Pöllimisillä Rajamäen Rykmentissä

Olen törmännyt blogeja selaillessani erilaisiin listauksiin, kysymyksiin ja muihin, joita ilmeisesti kuuluu pölliä myös omaan blogiin, vastata kysymyksiin tai tehdä muuten vaan niin kuin käsketään, ja simsalabim: -Taas on tullut paljastettua itsestä uusia salaisuuksia!

Minäkin päätin kokeilla yhtä listausta, johon törmäsin Rajamäen Rykmentti -nimisessä blogissa. Tässä siis paljastuksia suuresta omaisuudestani; ruksatut minulla jo on:

[ ] akvaario
[ ] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[ ] dvd-soitin Tahtooo..!
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[ ] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[x] ilmakitara Siis niiku täh? Eiks kaikilla oo?
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin Pöllitty äidiltä, vaikken edes juo kahvia..
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[x] langaton hiiri Ärsyttävä, patterit on aina lopussa!
[ ] leipäkone
[ ] leivänpaahdin Tää pitäis kyllä hankkia..
[ ] litteä tietokonenäyttö Mun antiikkikoneessako?!
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[ ] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[x] parisänky Joojoo, kyllä siihen kaks mahtuu..
[x] parveke
[ ] pelikone
[ ] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[ ] rappuset
[x] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[x] salarakas Eikös Martina oo yhtä kuin salarakas? Näin mä ainaki oon asian ymmärtänyt.
[x] sauna Aaah, lämmmiin...
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[x] suoristusrauta hiuksille Mutta oho, nehän on jo suorat!
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[ ] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka Oliski!
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti Haha, miten tää liittyy mihinkään? Eipä oo just nyt ainakaan ku flunssakin meni pois.
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat En myönnä
[x] tietokonepöytä Kiitokset Kaivolanmäkeen!
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[x] verenpainemittari Kyllähän nyt jokaiselta itseään kunnioittavalta mummolta pitää tämä löytyä!
[ ] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera Vai lasketaanko se, että digikameralla voi kuvata?
[x] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

Törkeen pitkä lista, huhhuh, nyt tais tulla koko blogi täyteen!

Huijausrisottoa

Välillä täytyy mennä sieltä missä aita on vähän matalammalla. Niin mentiin myös maanantaina kun keltaisessa keittiössä kokkailtiin risottoa. Oikeaoppiseen risottoonhan tulisi kuivaa valkoviiniä noin desilitra, mutta enhän minä nyt noin vähäisen määrän takia viitsinyt korkata viinipulloa. Loputhan olisi pitänyt tietysti juoda, ja vielä arki-iltana, mitähän pomokin siihen sanoisi? Skippasin siis viinin ja tyydyin pelkkään lihaliemeen.

Italialainen viimeistelee risottonsa aimo nokareella voita ja raastetulla parmesaanijuustolla. Mutta koska en ole italialainen, päätin jälleen oikaista ja jätin voin kokonaan pois. Parmesaaninkin korvasin grana padanolla, joka on niin läheistä sukua parmesaanille, että tuskinpa edes huomaisit eroa, varsinkin jos valehtelisin oikein sujuvasti käyttäneeni aitoa parmigiano reggianoa eli parmanjuustoa eli parmesaania. Eikö yksi nimi per juusto voisi riittää? Tässähän menee heikompimuistinen ja -älyinen kohta ihan sekaisin.

Huijauksistani huolimatta risotto maistui kuin maistuikin risotolta ja vieläpä hyvältä sellaiselta. Mahakin tuli täyteen vaikka kevensin riisimössöäni hieman voin määrää säätelemällä.



Suppilovahverorisoton huijausversioon tarvitset:

- sipulia
- suppilovahveroita
- lihalientä
- risottoriisiä
- grana padano -juustoa
- hieman voita tai öljyä

Ja kuten niin usein ennenkin, tämäkin ruoka alkaa sipulin pilkkomisella ja voissa tahi öljyssä kuullottamisessa. Minä jaksoin pyöritellä sipulisilppua pannulla vain hetken, kunnes heitin riisit mukaan ja paistoin niitä pienen voinokareen kera. Sipuli ehtii kyllä pehmetä riisin mukana, joten sinne vaan riisit ja sipulit samaan pataan paistumaan. Hyvää tulee, luota muhun.

Ainiin, lihaliemi pitää lämmittää myös aikaisessa vaiheessa. Sitä lisäillään kuullotetun riisin joukkoon noin kauhallinen kerrallaan sitä mukaa kun edellinen satsi on imeytynyt. Jatka liemen kanssa läträilyä koko ajan sekoitellen, kunnes riisi on sopivan pehmeää. Pieni purutuntuma kuuluu aitoon risottoon, joten ihan mössöksi riisiä ei tarvitse päästää, ellei nyt ihan välttämättä halua.

Jossain vaiheessa voit heittää suppilovahverot mukaan seokseen. Minä taisin kärsimättömänä laittaa ne riisin ja sipulin joukkoon heti alussa. Ja nytpä on sitten kaikkia kolmea kuivattua joululahjasientä kokeiltu. Alkaa jo nyt surettaa kun tiedän niiden loppuvan joskus, todennäköisesti melko piankin. Iloisimmin yllätti torvisieni, johtuen varmaankin siitä etten tuntenut kyseistä sieniystävää kovin hyvin aikaisemmin. Kanttarelli ja suppilovahvero sen sijaan olivat jo vanhoja tuttuja, joten niiden maukkaus ei enää tullut yllätyksenä.

Ja nyt ollaan vähän ilkeitä, sillä riisistä puhuttaessa on aina kuittailtava Vilukissalle eräästä kerrasta kun matkustimme autolla keskustaa kohti ja tutustuimme lähemmin riisiin. Ei kerrota kuitenkaan sen enempää, ettei kenenkään ruokahalu kaikkoa. Samalla reissulla tutustuimme myös mynthoneihin, mutta jätetään sekin tarina kertomatta, jos ei muuta niin turvallisuussyistä.

Sienien myötä päästiin taas syystunnelmiin ja lokakuuhun:

"Jos tahdot tietää mitä on pimeä
Asu luonani lokakuu
Jos tahdot nähdä mitä on valo
Pysy luonani kesään

Nämä aamut päivä voi oottaa
Pian se saa yöksi jäädä
Nämä sateet ja pakenevat pilvet
Aavistan taivaan

Kuuletko äänet ja äänettömyyden
Näetkö taakse harmaan
Sinua katson ja sinua kosketan
Ja sinä tulet mukaan"
(Maarit - Jos tahdot tietää)

Jäätelötaivas

Kauppakeskus Kluuvissa sijaitsee Helsingin ensimmäinen aito italialainen jäätelökahvila Ciao Gelateria Café. Jotakin kahvilan jäätelöiden maukkaudesta kertoo ainakin se, että nirsoakin nirsompi pikkuveljeni, joka tilaa Mäkissäkin hampurilaisen pelkällä pihvillä (sillä kaikki muu on kuulemma pahaa) söi annoksensa mukisematta loppuun asti. Ehdottipa hän vielä uusintakierrostakin kahvilassa, ja voin kertoa, että se on jo jotain se!

Kahvilan jätskivalikoimiin kuuluu useita päivittäin vaihtuvia jäätelö- ja sorbettimakuja. Mukana on myös erikoisempiakin kavereita, joten ei ole ihme että tämä erikoisuuksien perässä juokseva tyttö on kerran jos toisenkin talsinut jäätelövitriinin eteen ihmettelemään valikoimaa.

Viime herkuttelukerralla pelasin varman päälle ja otin vadelmajuustokakun makuisen pallon. Kulhossa, sillä vohveli murenee ja on pahaa. Veljeni otti raikkaan mansikkasorbetin, jota myös minä voin kehua erinomaiseksi, sillä törkkäsin tietenkin oman lusikkani myös veljen jäätelöpalloon. Kaverille kans, ja isosiskolle ei muuten väitetä vastaan!

"Muistan jäätelökesää
Kun lapset kiirehtii kouluun
Posken rusketus häviää
Illat pimenee jouluun"
(Maarit - Jäätelökesä)

Antilooooppi ja helikopterihaaveita

Sarjassamme "Mitä en ainakaan tilaisi ravintolan ruokalistalta". Osa yksihän oli parin viikon takainen hevospihvi, ja nyt on vuorossa osa 2: Antilooppi.

Hortoilimme herra hevossyöjän kanssa Helsingin keskustassa etsien sopivaa ravintolaa, jossa poistaa vatsassa häiriköivä ruokavaje. Kävelimme muutamankin ruokapaikan ohitse, mutta mikään ei tuntunut sopivalta vaihtoehdolta. Lopulta suuntasimme tuttuun TexMex-ravintolaan Kasarmikadulla. Onhan listalla vielä antilooppia? On, siispä sisään, suoraan yläkertaan ja ruokaa odottelemaan.

Hernando's Antilopeen kuuluu 180 g antiloopin ulkofileetä, lammasmakkaraa, maissipippurikastiketta, papukasvishöystöä tacokuoren sisällä sekä lohkoperunoita. Ja vaikka antiloopin liha kuulostaa yhtä epäilyttävältä kuin matka Copterlinella Tallinnaan, ylitti sarvipäinen ystävämme odotukset hyvänmakuisella ja todella murealla lihallaan. Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun hehkutetaan lihan olevan niin mureaa että se sulaa suuhun.

Voinkin suositella antilooppia kaikille, jotka haluavat syödä ruokaa, ja vieläpä hyvää sellaista. Jos annos liippaisee läheltäkään Cantina Westin antilooppia, niin lupaan että ette tule pettymään. Aiemmin mainitsemaani Copterlinea sen sijaan kannattaa harkita tarkemmin. Vaikka kävisi sellainen ihme, että helikopteri pääsisi perille asti, ei kannata huokaista helpotuksesta ennen kuin on päässyt turvallisen välimatkan päähän kopterista. Tämän tietää myös eräs perheenisä, jonka surullisen tarinan kuulin eilen. Pakko myöntää että silmäni kostuivat tapausta muistellessani vielä junassakin matkalla kotiin. Naurusta nimittäin, hahhahhah!! Ja kuka väitti että huumorintajuni olisi jotenkin kieroutunut?



Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, sanoi Martina, kun matkaa Copterlinella varasi.. Saas nähdä kuinka tytön käy. Pitää muistaa tarkistaa missä pelastusvene (kai siellä on sellainen?) sijaitsee ja ottaa sukellusvarusteet varmuuden vuoksi mukaan.

"Viimeinen lento niin hieno niin hento
Lempeät tuulet isän saattoi matkaan
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
Lennolla jolta ei palannutkaan"
(Kaija Koo - Viimeinen lento)

Caipiroskaa laivalta

Seilasimme eräänä syyskuisena lauantaina työporukan kanssa Tallinnaan ja takaisin. Kyseessä oli Tallink Siljan tarjoama opintomatka, ja tärkeimmän oppimani asian voin paljastaa myös teille: Laivan kaupasta voi ostaa aivan mielettömän hyvää Caipiroska -drinkkisekoitusta! Ja jos tilaa etukäteen sixpackin (josta voi jakaa pari pulloa sulle, sulle ja mulle), tulee yhden pullon (1l) hinnaksi 9,40 €. Oujee.

Tämän tärkeän asian opin oikeastaan työkaveriltani, mutta kiitos Tallink Siljallekin hyvästä yrityksestä opettaa meille...noh, mitä ikinä halusivatkaan meidän oppivan. Uudet laivat tuli toki nähtyä ja drinkkiliput käytettyä. Buffet-tarjoilutkin on nyt koettu ja Kadriorgin palatsi kierretty. Mutta mikä tärkeintä: Kotona odottaa vielä puolitoista pulloa Caipiroskaa!

Juomahan on aivan valmista sekoitusta, joten caipiroska-janon yllättäessä ei tarvitse alkaa läträtä miljoonan eri pullon, sokerin ja muun tykötarpeen kanssa. Riittää kun hakkaa muutamia jääpaloja murskaksi ja kaataa juomaa päälle. Jos haluaa oikein hienostella voi juoman koristella vielä limelohkoilla. Keltaisesta keittiöstä ei löytynyt ensimmäisellä maistamiskerralla limeä, mutta jäätä murskasin kyllä sitäkin innokkaammin. Ja vasaralla tietysti, milläs muullakaan?

Että tervemenoa vaan laivalle, sillä:

"Paratiisi on Tallinnan laivalla

sieltä raahataan suurella vaivalla

koritolkulla kaljaa ja koskista

ja ei hävetä yhtään"

(Leevi and the Leavings - Tallinnan laivalla)

Bibbaloista toipumista ja nakkistroganoffia

Stroganoff. Melkein yhtä vaikea sana lausuttavaksi kuin kotiosoitteeni yhden (ja vain yhden..?) boolilasillisen jälkeen viime lauantaiyönä. En viitsinyt tuolloin edes yrittää sopertaa kotikatuni nimeä taksikuskille, vaan pyysin häntä jättämään minut asemalle (A-S-E-M-A, huomattavasti helpompi lausua!), josta reippaana tyttönä kävelin loppumatkan kotiin. Puksun assa ei ehkä ole se turvallisin paikka hoiperrella yksin viikonloppuyönä, mutta kiitos boolilasillisen, minua ei pelottanut yhtään.

Lauantai-illan Bibbaloiden tarjoiluista vastasi punaisen rivitalon isäntäpari. Singstarilla pelleilyn ohella söimme jos vaikka mitä herkkuja, joita himoitsin vielä sunnuntainakin. Olisi vaan pitänyt tyhjentää juhlien ruoka-astiat kaikkien huomaamatta käsilaukkuun, niin olisi ollut kotonakin herkkuja moneksi päiväksi. Mutta koska en ymmärtänyt näin tehdä, oli maanantaina marssittava kauppaan.

Tässä vain pieni osa koko totuudesta

Keltaisessa keittiössä on kokkailtu viime aikoina kotiruokaklassikoita sekä syksyisiä ruokia sienineen, omenoineen ja mausteineen. Tällä kertaa oli jälleen kotiruoan vuoro ja syksyisen aurinkoisena maanantai-iltana keittiössäni syntyikin aimo läjä nakkistroganoffia. Jos sinunkin tekee mieli pureskella nakkia, osta kaupasta, dyykkaa roskiksesta tai varasta naapurilta seuraavia aineksia:

- nakkeja

- sipulia

- maustekurkkua

- vehnäjauhoja

- lihalientä

- dijon-sinappia (muutkin sinapit käy, mutta onhan tämä nyt parasta ruoanlaittoon, eiks vaan hei)

- ruokakermaa

- jotain tomaattipitoistakin voi laittaa mukaan, mutta minä armahdin suuni tällä kertaa tomaatin aiheuttamalta allergiselta poltteelta, ja lurautin stroganoffiini vain pikkutipan Jim Beam hot saucea

Ja näin se homma etenee:

Ruskista nakin pätkät ja kuullota sipuli. En taaskaan osannut päättää mikä olisi paras järjestys lisätä loput ainekset seokseen, mutta päädyin heittämään ensin lihaliemen ja jauhot nakkien päälle. Tämän jälkeen availin sinappipurkkia, maanantaikoomailin ja laitoin vanhan tutun arkipäivän pelastajamme eli purkkiperunamuussin mikroon valmistumaan.

Kun kastike oli saanut vähän aikaa porista pannulla, lorautin joukkoon ruokakermaa ja sinappia sekä hetken miettimisen jälkeen myös hieman Jim Beamia. Tomaattipyre tai vastaava tekisi stroganoffista ihanamman värisen, mutta koska allergiani on jaksanut kiusata minua viime aikoina hieman liikaa, yritin poistaa nakkikastikkeeni kalpeuden pelkästään Jimin avustuksella.

Lopuksi vielä mauste-, suola-, tai herkkukurkut sekaan, muussi pois mikrosta, tavaraa lautaselle ja syömään. Samalla voit vaikkapa harjoitella Singstarilla seuraavaa biisiä, vaikka tuskinpa osaat laulaa sitä yhtä kauniisti kuin eräät boolin rohkaisemat viime lauantaina. Kyllä oli herkkää, melkein itku tuli.

"..I'm not a perfect person

I never meant to do those things to you

And so I have to say before I go

That I just want you to know

I've found a reason for me

To change who I used to be

A reason to start over new

and the reason is you

I've found a reason to show

A side of me you didn't know

A reason for all that I do

And the reason is you.."

(Hoobastank - The Reason)

Perjantaina otetaan keittoa!

Minä olen keittoihmisiä. Ja niin vaan tänäkin perjantaina tuli juhlistettua viikonlopun alkamista vetämällä keittoa oikein kunnolla. Odotin jo keskellä työpäivää hetkeä, jolloin pääsen käpertymään sohvan nurkkaan ja virittämään itseni viikonlopputaajuudelle.

Tällä kertaa perjantai-illan ilonani oli torvisienikeitto, johon sain sopivasti upotettua jääkaapista löytyneet sulatejuuston, paprikan ja sipulin jämät. Itse sienetkin odottivat valmiina keittiön hyllyllä, joten kauppaan ei tarvinnut mennä ollenkaan! Menin silti, sillä perjantaisin kuuluu mennä kasvattamaan ruokakaupan jonoja, varsinkin jos itsellä ei ole kiire eikä tarvetta ostaa mitään.



Keittooni lennähti:

- sipulia
- vihreää paprikaa
- valkosipulia
- lihalientä
- Koskenlaskijaa
- kuivattuja torvisieniä
- maitoa
- mustapippuria

Ensiksi kattilan pohjalla pehmenivät sipuli- ja paprikasilppu. Pian heidän peräänsä lurahti lihaliemi ja valkosipulikin taisi lentää joukkoon näillä main. Tässä välissä annoin kavereille aikaa tutustua toisiinsa ja hieman yksityisyyttä peittämällä kattilan kannella.

Iloisen puheensorinan kuuluessa, oli aika lähettää uusi asukas kattilaan. Hän on BB-Koskenlaskija, horoskoopiltaan sulatejuusto. Itseään Koskenlaskija kuvailee hieman pehmeäksi ja limaiseksi, mutta myös joukkoon sulautuvaiseksi. Seurallinenkin Koskenlaskija on, ja hän saattaakin homehtua jos hänet unohdetaan liian pitkäksi aikaa yksin. Tervemenoa kattilaan Koskenlaskija!

Kun sulatejuustoköntsät olivat melkein kokonaan liuenneet heitin soppaan torvisienet. Suureen keitokseensa kuivatut sienet olivat valmistautuneet lillumalla hetkisen vedessä. Lopuksi lurautin sekaan hieman maitoa ja mustapippuria. Ja sitten vaan sohvan nurkkaan soppaa lusikoimaan ja nautiskelemaan viikonlopusta. Tästä tuli oikeasti niin maittavaa että jouduin hetken miettimään voinko minä tosiaan saada jotain näin hyvää aikaiseksi.

"Perjantai,
täällä päivästä toiseen vanhenen,
silti sinua aina odottaen,
perjantai"
(Dingo - Perjantai)

"We're going to eat pizza..

..back to the onion."
Voihan Vengaboysin We're going to Ibizan noinkin kuulla. Ei se väärin ole(?). Ja Maija Vilkkumaan Ingalsin Laurassahan lauletaan "Ne ei tahdo mua, ne tahtookin lasilaudan..". Ai eikö muka? Kysykää vaikka eräältä hyväkuuloiselta datanomi-opiskelijalta.

Takaisin sipuliin. Torstai-iltana oli triplatreffien aika kun Tara, Charla ja Holly (eläköön Paratiisihotellin ensimmäinen tuotantokausi!) tallustivat Virgin Oiliin. Tara ja Charla juonivat jälleen kerran keskenään, ja ottivat varaslähdön hiippailemalla ravintolaan etukäteen kuohuviinilasilliselle.

Eräs meistä oli ollut fiksu ja varannut pöydän etukäteen (ja se en ollut minä, tosin tuskinpa kukaan edes luuli minusta löytyvän sen verran fiksuutta). Tässä ravintolassa pöytävaraus kannattaa, sillä meitä edeltävät nälkäiset käännytettiin ovelta, kun sisään ei enää mahtunut ruokailijoita. Tuttu tunne viime kerralta, vaan tälläpä kertaa pääsimmekin marssimaan sisään ja ruokalistaa tutkimaan.



Tällä pizzalla ei ole mitään tekemistä Virgin Oilin pizzojen kanssa, tai ainakaan hän ei ole myöntänyt sitä vaimolleen.

Pizzaa. Se on kuulemma ainakin tosi hyvää täällä. Yli kahdenkymmenen vaihtoehdon joukosta onnistuin vihdoin päätymään Fiamma Napoliin, joka sisältää tomaattikastiketta (terveisiä allergialle), mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua, herkkusieniä ja gorgonzolajuustoa. Namnam, hyvää oli. Sienetkin oli varmaan kerätty itse metsästä, sillä eivät ne ainakaan purkista tulleet. Jaksoin jopa syödä koko pizzan (paitsi ei kai kukaan reunoja syö?), mikä on melkoisen harvinaista.

Ruokajuomanamme toimi talon punaviini, muilla 12 cl, paitsi eräällä alkoholistilla 16 cl. Kamalaa kun jotkut eivät tiedä rajojaan ja arkenakin juopottelevat isolla lasillisella viiniä. Hyihyi. En minä vaan koskaan sellaista tekisi..


Pyhän Anthonyn ranta

Pakko se nyt vaan on jälleen kerran muistella kesää, kiitos Vengapoikien pizzabiisin. Tällä kertaa muistoissa on toissakesän Ibizan reissu, jolla ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen, kunhan vain siivet nää kantaa. Suomen kuninkaan (miten niin nainen ei voi olla kuningas??) ja kuningattaren lomaan kuuluivat myös kuolleet käet, lentokoneeseen ja yksiöön katoaminen sekä football music. Hasista syövä neekerikin oli normaali näky hotellin parvekkeella, vaikka itse pitäydyimmekin terveellisemmissä lomaruoissa, kuten nachoissa, patatas bravasissa ja majoneesissa. Harmaa kinkku ja lakukin kävivät mielessämme, mutta jätimme ne kuitenkin syömättä.

"We're going to Ibiza
Back to the island
We're gonna have a party
In the Mediterranean Sea"
(Vengaboys - We're going to Ibiza)

Tätä biisiähän emme ainakaan kuunnelleet ennen reissua. Emmekä myöskään paikan päällä. Baaritiskilläkään emme tanssineet kyseisen biisin soidessa. Ja kaikki uskoo.

"Keltainen toukokuu..

..mikset sä jo tuu, oon turhaan odottanut tuulta lempeää.."

Ollaanpa sitä taas ajankohtaisia, mutta kuten Trendikin mainoksessaan muistuttaa: Kesään on enää 9 kuukautta! Ja sitäpaitsi keltaisessa keittiössä kaikki keltainen on aina ajankohtaista. Jopa keltainen toukokuu ja Aikakone.

Eilen teki mieli väsätä jotakin ihan peruskotiruokaa ja hetken pähkäiltyäni mieleeni putkahtikin makaronilaatikko. Jauhelihaa on tullut syötyä lähiaikoina niin paljon, että päätin tehdä temput ja napata ostoskoriin jauhelihapaketin sijaan kanasuikaleita. Ja koska munamaito kuulostaa sanana niin typerältä, korvasin sen kanaliemellä ja sulatejuustolla.

Lisäksi innostuin heittelemään laatikkoon fetaa, kanttarelleja sekä maissia, jonka jälkeen viimeistään joudutaan hylkäämään ajatus perusmakaronilaatikosta. Mutta kotiruokaa tämä kyllä on, sillä kotonahan minä tämän tein. Joten tavoite saavutettu!

Keltaisen makaronilaatikon vanhemmat ovat:

- keltainen makaroni (voit ihan itse valita minkä muotoista haluat)

- keltaiset kanasuikaleet

- keltasipuli

- keltavahverot

- keltainen kanaliemi

- Koskenlaskija (jolla on keltaiset hiukset)

- keltainen curry

- keltainen maissi

- keltaista juustoa

- sekä perheen musta lammas: valkoinen feta

Jos olet mies, tai jos et muuten vaan osaa keskittyä kolmeen asiaan kerralla, pyydä kaksi kaveria avuksesi. Sillä nytpä laitetaankin kolme levyä päälle samaan aikaan (ounou!), kahteen asetellaan kattila ja yhteen paistinpannu. Laita kattiloihin vettä sen verran kun tuntuu sopivalta. Toiseen heitetään makaronit kiehumaan ja toiseen laitetaan kanaliemikuutio, jonka liuettua saa Koskenlaskija kunnian sulaa kanaliemen lämpimässä syleilyssä.

Pannulla paistetaan currylla maustetut kanasuikaleet sekä sipuli, ja kun kaikissa kasareissa näyttää valmiilta, ladotaan ainekset kerroksittain uunivuokaan. Semmoseen vähän syvempään mieluiten, ellet sitten halua tehdä makaronilaatikkopiirakkaa. Makaronin ei tarvitse olla tässä vaiheessa ihan valmista, kun ei se kuitenkaan ole sitä vielä, ja minähän en jaksa odottaa hitaampia. Muista heitellä sekaan myös maissia, fetaa ja kanttarelleja. Kun vuokasi on täynnä, tai ainekset muuten vaan loppuneet ennen aikojaan, kaada sekaan kanaliemi ja Koskenlaskija. Päälle voit tehdä vielä juustokuorrutuksen niin keltaisuus on taattu.

Sitten vaan laatikko uuniin pariin sataan asteeseen. Keltaisen keittiön pieni vuoka viihtyi uunin lämmössä noin puoli tuntia, mutta älkää luottako sokeasti tähän aikaan, vaan kurkkikaa sinne uuniin aina välillä. Jos laatikko muuttuu mustaksi, myöhästyit ja ruoka on pilalla. Ota se siis pois uunista, kun se näyttää vielä makaronilaatikolta, mutta ei kuitenkaan raa'alta sellaiselta.

Saanen esitellä vielä kolme maustehyllylläni majailevaa ystävää: Suppis, Kanttis ja Torvisieni. Nämä kuivatut kaverit tulivat luokseni viime jouluna, ja vaikka olisin halunnut kokeilla kaikkia sieniä heti, säästin ne järjettömän itsekurin, kidutuksen, lahjomisen ja mielikuvaharjoitusten avulla siihen kunnes sain oman keltaisen keittiöni. Ja eilen vihdoinkin koitti se hetki kun Kanttis ensimmäisenä rohkeana avattiin, osa sen sisällöstä pääsi veteen kellumaan ja sen jälkeen mukaan makaronilaatikkoon. Vaikka sieniä oli muihin aineksiin verrattuna vähän, toivat ne ihanasti kanttarellin makua laatikkooni. Luulenkin että nyt kun olen päässyt makuun (eli kun olen vihdoin ymmärtänyt miten kuivattuja sieniä käytetään), nämä kolme kaverusta katoavat ennätysvauhtia hyllystäni.

Ainiin, ruokakuvani ei tahtonut millään onnistua tällä(kään) kertaa, mutta kuvan puutteen korvatakseni voin kertoa, että ruoka näytti keltaiselta kanamakaronilaatikolta. Olisitko arvannut?

"Kesä antaa kaikille onnen tunteen, jonka voi säilyttää,
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä, voi kesän muistot lämmittää."
(Aikakone - Keltainen)

Jimi Pääkallon muussi

Kuten annoksen koosta voi päätellä, tällä kertaa nälkä ei ollut iso.

Löysin kesällä jostakin päin nettiä kivan perunamuussiohjeen, jossa perunoiden lisäksi muussattavaksi pääsi ainakin valkosipulia. Simsalabim, taikasana! Nimittäin kaiken missä on valkosipulia on pakko olla hyvää. Tämä perunamuussi oli jollakin perusteella saanut Jimi Pääkallon nimen, joten sillä nimellä minäkin sovellettua sörsseliäni kutsun. Helpompi muistaa kun on vähän erikoinen nimi. Noinkohan vanhempanikin ajattelivat minua nimetessään?

Suuri oivalluksenihan on siis se, että perunamuussissa voi olla muutakin kuin perunaa. Niinpä keittelin perunapalasten lisäksi porkkanaa ja sipulia, ja muussasin tavoilleni uskollisena PALJON valkosipulia mukaan. Valkoinen sipuli on siinäkin mielessä hyvä ystävä, että sen hotkimisen ansiosta seuraavana päivänä saa mukavasti tilaa ruuhkajunassa. Pari henkäisyä lähimpiä ihmisiä päin ja johan mahtuu paremmin matkustamaan!

Jotta muussini ei vahingossakaan muistuttaisi normaalia perunamuussia, lurautin sinne voin/margariinin ja maidon sijaan öljyä marinoitujen valkosipulien purkista. Itse kynnethän olin syönyt jo ajat sitten, mutta niiden kotina toiminut mausteliemi oli jäänyt jääkaappiini odottamaan sopivaa hetkeä tehdä comeback. Ja pakko myöntää että chilin makuinen valkosipuliöljy toi mukavaa potkua tähän ruokaan.

Muussin kaveriksi lautaselle pääsi salaattia ja tonnikalapihvi, jonka nappasin kaupan pakastimesta, sulatin, pyyhin talouspaperilla kuivaksi ja paistoin pannulla niin että se jäi sisältä hieman punaiseksi. Sitruunamehu olisi varmasti sopinut pihvin päälle, mutta jostakin syystä niin sitruunat kuin siitä tehty mehukin piiloutuvat minulta joka kerta kun yritän metsästää niitä kaupasta. Ei sitten, en ois halunnutkaan!

Jimi Pääkallosta (anteeksi siis Jimi Constantinesta, kuinka monta kertaa ihminen voi vaihtaa nimeään?!) tulee väistämättä mieleeni säälittävä telkkariesiintymiseni lasten ja nuorten Iines-ohjelmassa. Siellä sitä istuttiin Jimi Pääkallon kitara sylissä, herran itse yllyttäessä minua soittamaan sitä, samalla kun kameramies tunki työvälinettään yhä lähemmäs ja lähemmäs. Emmä osaa, pelottaa! Kiitoksia Ylelle myös siitä että muistitte esittää kyseisen ohjelman vielä uusintanakin, jotta viimeisimmätkin lukiotoverini pääsivät kertomaan minulle että "hei, sä olit telkkarissa". Todellako? Itse en huomannutkaan moista tapahtumaa.

Meinasin laittaa tähän Clichén Why is it so beautiful -biisin sanoja, sillä näitä Jimin päästä putkahtaneita lauseita on tullut huudettua teinikänneissä bändin keikalla, ja taisipa kyseinen biisi soida Iines-ohjelmassakin, mutta.. no käykääpä itse googlaamassa sanat niin ehkä ymmärrätte..

En minäkään sentään ihan kaikkea roskaa suostu tänne laittamaan.

Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa-aa...

...vaan eipä hirnahda enää kun on pihvinä lautasella. Niin se vaan tämäkin ratsastustalleilla roikkunut pieni ponnaripäinen heppatyttö kiinnostui iän myötä lempieläimestään hieman uudella tavalla: -Puolikypsänä, kiitos.

Olen vannonut alle kymmenvuotiaasta asti vielä joskus näyttäväni Raimo Närhen munat veljelle ja hänen inhottaville kavereilleen, jotka saivat minut aina kokkikoulussa itkemään pilkkaamalla yhtä lempiponeistani. Vaan enää ei "Skiddy-makkara!" -huudot tehoa. Viime keväänä tämä tyttö meni ja söi hevosta ihan itse, vapaaehtoisesti ja hyvällä ruokahalulla. Siitäs saitte! Ja oli muuten niin hyvää että lisää oli saatava. Siispä suuntasin jälleen eilen Kasarmikadulle ja Cantina Westiin. Siellä se hevonen on.

Hirnuva ystävämme ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, niin hyvältä 200 gramman hevospihvi maistui tuolla kiljuvien tequilatyttöjen ravintolassa. Hyvältä maistuvan ja murean lihan lisäksi hepalla tuntuu olevan myös taikavoimia. Minulla on nimittäin vahva epäilys siitä, että heppa osaa pelastaa viattomat arkijuopottelijat krapulan kourista. Mutta eipä siitä sitten sen enempää..

Ai miksi tässä on suojatien kuva? No siksi kun päässäni on soinut Maija Vilkkumaan Suojatiellä jo monta päivää putkeen. Niin myös eilen tallustaessani asemalta kohti Kasarmikadulta kuuluvaa hirnuntaa. Biisi kieltämättä sopi melko hyvin tilanteeseen, mutta eipä siitäkään sitten sen enempää.

Syksyn satoa

Syksyn antimista ehdoton lempparini ovat sienet, mutta jos saan pussillisen tuoreita kotimaisia omenoita, en toki kieltäydy vastaanottamasta niitäkään. Viime viikonloppuna äidin luona käydessäni mukaani tarttuikin kassillinen oman pihan (tai jos totta puhutaan niin jonkun toisen oman pihan) omenoita, ilman että tarvitsi käydä edes omppuvarkaissa. On se ihmeelliseks muuttunu tää maailma..

Heti omenat nähdessäni pääni viereen ilmestyi omenapiirakan muotoinen ajatuskupla ja maanantai-illan masennusta lievittämään leipaisinkin jättimäisen piirakan. Pienempikin olisi voinut riittää, minulla kun ei tunnetusti ole vieläkään sitä miestä tai koiraa, niihin kun olisi niin kätevä työntää omaan mahaan mahtumattomat kokkailut. Parempi silti liikaa kuin ei ollenkaan, ja eiköhän tämä tyttö saa yhden piirakan tuhottua parissa päivässä ihan keskenäänkin, jos oikein kovasti yrittää.

Omenapiirakkaan tarvitset:

- 150 g voita

- 1,25 dl sokeria

- 1 kananmunan

- 3 dl vehnäjauhoja

- 1 tl leivinjauhetta

- omenaa

- kanelia

- lisää sokeria

- uunin

- uunivuoan

- kädet

Aloita voin ja sokerin vatkaamisella vaahdoksi. Keltaisessa keittiössä voipaketin ollessa sopivasti esillä voideltiin samalla myös uunivuoka. Alkuperäisessä ohjeessani tätä ei erikseen mainittu, mutta minä halusin tehdä sen ihan siitäkin ilosta että pääsen sörkkimään käsilläni voita. Seurauksenahan tästä riemusta on se, että huolellisesta käsienpesusta huolimatta kaikki mihin seuraavaksi koskee saa iloisen kiiltävän rasvakerroksen päälleen. Veitsikin lipsuu turvallisesti rasvaisissa sormissa, joten suosittelen pilkkomaan omenat ennen käsien työntämistä voipakettiin.

Voin ja sokerin muututtua vaahdoksi sekoita joukkoon kananmuna, jonka jälkeen on jauhojen ja jauheen vuoro päästä mukaan. Piilota leivinjauhe ensin vehnäjauhoihin, ja heitä vasta sitten nämä kaverukset taikinaan. Sitten taikina vuokaan ja omenaviipaleet/-lohkot päälle. Jos olisi oikein viitseliäs ja jos ei olisi maanantai, voisi omenat asetella vuokaan kauniisti riviin, ympyrään, kolmioon tai vaikka mihin hienoon kuvioon. Tai sitten ne voi vaan levittää sotkuksi taikinan päälle. Ei se makuun vaikuta.

Päälle vielä sokeria ja kanelia niin paljon kuin tahtoo laittaa ja vuoka 200 asteiseen uuniin noin 25 minuutiksi möllöttämään. Uunista kantautuva kanelin tuoksu on niin ihana, että minäkin reiluna kokkina avasin välioven, jotta tuoksu pääsee paremmin rappuun ja naapurit saavat tietää että meillä leivotaan, niillä ei.

Omenapiirakan paras ystävä on vanilja, joten kannattaa napata kauppareissulta mukaan jotakin vaniljapitoista. Minä nappasin lähikaupan viimeisen vaahtoutuvan vaniljakastikkeen, joten toivottavasti muilla ei ollut omenapiirakkapäivä silloin. Tai toivottavasti oli, hähhäh, ilman vaniljakastiketta, hähhäh!

Loppuun vielä eräs omenainen biisi, ihan vain siltä varalta jos Tampereen Omena-hotellissa kanssani samaan aikaan yöpyneet (elikkäs Vilukissa, Crab ja kalaparvi) eivät ole vielä traumatisoituneet tarpeeksi. Veikkaan että olette kuulleet tämän (liian) monta kertaa aikaisemminkin.. Kaikille muille tiedoksi, että jos hupia kaipaa, niin kannattaa hankkia kyseisestä lastenlaulusta monta eri versiota, ja soittaa niitä ihmisille niin kauan että ne alkavat käyttäytyä omituisesti.

"Olen omena, olen omena,

olen pyöreä omena.

Olen omena, olen omena,

olen punainen omena."

Sagapo Mormorin jälkiruoka

Kuva on jälleen taattua Martina-laatua. Ja syyhän on tietenkin huonossa kamerassa, ei kuvaajan taidoissa.

Tämä jälkiruoka on saanut innoituksen Tuplavirheen parin vuoden takaisella Rodoksen lomalla, jonka yhdeksi sankariksi nousi hotellimme respan Sagapo Mormor. Tämä ruotsia puhuva paikallinen vanha herra auttoi ystävällisesti ei-ystävälliset venäläiset omaan huoneeseensa nukkumaan, pojat kun ilmeisesti luulivat meidän huonetta omakseen, niin innolla he olivat sinne tunkemassa yön hämärinä tunteina. Meitä ei kuitenkaan ylimääräinen venäläisseura kiinnostanut, joten Sagapo Mormor riensi hätiin harmaat hiukset hulmuten.

Samaisella lomalla ihastuin hunajan ja jugurtin aiiivan ihaanaan yhdistelmään. Ihan ensimmäisen kerran lusikoin tätä herkkua kreikkalaisella illallisellamme Falirakin rantaravintolassa brittien metelöidessä taustalla. Ja alkuihmettelyjen jälkeen siihen tuli ikuinen himo. Jälkkäriin siis, ja ehkä ihan vähän brittien älämölöönkin. Maista omalla vastuulla, tähän jää nimittäin koukkuun!

Hunajajugurtintekohomma se on simppeli: Siihen tarvitaan vain hunaja ja jugurtti. Valuta maustamatonta jugurttia suodatinpussissa muutaman tunnin ajan, niin että saat mukavan tahmaista ainetta, jonka pussista irroittamisessa voi heikoimmalta mennä hermot. Sitten vaan jugurtti kulhoon ja juoksevaa hunajaa päälle, alle, sivulle, väliin ja keskelle. Keltaisessa keittiössä sekaan työnnetään yleensä myös marjoja, pähkinärouhetta tai molempia. Ja tulee niin hyvää että albaani ja Stelioskin vaikenee!

Tulinen tomsku

Syksyisten ruokien voittoputki jatkuu keltaisessa keittiössä. Tällä kertaa kynttilöiden valossa kokkailtiin tomaattikeittoa ja vieläpä mukavan tulista sellaista. Olin himoinnut tätä herkkua niin antaumuksella jo pidemmän tovin, että unohdin (tarkoituksella) lievän tomaattiallergiani, joka aiheuttaa ylimääräisen tulisuuden (tai ihan vain kivun) suuni syövereissä.

Yleensä tämän kirvelevän tuntemuksen saa kuitenkin aikaan vain tuore tomaatti, joten keittoa ja muita lämpimiä tomaattiruokia mussutan silloin jos tällöinkin. En silti voi mennä takaamaan että keitto maistuu sinun suussasi yhtä tujulta kuin minun suussani maistui, sillä tutkimattomia ovat allergian tiet ja täytyy myöntää, että hieman ihmettelin keiton korkeahkoa tulisuusastetta verrattuna siellä muhineiden mausteiden ja chilin määrään. Myös aamulla havaitsemani punaisuus huulissa ja ylähuulen alaosan rikkoutuminen pisti miettimään allergian tosissaan ottamista, mutta en silti suostu syyttämään keittoani moisesta. Ystävät eivät tee niin toisilleen, eiväthän?

Joka tapauksessa, oli kyseessä allergia tai ei, hyvää illalliseni oli ja aion syödä tänäänkin samaista keittoa ennen pään tyynyyn painamista. Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa.

Punainen soppani sai sisällökseen erinäisiä jämiä jääkaappini kätköistä, ja tomaattisössöäkin oli lopulta kolmea eri lajia: kaltattuja tomaatteja purkista, paseerattua tomaattia tölkistä ja kaupan valmiin pastakastikkeen jämät. Lisäksi keittoa pääsi maustamaan pieni luraus ystävääni Jim Beamia, jonka ensiesittely tapahtui chili con carnen yhteydessä.

Ensiksi kattilan pohjalle lurautettiin öljyä ja heitettiin yhden kuolleen sipulin jäänteet pehmenemään. Kohta mukaan pääsivät kolme valkosipulin kynttä ja chilin palko niin ikään silputtuina. Hetken muhittuaan joukkoon liittyivät kanaliemi sekä aiemmin luettelemani tomaattituotteet. Ideointivaiheessa selailemissani tomaattikeitto ohjeissa mainittiin joko liha- tai kasvisliemi, EI kanalientä. Mutta minkäs sille voi jos on itsepäinen jopa itseään kohtaan, ja jos mä haluan laittaa kanalientä niin mä laitan kanalientä. Ja hyvinhän se joukkoon sopi, ei pidä syrjiä toista vaikka onkin hieman keltaisempi kuin muut..



Ja takaisin asiaan: Liemen (minkä ikinä nyt sitten valitsetkaan), tomaattimössöjen ja Jim Beamin kanssa lisäsin keittooni myös jääkaapista löytyneitä kidneypapuja. En ole papujen ylin ystävä, mutta tiettyihin ruokiin ne sopivat. Sekaan siis vaan ja kannen alle porisemaan. Mausteita voi lisätä mielen mukaan, minun kattilaani livahti hieman mustapippuria.

Kun keitto on muhinut jonkin aikaa, hurautellaan se sauvasekoittimella soseeksi ja syödään hyvällä ruokahalulla. Tällä työn raskaan raatajalla oli niin kova nälkä että keiton seuraksi paistui uunissa myslisämpylä, jonka päälle siipaloin pari palaa vuohenjuustoa. Sillä vuohenjuusto ja tomaatti ne yhteen soppii..

"..hei olitko se sinä kun tarjoilit sen keiton
sulla oli syntisen kaunis suu
tahtoisitko olla se jonka päälle tuon peiton
kun sä pyydät viereeni tuu.."
(Lemmenkipeet - Hullu mies)

Kesäterveiset, kesäterveiset, KEEsäterveiset!

Vietin kesällä samaan aikaan lomailleen ystäväni kanssa päivän yhdessä, jolloin teimme kaikkea mahdollisimman kesäistä puolipilvisestä ja ei-helteisestä säästä huolimatta. Päiväämme sisältyi muun muassa uimarannalla ja terasseilla heilumista, saunomista, jokeen pulahtamista ja nurmikolla pyörimistä. Tai minä lähinnä otin vastuun pyörimisestä takapihan nurmikkoestradilla, samalla kun ystäväni teki voltteja ja kärrynpyöriä vieressä. Minun vaivalla pylläyttämäni kuperkeikka ei ollut ihan yhtä hieno temppu kuin ystäväni puolivoltti, mutta tunsin silti itseni ihan tarpeeksi taitavaksi sirkusnaiseksi.

Täydellinen alku täydelliselle kesäpäivälle oli kuohuviiniaamiainen parvekkeellani nautittuna. Tykötarpeet oli hankittu jo edellisenä päivänä, joten tie parvekkeen tuolille kävi lähes suoraan sängystä. Mitä nyt pyörähdin ensin juna-asemalla ystävääni vastassa, meikkasin ja laitoin hiukset, mutta siitä huolimatta voidaan ainakin leikkiä että olimme vastaheränneitä ensimmäisiä lasillisia kilistellessämme.

Kuohuviinin lisäksi aamiaiseemme kuului mansikoita, tuoremehua, katkarapuleivät, kinkkujuustotoastit ja jälkiruoaksi Pätkis-muffinssit ja isot mukilliset lattea. Äläkä nyt yhtään väitä siellä vastaan, kyllä aamiaiseenkiin voi kuulua jälkiruoka. Varsinkin kesällä, lomalla ja jos kuohuviiniä riittää koko aterian ajaksi.

Katkarapuleipiin tarvitset:

- leipää (olisitko arvannut? )
- juustoa pari siivua

- salaatinlehtiä

- katkarapuja (tämäkin voi tulla jollekin yllätyksenä)

- majoneesia
- sitruunapippuria
- kurkkua

Ja marssijärjestys on seuraava: Lado leivän päälle juustoviipaleet ja salaatinlehdet. Sekoita katkaravut, majoneesi ja pieni tumautus sitruunapippuria jossakin mielestäsi sekoitukseen soveltuvassa astiassa, ja tee sörsselssönistä tarpeeksi suuri keko leivän päälle. Jos keltaisessa keittiössä olisi ollut sitruunaa olisin lurauttanut sitä mukaan, ja olisin kenties käyttänyt hapanta ystäväämme myös koristeena. Mutta koska sitruunaa ei ollut, yritin koristella leivät vain yhdellä säälittävällä kurkkuviipaleella. Niin hyvää tästä tuli koristelun vähyydestä huolimatta, että himo jäi päälle ja tein samaisia leipiä itselleni muutamaan otteeseen seuraavinakin päivinä.

Vaikka keltaisessa keittiössä harvoin tihrustetaan reseptejä niin leipomukset tämä leipuri vääntää tarkasti reseptin mukaan, ettei vaan mene mikään pieleen (ja joskus menee silti). Joten kerrankin minulla on antaa tarkat ohjeet, netistä pöllityt, nyt ei vaan muistu mieleen että mistäpä tarkalleen. Pätkismuffinsseja saat joko 12 isoa tai 15-20 pientä seuraavia ohjeita noudattamalla:

Tarvitset:

- Pätkis Mini Bites -pussin

- 150 g voita tai margariinia

- 1,5 dl sokeria

- 2 munaa (kanan)

- 3,5 dl vehnäjauhoja

- 2 tl leivinjauhetta

- 2,5 rkl kaakaojauhetta (eikä mitään Oboyta sit kaverit, vaan ihan ehtaa tummaa pahaa kaakaojauhetta)

- 1,5 dl maitoa tai kermaa

Rouhi puolet Pätkis-pussin suklaista veitsen avulla jonkinmoiseksi rouheeksi. Ei tarvitse olla kovin tarkka palasten samankokoisuuden kanssa, tai minä en ainakaan jaksanut mitata millimetrimitalla rouheitani. Laita pari Pätkistä suuhusi, mielesi tekee kuitenkin. Säästä loput muffareiden sydämiksi.

Vaahdota voi tai margariini sekä sokeri, lisää joukkoon munat, yksitellen käy kätevämmin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan maidon tai kerman kanssa. Lopuksi nostele Pätkis-rouhe nuolijalla sekaan, lado tahmainen taikina muffinssivuokiin ja laita jokaisen keskelle Pätkis -suklaasydän. Nuole taikinaiset sormesi.

Paistele muffinsseja 225 asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia ja syö vähintään yksi heti kun epäilet suusi kestävän muffinssin kuumuuden. Keltaisessa keittiössä muffareita yritettiin säästellä aamuun sillä tuloksella, että keskellä yötä makoisan muffinssiunen herättämänä tepsutti uninen tyttö läpi pimeän kämpän hakemaan muffinssin mussutettavaksi sänkyyn. Ja sitten kauniita unia murujen keskellä!

"Tästä kesä voi alkaa

Nosta tanssien jalkaa

Kohta pääsee rytmiin

Hypnoosiin ja transsiin

Päättymättömät illat,

polttamattomat sillat

Aamuhetken taikaa,

keskikesän aikaa"

(Valvomo - Mikä kesä?)

Kukaan ei ole varmaan kuullut ylläolevaa biisiä aiemmin? Eikä ketään ärsytä se?

Minua ei ärsytä, tuleehan siitä mieleen lempivuodenaikani kesä. Enemmänkin minua tällä hetkellä ärsyttää omat sormeni ja pääni, jotka päättivät suorittaa laissa kielletyn teon, eli kesän muistelemisen heti alkusyksystä! Voihan haikeus!

Puoli kiloa päivässä

...eli keltaisen keittiön terveysvalistusta kansalle, olkaa hyvät:

Jonkun mainosmiehen tai -naisen tavoite lienee täyttynyt, niin puhkikulunut tuo "Puoli kiloa päivässä" -rallatus on. Minäkään en osaa enää lukea sitä normaalilla äänenpainolla ja -sävyllä, vaan poikkeuksetta kyseinen lause tulee luettua hiljaa mielessäkin iloisesti lallatellen. Vaikka rallatus ja sen kuuleminen hipoo jo ärsytysrajaa, on sen sanoma kuitenkin hyvä. Keltaisessa keittiössä ainakin on huomattu kuinka hyvä olo kasviksista, vihanneksista, hedelmistä, marjoista ja muusta terveellisestä tulee jos niitä tunkee tarpeeksi suuhun (ja muistaa myös nielaista). Näillä eväin saavutettu hyvä olo koskee niin henkistä kuin fyysistäkin puolta.

Keltaisessa keittiössä onkin totuttu piilottamaan terveellisyyttä lähes jokaiseen ruokaan. Teen myös muutaman kerran viikossa salaattia töihin evääksi. Työviikon aikana 1-3 kertaa on sopiva määrä, enemmästä voi tulla kyllästyminen, enkä tahdo joutua tilanteeseen jossa kasvikset pursuavat korvistakin ulos. Mahtaa olla inhottava tunne nimittäin.. Lienevätkö topsitkaan enää siinä vaiheessa kovin suureksi avuksi?

Epämääräisen näköinen pilkkukastike sisältää mustaa Cavi-Art -leväkaviaaria, kermaviiliä ja sipulisilppua.

Ja anteeksi häiriö, tässä välissä on vaan ihan pakko lähettää laivaterveiset Tuplavirheen toiselle puoliskolle! En vaan voi katsoa noita mustia pilkkuja ilman sinua.

Kyllästymisen torjuntaan auttaa myös salaatin sisällön vaihtelu. Perusaineina lähes jokaisessa eväsrasiallisessani on kurkkua, paprikaa ja oliivia, lisäksi usein myös salaattia (näidenkin laatuja voi vaihdella, tällä hetkellä suosikkini on lollo rosso), sipulia ja pinjansiemeniä. Loppu onkin sitten mielikuvituksesta ja kokeilunhalusta kiinni, ja näitä ominaisuuksiahan keltaisessa kyökissä riittää joskus ihan liiallisuuksiinkin asti. Kannattaa myös muistaa ettei salaatin maustaminen ole kiellettyä. Eli maustepurkit esiin kaverit!

Viimeisin tekeleeni sisälsi sipulia, kurkkua, kolmea eriväristä paprikaa, tummien viinirypäleiden puolikkaita, päärynää, vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja, juustotäytteisiä jalapenoja kolmeen osaan pilkottuna, pinjansiemeniä sekä mustapippuria. Päälle tein uunissa munakoisovuohenjuustokiekkoja. Okei anteeksi huijasin, olin pöydän ääressä niitä kasatessani, en uunissa..

Yleensä salaattini pääainekseksi joutuu edellisen illan raukkajämät, jotka eivät ole mahtuneet mahaani kavereidensa kanssa. Näin ollen salaateissani pääosaa ovat esittäneet vuorollaan tonnikalapihvin palaset, kalkkunafileen jämät, leväkaviaari kermaviilin ja sipulisilpun kera, kanttarellimuhennos sekä paistettu halloumijuusto näin muutaman mainitakseni.

Tämän salaatin päällä lekottelevat halloumiviipaleet sekä paahdetut kikherneet

Halloumista sen verran, että ennen käyttöä sitä kannattaa liottaa hetki kylmässä vedessä, on nimittäin melkoisen suolainen kaveri kyseessä. Minähän en ekalla kerralla tätä neuvoa noudattanut, vaan olisi kyllä pitänyt, varsinkin kun olen tottunut hyvin vähäsuolaiseen ruokavalioon. Mutta hyvää se oli silti, varsinkin kun salaatti raikkaudellaan peitti liian suolaisuuden alleen. Ensi kerralla kuitenkin otan neuvosta vaarin ja päästän juustoystäväni hetkeksi kylpyyn ennen pannulle päräyttämistä.

Näiden esimerkkieni lisäksi perinteiset feta-, tonnikala-, kana-, vuohenjuusto- ja katkarapusalaatitkin ovat mainioita vaihtoehtoja. Kannattaa myös aina kurkistaa mitä avattua kaapista löytyy ja työntää löydökset kaikki yhes koos mukaan salaattiin. Juustosta leikatut kuutiot, leikkelesuikaleet, hedelmät, sienet, marjat, kaikki. Hyvää tulee. Ja kroppa kiittää.

"It's getting hot in here..

..so take off all your clothes".

Nellyn käskyä noudatti tämäkin alaston kokki, joka viipotti eilen kalsareillaan pitkin kämppää yrittäen tehdä miljoona asiaa samanaikaisesti, yhtenä niistä chili con carnen sekä tämän päivän evässalaatin valmistaminen. Vaatteista eroon hankkiutuminen ei tosin johtunut kuumuudesta vaan päinvastoin kylmästä ja sateisesta syyssäästä, joka sai housun lahkeet muuttumaan läpimäräksi lähes polven korkeudelle asti. Näillä pätkäsäärillä se ei tosin ole mikään päätähuimaava korkeus.

Ja äitihän sanoisi siinä vaiheessa kun lahkeet on märät, että pitääkö sitä jokaiseen lätäkköön mennä hyppimään..
Vaikka itseasiassa en menisi varmuuteen että nämä sanat kuuluisivat juuri meidän äidille, joka todennäköisimmin löytyy itsekin rankkasateella ylipursuavan rännin alta virkistäytymästä. Mutta noin niin kuin yleensä äidit saattaisivat muistuttaa vilustumisesta ja kaikesta muusta ikävästä, joka voi kohdata innokasta vesilätäkössä hyppijää.

Syksy on siis saapunut. Maanantaina saunomisesta ja kynttilävarastojen tonkimisesta startanneet syksyn alkajaiset jatkuivat eilen ruoanlaiton merkeissä. Ja mikäpä muukaan sopisi hyvin syksyn viimaan kuin ah, niin tulinen ystävämme chili con carne à la Martina, johon tarvitset:

- jauhelihaa (koko paketti, mitä sitä turhaan säästelemään)
- pari sipulia
- tuoretta chiliä (1 palko)
- valkosipulia (4 kynttä)
- valmista pastakastiketta (mulla oli jotain tomaattista ja yrttistä sössöä)
- Jim Beam hot saucea (esittelen tämän kaverin kohta, kunhan jaksat lukea vähän alaspäin)
- kidneypapuja

Aloitellaan sipulin pilkkomisella. Minä sipulin ystävänä turautin palasiksi kaksi isoa keltasipulia, mutta vähemmälläkin varmaan pärjäisi. Heitä sipulit pannulle hetkeksi pehmenemään ennen jauhelihan tuloa mukaan. Oikeaoppisesta valkosipulimurskan ja chilisilpun lisäämisajankohdasta ei keltaisessa keittiössä ole kuultukaan, mutta tällä kertaa ne pääsivät mukaan siinä vaiheessa kun jauheliha oli jo saanut hieman väriä. Myös mustapippuri pääsi pilkuttamaan jauhelihaa tässä vaiheessa.

Ainiin, pienenä vinkkinä kokemattomille chilin käsittelijöille (itse kun olen niin kovin kokenut tämän yhden ja ainoan kerran jälkeen), ja miksei muillekin muistamattomille mummoille, että kannattaa pesasta kädet chilin pilkkomisen jälkeen. Voipi nimittäin kirvellä pikkasen jos menet epähuomiossa sörkkimään chilisillä käsillä silmiäsi..

Kun jauheliha on ruskettunut lisää joukkoon pastakastike ja noin pari teelusikallista Jim Beamia. Myös pavut pääsevät bileisiin tässä vaiheessa. Jos et tunne ja omista Jimiä, voit korvata sen toisella chilin palolla, palkolla.. vai miten se nyt sanotaankaan. Jimin kanssa yksikin chili riittää, ellet halua että tulee todella kuuma.





Kerrotaanpa tähän väliin hieman uudesta ystävästäni Jim Beamista, as promised. Sain kunnian tutustua Jimiin löytäessäni sen tuparilahjakoristani minttukaakaon ja tuplasuklaakeksipaketin välistä. Ystäväni Vilukissa oli pelastanut pikku-Jimin ties minkä kaupan pölyiseltä hyllyltä, ja toi sen hellään huomaani keltaiseen keittiöön. Siitä lähtien Jim on viettänyt aikaansa maustepurkkien seurassa turauttaen aina välillä sisältöään jos vaikka mihin ruoaksi kutsumaani sörsseliin.



Jim on hieman ujo kuvaustilanteissa, siksipä tämäkään otos ei ole kovin onnistunut..

Nyt kun chili con carnesi on porissut hetken pannulla niin että pastakastike ja Jimkin on lämmennyt, voit ryhtyä nauttimaan tuotosta valitsemasi lisukkeen kera.

Keltaisessa keittiössä hyödynnettiin viime viikonlopun kesänlopettajaisbileistä jääneitä nachoja, joita lämmitettiin hetki uunissa ennen kuin jauhelihamössö lävähti niiden päälle. Tänään illalla on taasen vuorossa perinteisempi chili con carne riisillä. Ja loput tulisesta syksynlämmittäjästäni menee pakkaseen odottamaan laiskaa, kipeää, darraista, kaupat kiinni- tai muuta sellaista päivää, jolloin ruoanlaitto ei ole ihan ykkössijalla.




Loppuun vielä Vilkkumaan avustamana toteamus siitä, että syksy on todella tullut, vaikka kuinka minäkin hippaloin lauantaina ulkona minihameessa ja kesäkengissä.

"..Katoksen maali jo rapisi
mä kesähameessa vapisin
tuuli paiskoi varoitusaitaa
tiellä kaupunkiin

Tuli vakava syksy ja toinenkin
minä väsyin hieman ja paljon unohdin
sen muistin mä kuitenkin
miten sä hengähdit hiljaa
sinne alle sotkuisen katoksen
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
me valvottiin palellen
mul oli hiuksissa hiekkaa"
(Maija Vilkkumaa - Hiuksissa hiekkaa)