen oikeasta nimestä vääntämämme lempinimen mainitsematta. Ruokalistan salaattiosasto vetosi tällä kertaa meihin eniten, ja kun jokainen päätyi vielä eri salaattiin, tuli pöytäseurueessamme kokeiltua kaikkia listan kolmesta salaatista.

Minua himotti eniten vuohenjuustosalaatti, jossa oli jättimäisen juustokiekon lisäksi salaatteja, pinjansiemeniä, kirsikkatomaatteja, jotakin hyvää kastiketta sekä vuohenjuuston alla piilossa ollut paahdettu leipärinkula. Ja hyvää oli. Salaatti on siinäkin mielessä hyvä ravintolasyöminen, että sen jaksan yleensä minäkin tuhota kokonaan.



Sain ystäviltäni myös herkullisia synttärilahjoja, joissa yhdistyi kolme intohimoani: ruoka, kirjat ja Italia. Paketista ja kirjekuoresta paljastui jättimäinen Culinaria Italia -kirja ihanalla omistuskirjoituksella sekä kaksi lahjakorttia, joilla pääsen nauttimaan Benin ja Jerryn seurasta Kampin kauppakeskuksessa.

Täytyy sanoa että kyllä Hannu ja Heikki tuntee Martin hyvin, niin mieluisat lahjat oli osattu hankkia. Kiitos niistä, riemukkaasta ruokaseurasta sekä puheenaiheista, jotka sopivat hyvin ruokapöytään. Oikeasti, ei minulta ainakaan mene ruokahalu vaikka syömisen ohessa puhuttaisiin kuinka epämääräisistä asioista. Eri asia sitten jos joku naapuripöytäläinen häiriintyi keskusteluistamme salakuunneltuaan meitä, mutta sehän ei taas ole meidän ongelmamme. Mitäs kuunteli.

Loppuun vielä kaunis ystävyydestä kertova lastenlaulu, jonka eräät känniääliöt ovat onnistuneet pilaamaan. En tietenkään suostu syyttämään itseäni (koskas minä nyt muka jonkun biisin pilaisin?), vaan heitä, jotka eivät useiden toistojen jälkeen enää suostuneet kuuntelemaan lauluamme. En ymmärrä. Lauloimme niin kauniisti kun vain osasimme ja ihan tosissamme, mutta silti meidän käskettiin olla hiljaa. En muista tottelimmeko.

"Etkö ymmärrä, mitä sulle lausun?
Kerran vielä mä kuiskata sen voin,
että sullekin uudet leikkini näytän.
Siihen vielä mä lisäsin, että sinusta välitän.
Siihen vielä mä lisäsin, että sinusta välitän."

Tunnisteet: ,

torstai 2. lokakuuta 2008

Hyvää syntymäpäivää minulle rakkain..



Mikä voisikaan olla parempi tekosyy leipoa keittiö täyteen herkkuja kuin oma syntymäpäivä? Työpaikalle ainakin pitää viedä synttäripullaa, ja kun äiti käy synttärikahvilla on oltava jotakin tarjottavaa. Itselleenkin täytyy tietenkin tehdä juuri niitä herkkuja, joista eniten pitää. Niinpä keltaisessa keittiössä pilkottiin, sekoitettiin, vatkattiin, mitattiin (kerrankin), paistettiin ja maistettiin kokonaisen illan ajan niin uusia kuin vanhojakin makuja, jotta synttäripäivä koittaisi mahdollisimman maukkaissa merkeissä.

Työkavereille päätin tehdä pätkismuffinsseja, sillä niiden synnyttämisessä olen onnistunut ennenkin. Katso vaikka kesäterveisten kohdalta jos et muuten usko. Rumimmat muffinssit syötin äidille ja hänen ystävälleen ja taisipa omaankin suuhun kadota yksi levähtänyt muffari. Ja ehkä toinenkin. Ja kolmas.


Eilen hieman etuajassa toteutetulla synttärikahveella oli myös suolaista tarjottavaa, sillä kaikki olivat enemmän tai vähemmän nälkäisiä työpäivän jäljiltä. Ja koska pelkän makean syömisestä tulee helposti paha olo (no eihän tuu!) kannoin aluksi pöytään pekonitomaatteja ja salamipiirakan. Niiden jälkeen oli muffinssien ja suklaan vuoro.


Tarkoituksenani oli tehdä myös pekoniherkkusieniä, mutta herkkusienipurkin kanssa tuli hieman erimielisyyksiä, kun ei se suostunut avautumaan ilman purkinavaajaa. Höh, tyhmä! Siispä jätin herkkusienet jääkaappiin murjottamaan. En olis halunnutkaan! Tomaatit on paljon parempia! Paitsi että olen niille allerginen..


Helppo suolainen naposteltava syntyy kädenkäänteessä kiepauttamalla pekonisiipale kirsikkatomaatin ympärille ja kiinnittämällä kaverukset toisiinsa cocktail- eli kukkohäntätikulla. Jätetään se toinen suomennos väliin, sillä minulle ainakin sanasta cock tulee ensimmäisenä kukko mieleen, eikö sinullekin?



Tässä he vasta odottelevat uuniin pääsyä

Salamipiirakkaan käytin valmista piirakkapohjaa, sillä olen laiska. Piste. Paistoin vuokaan levitettyä pohjaa uunissa ehkä noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen levitin taikinan päälle salamia, sipulia ja paprikaa. Paprikaa laitoin kolmea eri väriä, sillä värikkyys antaa vaikutelman että piirakassa olisi useampaa täytettä kuin todellisuudessa onkaan. Hahaa, olenpas ovela! Kukaan muu ei mennyt lankaan kuin minä itse..


Täytteiden päälle lorottelin kulhossa sekoittamani ruokakerman (2 dl) ja kahden kananmunan sekä mustapippurin sekoituksen. Pinnalle vielä juustoraastetta ja piirakka 200 asteiseen uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Aika on jälleen kerran viitteellinen, joten suosittelen kurkistelemaan uuniin, ja ottamaan piirakan suosiolla pois kun sen reunat ovat ruskistuneet ja juusto pinnalla on saanut hieman väriä.




Seuraava biisi on saanut ainakin isoveljeni tirauttamaan pari kyyneltä syntymäpäivänsä aamuna, kun hänet herätettiin päräyttämällä kyseinen biisi soimaan. Kenellepä nyt ei tulisi itku silmään, jos koko perhe laulaa sängyn vierellä iloisena, että: "Sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en". Vähemmästäkin tulee suru pienen synttärisankarin puseroon.

"Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan
herätän sinut unestasi ja onnea toivotan
lailla perhosen leijailen korvaasi kuiskaamaan
sanat kaikkein kauneimmat jotka suinkin vain osaan

Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en,
suukko poskellesi olkoon sellainen
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
hyvää syntymäpäivää toivotan
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
ja paljon onnea vaan"

(Sig - Hyvää syntymäpäivää)

Tunnisteet: , ,